Kuudennen joukkosukupuuton ja ilmaston luhistumisen oloissa sitä, mitä on totuttu pitämään normaalina, on arvioitava uudelleen. Tämä koskee myös luonnonvaraisten eläinten tappamista. Jotta lajikato saataisiin pysähtymään, pitää ihmisten käytettäviksi resursseiksi miellettyjen toisenlajisten eläinten tappamisen määrää ja perusteita pystyä arvioimaan uudelleen. Suhteemme muunlajisiin kanssaeläjiimme tulee muuttua, jotta heidän oikeutensa elämään saataisiin turvattua. Ihmistenkin elämän biologiset edellytykset ovat paremmin turvatut, kun muita eläimiä on enemmän kuin populaatioekologinen minimimäärä tai ei sitäkään. Avainlajien ekosysteemisen aseman merkityksen ymmärtäminen auttaa myös ymmärtämään sen, että ihmiset voivat ampua omankin lajinsa lopulta sukupuuttoon.
Susitutkija Douglas Smith ja tietokirjailija Gar Ferguson kuvaavat kirjassaan Decade of the Wolf: Returning the Wild to Yellowstone (2021) yhtä kuuluisimmista esimerkeistä avainlajin merkityksestä ekosysteemiin. 1930-luvulla Yhdysvalloissa haluttiin eroon susista Yellowstonen kansallispuistossa, minkä vuoksi heidät kaikki ammuttiin. Kun susia ei ollut, alkoi koko ekosysteemi voida huonosti. Alueen hirvien määrä kasvoi valtavasti. Lisääntyneet hirvet herkuttelivat puiden taimilla, jolloin puiden kasvu tyrehtyi. Tämä vaikutti haitallisesti alueen toiseen tärkeään avainlajiin, majaviin, joille ei enää riittänyt puuta patojen rakentamiseen. Samalla myös linnut vähenivät, koska heille ei enää riittänyt pesimäpaikkoja. Edes hirvet eivät hyötyneet susien puutteesta, vaan alkoivat kuolla nälkään.
Vuonna 1995 sudet tuotiin takaisin Yellowstoneen, ja hiljalleen luonto alkoi elpyä. Majavien padot vahvistivat vesistöjä sekä kalapopulaatioita. Lisääntyneet puut ja muut kasvit tekivät hyvää maaperälle, vähensivät eroosiota ja kasvattivat hiilinieluja. Linnut tulivat takaisin. Susien paluu on tehnyt myös hirvipopulaatiosta elinvoimaisemman, kun sairaat ja vanhat hirvet ovat päätyneet saaliiksi. Petoeläimet toimivat usein ekosysteemin avainlajeina, koska he säätelevät luonnon tasapainoa saalistamalla muita.
Vaikka elävien olentojen arvon mittaaminen rahassa on järjetöntä, voidaan suurpetojen oikeutta olemassaoloon puolustaa myös taloudellisilla argumenteilla. Kanadalaisten tutkimusten pohjalta petopolitiikan asiantuntija, palkittu tietokirjailija Antti Haatajan on arvioinut Suomen susien arvon hiilinielun kasvattajina huomattavan suureksi; laskelman mukaan jokainen suomalainen susi on pelkästään tämän perusteella tällä hetkellä noin 1,3 miljoonan euron arvoinen. Kun huomioidaan suden elinikä ja sen tuottamien pentujen määrä, yksittäisen suden diskontattu nykyarvo nousee useaan miljoonaan euroon. Sudet vähentävät myös hirvieläinkolareita, joista koituu vuosittain paljon kärsimystä ja taloudellisia tappioita. Tällä hetkellä susien taloudellista merkitystä esimerkiksi vakuutusyhtiölle ei tiedosteta.
Petoviha elää ja voi Suomessa hyvin. Se estää tehokkaasti tajuamasta, että ihminen on suurpedoista ehdottomasti elonkehän kannalta pahin. Maaliskuun alussa Suomessa paljastunut, suurpetoja ja uhanalaisia lintuja salaa tappanut, järjestäytynyt rikollisliiga on todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Tällä hetkellä jopa sosiaalinen ympäristö hyväksyy laittoman toiminnan ainakin joillain alueilla. Toksiseen metsästyskulttuuriin puuttuminen on välttämätöntä, jotta asenneilmapiiri saadaan muuttumaan. Nyt kiinni jääneet rikolliset perustelivat toimintaansa julkisuudessa tekopyhästi huolella ”kannanhoidollisen metsästyksen vähyydestä”. Argumentti on täysin kestämätön erityisesti uhanalaisten lajien kohdalla. Ilveksenkin populaatiot ovat vasta elpymässä. Aiemmin ilves oli matkalla kohti häviämistä Suomesta. Syynä oli metsästys.
Metsästys on nykyisin jotain ihan muuta kuin menneinä aikoina. Metsästyskoirilla on GPS-paikantimet ja susia ammutaan helikoptereista. Suurpedot ajetaan todella ahtaalle. Sudet tapetaan käytännössä joka talvi Lapissa sukupuuttoon. Ahmoja vihataan, koska he syövät poroja. Niin syövät jotkut ihmisetkin ja vielä paljon enemmän kuin muut pedot. Vertailun vuoksi: Suomessa oli vuoden 2023 lopussa ihmisiä 5 604 558. Susia oli 291-331 ja ahmoja noin 400.
Tällä hetkellä metsästykseen liittyvissä keskusteluissa puheenvuoron saavat useimmiten metsästäjien etujärjestöt, kuten Suomen riistakeskus (ent. Metsästäjien keskusjärjestö) ja muut alan toimijat, mukaan lukien Kennelliitto. Voidaan liioittelematta sanoa, että Suomessa valtaa käyttää eräänlainen metsästäjien syndikaatti, joka vaikuttaa päätöksentekoon myös eduskunnassa. Vakiintuneiden valtakeskittymien purkaminen ja luonnonvaraisia eläimiä koskevaan päätöksentekoon liittyvän kuulemisen edustuksellisuuden lisääminen olisi kaikkien etu.
Nykyisten valtakeskittymien purkamisessa auttaisi, jos metsästysasiat siirrettäisiin hallinnollisesti maa- ja metsätalousministeriöltä ympäristöministeriölle ja riistakeskukselta ELY-keskuksille. Tällöin luonnonvaraisten eläinten tappamiseen tarvittavat luvat olisi helpompi myöntää populaatioekologisen tiedon pohjalta intressiryhmien toiveiden sijaan, ja tappolupien saamisen vastuullisuus kasvaisi.
Suurpedot elävät huomaamattomina olentoina ympärillämme ja keskuudessamme koko vuoden. Lumen aikaan heidän tassunjälkensä tulevat esiin, ja jo se aiheuttaa jokavuotisen pelko- ja vihareaktion, joka ilmenee esimerkiksi some- ja mielipideosastokirjoitteluna. Jos hyväksyttäisiin, että heillä on oikeus olla kotialueellaan Suomessa siinä missä Suomessa elävienkin ihmisten, alettaisiin toimia toisella tavalla. Lammastarhojen aitausta tuettaisiin yhteiskunnan varoin enemmän kuin nyt. Pihoilla ja metsähallituksen autiotuvilla ei näkyisi avokomposteja. Koirat pidettäisiin metsässä kytkettyinä, eikä valkohäntäkauriita ruokittaisi ampumista varten niin kuin nyt. Silti pedot tappaisivat ja söisivät jonkin verran ihmisten hallussa olevia eläimiä, mutta se ymmärrettäisiin osaksi elämää. Suurpetoihin ei enää liitettäisi niin vahvan negatiivisesti latautuneita kulttuurisia merkityksiä.
Luonnonvaraiset eläimet hyötyisivät siitä, että ihmiset luopuisivat tappamisharrastuksestaan kokonaan tai tappamisesta ainakin tulisi paljon nykyistä harvinaisempaa. Hirvieläinten määrä kasvaisi ja suurpedoille riittäisi enemmän ruokaa. Samalla suurpetojen määrä lisääntyisi, mikä hyödyttäisi heitä geneettisesti. Ihmisravinnoksi soveltumattomien, kotoperäisten luonnonvaraisten eläinten – esimerkiksi mäyrien ja lumikkojen – tappaminen tulisi lopettaa kokonaan lajikadon pysäyttämiseksi. Metsästyskilpailut pitää kieltää, ja haitallisiksi vieraslajeiksi tunnistettujen eläinten tappamiseen tulee soveltaa populaatioekologisia seurantatietoja.
Eräs salametsästysjengin kiinnijäänyt totesi Ylen haastattelussa (5.3.2024): ”Se on vähän sillee, että maalla ei ole teatteria, jossa juosta, vaan metsästys on suurin harrastus”. Siispä enemmän korvamerkittyjä valtionavustuksia maaseudun kulttuuripalveluiden lisäämiseksi. Ja ihmisille lisää mielikuvitusta!
Kirjoittaja on vasemmistoliiton jäsen Tampereelta.
Siitä huolimatta, että metsästäjät saavat tästä kommentista joukkopaskahalvauksen niin täältä pesee:
Omasta mielestäni metsästys kaikkine ilmiöineen on silkan luolamiesperinteen ja – asenteen turhaa ylläpitämistä.
Perustelut: – miksi harvinainen pöllö ammutaan taivaalta muka ”pienempänä huuhkajana”?
– Mksi 15-vuotias puuhun kiivennyt tyttö ammutaan ”teerenä”?
– Miksi hirviporukoissa kaatoryypyt johtavat aina, toistan: – aina kaatokänneihin?
– Miksi satoja ajokoiria on ammuttu ”riistavietin puuttumisen” takia muka virhesijoituksena?
– Miksi koko metsästystouhu maastopukuineen, isokaliiperisine aseineen, GPS-laitteineen ja radiopuhelimineen kaikkineen muistuttaa nimenomaan suojeluskunta-touhuilua?
Minä vaan kysyn, kun yksi työkavereistani kärsi lopun ikäänsä riistasta saamistaan trikiineistä.