Yksi lempiharrastuksistani on seurata, miten vasemmistosta ja vasemmistopoliitikoista puhutaan mediassa. Nyt kun uuden puheenjohtajan valinta on ajankohtaista, ei ole voinut välttyä keskusteluilta, joissa identiteetti- ja somepolitiikka asettuvat jonkin aidon politiikanteon vastinpariksi. Jopa yhden puheenjohtajaehdokkaan on arveltu olevan jotenkin liian somepoliitikko ja liian puolueen äänestäjäkunnan näköinen.
Kun pääsee tiettyyn ikään, huomaa, että yhteiskunnallisessa ilmapiirissä toistuvat vuosikymmen toisensa jälkeen samat, tympeätkin, asenteet. Yhä on jotenkin epäilyttävää ja ongelmallista, että naiset äänestävät jotakin puoluetta enemmän kuin miehet. Vielä epäilyttävämpää on, jos politiikan naisista on esillä somejakokuvia, joissa on asiaa ja joissa he myös näyttävät ihan hyviltä.
Identiteettipolitiikka-sanaa on varmasti määritelty monin tavoin. Julkisuudessa se usein kääntyy tarkoittamaan politiikkaa, jossa ihmisoikeudet, ympäristöasiat ja eriarvoisuuden torjunta ovat ikään kuin kyseenalaisesti keskiössä ja niistä herra paratkoon pidetään jopa ihan meteliä.
Ja mistä oikeasti on kyse vaikkapa ihmisoikeuksissa? Elämästä ja kuolemasta – joista muuten on kyse ympäristöasioissakin. Ihmisoikeuksista on myös kyse silloin, kun mietitään, voidaanko monisairaita ikäihmisiä kuljetella ambulanssirallia kodin, vuodeosastojen, ensiavun ja jatkuvasti vähentyvien hoitopaikkojen väliä. Tai kun transnuori miettii, jaksaako elää. Eriarvoisuudesta on kyse silloin, kun pidetään ihan kohtuullisena, että pikkukuntien asukkaat maksavat terveyskeskusmaksun lisäksi 50 euroa Kela-taksistaan päästääkseen perusterveydenhuoltoon. Yhtä lailla ihmisoikeudet ja eriarvoisuuden vastustaminen ovat työelämän järeää kamaa: sitä, ettei ketään riistettäisi ja työelämä olisi sellaista, että siellä pystyttäisiin toimimaan eläkeikään saakka.
Kehotan teitä lukijoita yhä höristämään korvianne, kun kuulette identiteettipolitiikka-sanan. Saatatte huomata, että sitä käytetään lähinnä vähättelemään sellaista kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa tehtävää politiikkaa, jossa oikeasti puolustetaan elämän perusasioita.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
Hyvänä esimerkkinä mainittakoon myös nykyaikana rehottava muukalaispelko, jota on lietsottu lietsomasta päästyäkin. ”Ku ne on nii kauheita, ku eihän me voida olla koko maailman sossutoimisto.”
Raivostuttaa, kun ihmisiä pidetään uhkana eikä mahdollisuutena!