Teiniliitto heijasteli sodanjälkeisen Suomen demokratian kehityslinjoja

Edesmenneiden sukupolvien perinteet painavat vuorenraskaina elävien aivoja. Siksi jokaisen sukupolven on kuviteltava ja kirjoitettava historia uusiksi selviytyäkseen oman aikansa haasteista. 

Näistä historian tosiseikoista johtuen Marsalkka Mannerheimin 72-vuotispäivänä neljäs kesäkuuta 1939 perustettu Teiniliitto ehti herättää ihastusta, vihastusta sekä muuttaa muotoaan ja toimintatapojaan useaan otteeseen ennen lakkauttamistaan 21. huhtikuuta 1983.

Viime syksynä ilmestyneessä laajassa Teiniliiton historiikissa Vimmaa ja voimaa – Suomen Teiniliitto ja yhteiskunta 1939-1983 (Teos), pureudutaan teiniradikalismin juuriin ja oiotaan vuosikymmenten saatossa syntyneitä myyttejä ja huhupuheita. 

Kirjan kannessa poseeraavat Björn Wahlroos ja Leif Salmén tammikuussa 1969 Esplanadilla Nuorison tiedotuskeskuksen organisoimassa Kouluhallituksen edustalla järjestetyssä mielenosoituksessa.

Teoksen toimittajat Ville Soimetsä ja Liisa Lalu muistuttavat, että Teiniliitosta kannattaa muistaa muutakin kuin 1970-luvun romahdus.

– Koululaistoiminnan alkusysäys saatiin jo vuoden 1905 suurlakosta. Tuo marraskuinen kuohuva lakkoviikko toi nuoret osallisiksi yhteiskunnalliseen muutosprosessiin. Moneen kaupunkiin syntyi paikallisia toverikuntien liittoja. Kesäkuussa 1906 perustettiin sekä ruotsin- että suomenkieliset valtakunnalliset koululaisliitot.

Nämä järjestäytymishankkeet eivät vielä osoittautuneet kestäviksi. Kuitenkin tulevina vuosikymmeninä erilaiset aatteet, aktivismi ja politiikka löysivät tiensä koulujen käytäville ja luokkahuoneisiin. Ne inspiroivat nuorten etujoukkoja muuttaamaan maailmaa.

Teiniliiton toiminnan aktiivivuodet heijastelivat suomalaisen yhteiskunnan rajua ja nopeaa muutosprosessia. Liiton rajuin murroskausi osui vuosiin 1963–68. Tuolloin suuret ikäluokat varttuivat nuoriksi aikuisiksi. He valtasivat oppikoulut, lukiot ja vähitellen yliopistot. Vuonna 1966 oli 14–19-vuotiaita reilut kuusisataatuhatta.

Teiniliitossa 1960-luku kului vielä yleishumanistisissa riennoissa, mutta 1970–luvulla liiton valtasivat nuoret pelurit: Matti Viialainen, Ilkka Kanerva, Esko Aho, Matti Vanhanen, Andreas Blom ja Ben Zyskowicz. Jokaisella puolueella oli oma pokerinaamansa. 

SKDL:n enemmistö piti pintansa joissakin piireissä ja välttyi pahimmalta poliitiselta ryvetykseltä. Liiton toiminta kutistui vähitellen järjestögangsterismiksi, kokoustekniikaksi, osastojen valtaamiseksi ja etääntyi yhä kaueammaksi tavallisten nuorten tavallisesta elämästä.

Suuret ikäluokat ja Teinilitto

Sosiologi Matti Virtasen (s.1949) mukaan suuret ikäluokat kasvoivat suorastaan ”hurjan elämänuskon” oloissa. Kyse oli heidän vanhempiensa optimismista, joka juontui siitä, että suuret ikäluokat olivat sodasta hengissä selviytyneiden, ”sankarikuoleman kynsistä karanneiden” miesten lapsia. Kun sodan koettelemuksista oli selviydytty, miksi ei selviydyttäisi pienemmistäkin pinteistä. Sodan jälkeen ei ollut tapana valittaa. Ja 1960-luvulla alettiin jo kysellä, olisiko miehellä ja naisella muutakin yhteistä kuin sänky tai eivätkö suomalaiset ole kansain välissä samalla tavalla kuin muutkin kansat.

Ensi kertaa nuoriso ymmärrettiin yhtenäiseksi ja autonomiseksi ryhmäksi, jolla oli jopa oma kulttuuri. Samalla tämä ikäpolvi muuttui poliittiseksi sukupolveksi, joka mobilisoi nuoriso- ja opiskelijaliikkeen. 

Vuonna 1939 isänmaallisessa hengessä perustettu Teiniliitto vaihtoi väriä, kun marraskuussa 1968 Tampereen Sampolassa pidetyssä syyskokouksessa 95 000 jäsenen Teiniliiton hallitus valittiin jo puoluepoliittisin perustein. Pernaan mukaan Uusi Suomi ja Ilta-Sanomat repivät kokouksesta otsikoita juopottelusta, pillereiden käytöstä ja julkisen seksin harjoittamisesta:

”No, olutta oli mennyt kymmenisen pulloa, pillerit olivat kai aspiriinia ja parittelu oli tarkoittanut Nalle Wahlroosin suudelmia pohjoisesta tulleen tytön kansa,” Pernaa kirjoittaa.

Muutosten tuulten keskellä nuorisokulttuuri jakoi Suomen tango-Suomeen ja rautalanka-Suomeen. Tango-Suomi oli supisuomalainen, vakava ja sisukas, eräänlainen tämän päivän perussuomalainen Suomi. 

Teinien tuki Teiniliittoa vastustamassa

Teiniliitossa oli 1960-luvun lopussa yli satatuhatta jäsentä. Jokaiselle jäsenelle tullut Teinilehti oli aikansa laajalevikkisimpiä aikakauslehtiä 102 000 kappaleen levikillään. 

Käytännössä Teiniliitto kosketti suurinta osaa suomalaisista perheistä joko suoraan tai epäsuorasti. Säännöllisesti liitto oli myös oikeistolaispiirien hampaissa kouluissa, politiikassa ja lehdistössä.

Nuoruuteen kuuluu tietynlainen ehdottomuus ja kirkas oikeassa olemisen tunne. Vahva nykyhetkessä eläminen, yhteenkuuluvuuden tunteen etsintä ja edeltävien sukupolvien tekemien virheiden kritisoiminen ovat nuoruuden ydintä. 

Teoksen tekijät korostavat, että nuorisolla on aina ollut tarvetta ja uskoa vaikuttaa laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Ongelmaksi muodostuu se, miten sovittaa nämä kiihkeät odotukset hitaasti etenevään konsensushakuiseen demokraattiseen päätöksentekoon. Näistä syistä johtuen nuoria ei ole perinteisesti nähty tervetulleiksi vallan ja asiantuntijuuden kentille.

Tämän ongelman edessä ovat olleet myös Vimmaa ja voimaa -teoksen tekijät. Ajatus Teiniliiton kokonaishistorian kirjoittamisesta alkoi konkretisoitua, kun Essi Jouhki ja Kimmo Rentola tapasivat Turussa historiantutkijoiden konferenssissa syksyllä 2017. Tutkimusryhmä syntyi seuraavana keväänä. Aikeiden toteutumisen ja kirjan tekemisen mahdollisti Koneen Säätiö, jonka myöntämällä nelivuotisella rahoituksella tutkimushanke saatiin tehtyä.

Ville Soimetsän mukaan teoksen rungon muodostaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa yhteistyössä toteutettu Minun Teiniliittoni -muistitietokeruu, johon osallistui 61 vastaajaa. Tutkimushanketta monipuolisti Päijät-Hämeessä vuosina 1972-79 toimineen, kokoomuslaisen Matti Uimosen perustaman Teinien Tuki -järjestön koko arkisto, jota ei ole aiemmin tutkittu. Lisäksi vertaillaan ruotsinkielisen ”teiniliiton” FSS:n toimintaa, joka on nykyisin ruotsinkielisten yläkoulujen, ammatillisten oppilaitosten, kansanopistojen ja lukioiden järjestö. Toisin kuin Teiniliitto, ruotsinkielinen FSS:n toiminta ei romahtanut vaan se on sinnittellyt vaikeiden vuosikymmenten läpi.

Ruotsin- ja suomenkieliset teinit eri linjoilla

Mitkä olivat ne tekijät, miten FSS:ssä toimittiin toisin kuin Teiniliitossa, että liitto pysyi toimintakykyisenä 1970-luvun myrskyisät vuodet? 

Ville Soimetsän ja Liisa Lalun mielestä puoluepoliittinen järjestäytyminen nähtiin molemmissa järjestöissä ajan hengen mukaisena toimintamuotona. Tuolloin nuoret hakivat lisää päätäntävaltaa koulumaailmassa. FSS:ssä radikaalisuutta ja progressiivisuutta edusti kuitenkin poliittiseen keskustaan asemoitunut Mitten-liike. 

–  Se otti runsaasti vaikutteita Ruotsista, muun muassa ympäristönsuojelua, ydinvoiman vastustamista ja talouskasvukritiikkiä. Suomenkielisten keskuudessa aktiivisten nuorten radikalismin nälkään vastasivat vahvimmin nuoret taistolaiset, ja heitä vastustivat selkeimmin porvariteinit eli kokoomusnuoret. Keskustalaiset ja demarit koettivat vielä 1970-luvun alkuvuosina toimia vasemman laidan kanssa yhteisessä yleisdemokraattisessa rintamassa, joka oli hahmottunut ennen selkeää puoluelokeroitumista, kuvaavat Soinimetsä ja Lalu.

–Tuskin puoluelokeroitumisen olisi vääjäämättä tarvinnut johtaa Teiniliiton romahdukseen. Mutta samalla kun poliittinen vastakkainasettelu jyrkkeni, koulumaailman sisäiset uudistukset ja kouludemokratian eteneminen veivät teinitoiminnalta yhteisen, laajoja koululaisjoukkoja inspiroivan pohjan. 

– Teinikuntien jäsenyyden avaaminen yhä nuoremmille osoittautui erehdykseksi. Sen myötä teiniyteen astumisesta katosi tiettyä ikäluokkaa yhdistävä ja liittymiseen kannustava initiaatioluonne, toteavat  Soinimetsä ja Lalu.

Liisa Lalun mielestä suomalainen yhteiskunta ei ole oikein kyennyt täyttämään 1960-70-lukujen Teiniliitton yhteiskuntakehitykselle asettamia tavoitteita. Nuorten ääni ei kuulu yhteiskunnassa, ei edes kouluun liittyvissä asioissa vahvana. 

-Toisaalta peruskoulusta ja lukiosta valmistuu keskimäärin terveempiä, monipuolisemmin koulutettuja ja kansainvälisempiä nuoria. Kuitenkin nuorten keskinäiset erot ovat suuria ja tulevaisuus entistä epävarmempi. Tuntuu, että nykynuoret eivät saa tai näe samalla tavoin mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen, kuten entiset teinit. 

Teiniliiton mukana katosi koululaisnuoria yhdistävä liike

Soimetsän ja Lalun mukaan Teiniliiton mukana menetettiin ainakin laajat taksvärkkikampanjat, kesäkurssit, epäseminaarit. Teiniliiton liittokokoukset kokosivat nuoria ympäri Suomen keskustelemaan, juhlimaan, verkostoitumaan ja muodostamaan näkemyksiä yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. 

– Nykymaailman haasteena ja osin sosiaalisen median toimintalogiikan seurauksena eri tavoin ajattelevat ihmiset eivät välttämättä enää kohtaa toisiaan entiseen tapaan. 

– Mielipiteiden kärjistyminen ja toisaalta samanmielisyyden harha sekä oikeassa olemisen tarve ovat lisääntyneet keskustelevan ja ymmärrykseen pyrkivän vuorovaikutuksen kustannuksella. Tähän kehitykseen tarvitaan kipeästi vastalääkkeitä. 

Meille jo ikääntyneille Vimmaa ja voimaa on mitä romanttisin aikamatka nuoruuteemme faktatietojen pohjalta. Olimmepa sitten olleet Teiniliiton jäseniä tai ei. Tai seisseet kenen puolella tahansa! Lukekaa ihmeessä juuri meidän ikäluokkiemme lähihistoriaa.

Suuret ikäluokat loivat uudenlaisen nuorisokulttuuriin. Elokuvineen, rock-musiikkeineen ja seksivallankumouksineen se irtaantui 1930-luvun topeliaanisesta koti-kirkko-isänmaa -kulttuurista. Koulutustason nousu 1960-luvulla merkitsi myös uuden säätyjaon syntyä jopa keskelle perheitä. 

III

Juttu on julkaistu aikaisemmin Eläkeläinen-lehdessä 3 / 2024.