Artikkeli: Pirkanmaa

19.12.2023 klo 15:01

Vasemmistoliitto vastusti Pirhan asiakasmaksujen korotuksia

Vasemmistoliiton edustajat Jouni Sirén ja Milka Hanhela vastustivat asiakasmaksujen korotuksia aluehallituksen kokouksessa. Enemmistö kuitenkin asettui pohjaesityksessä olevan noin 10 prosentin korotuksen kannalle. Myös maksukattoa nostetaan 692 eurosta 762 euroon kalenterivuodessa. (Kuva: Anna Weckström)

Vasemmistoliiton edustajat Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksessa esittivät, että Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuja ei korotettaisi. Pohjaesityksessä oli maksuihin ensi vuodelle noin 10 prosentin korotukset, joita perusteltiin kansaneläkeindeksin nousulla. Vasemmistoliiton esitys hävisi äänestyksessä äänin 10–3. Vihreiden edustaja Olga Haapa-aho kannatti vasemmistoliiton esitystä. 

Vasemmistoliiton edustajat Milka Hanhela ja Jouni Sirén perustelivat esitystä sillä, että jo nykyisen tasoiset asiakasmaksut aiheuttavat toimeentulovaikeuksia pienituloisille. Lisäksi yhdessä monien sosiaalietuuksien leikkausten kanssa asiakasmaksujen korottaminen heikentää sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaista saavutettavuutta ja lisää väestön terveyseroja. Korkeat asiakasmaksut muodostavat pienituloisille esteen hakeutua palveluiden piiriin ajoissa, mikä kärjistää terveys- ja hyvinvointiongelmia ja lisää hyvinvointialueen menoja kalliiden korjaavien palveluiden tarpeen kasvun kautta.

Hanhela ja Sirén muistuttavat myös, että aluevaltuusto hyväksyi viime vuoden joulukuussa ponnen, jonka mukaan asiakasmaksutason vaikutuksia seurataan ja tulevaisuudessa asiakasmaksuja voidaan alentaa tai osasta niistä voidaan luopua, mikäli sen katsotaan olevan ennaltaehkäisyn tai hoidon oikea-aikaisuuden kannalta tarpeellista tai muusta syystä taloudellisesti kannattavaa.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Kommentteja: 1

  1. Nopea tarkennus juttuun, vaikka tätä ei suoraan sanottukaan: aluehallitus ei vielä maanantaina päättänyt asiakasmaksuista, koska niistä päättää aluevaltuusto. Tässä oli siis vasta kyse hallituksen pohjaesityksestä, joka käsitellään valtuustossa tammikuussa. Toivon mukaan asiakasmaksujen korotus kaatuu siellä. 🙂 -Milka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *