Monet tuntemani suomalaiset, jotka ovat käyneet ulkomailla asumassa tai opiskelemassa, ovat kauhistelleet kohdekaupunkinsa vuokrahintoja kuin kyseessä olisi jokin outo ja eksoottinen luonnonilmiö. Vuokrahinnat eivät kuitenkaan muodostu tyhjiössä. Niihin vaikuttaa kysyntä ja tarjonta, ja kysyntään ja tarjontaan taas vaikuttaa valtioiden toteuttama asunto-, alue- ja sosiaalipolitiikka.
Tämän sanon siksi, että kovin monelle ei tunnu vielä valjenneen, etteivät kohtuulliset vuokrat ole Tampereella tai Suomessa mikään luonnolaki. Päinvastoin: oikeistohallituksemme pyrkii paraikaa tekemään niistä historiaa.
Suomessa on aiemmin tuettu asuntojen tarjontaa ARA-rahoituksella sekä tasattu kysyntäeroja eri väestöryhmien välein asumistuella. Nyt Orpon hallitus tekee parhaansa romuttaakseen molemmat mekanismit – ja tämän oikeistolaisen asuntopolitiikan seurauksista ei olla puhuttu läheskään niin paljon kuin pitäisi.
Asuminen nimittäin on perusoikeus, ja mitä vahvemmin se annetaan markkinoiden käsiin, sen varmemmin sen toteutuminen riippuu maksukyvystä. Seuraukset ovat kauaskantoiset.
Orpon hallituksen politiikan tulokset ovat jo alkaneet konkretisoitua. Sen jälkeen, kun asumistuen kriteereitä tiukennettiin huhtikuusta alkaen, on häätöjen määrä Tampereella kasvanut 44 prosentilla ja asunnottomuus nousussa. Asumisneuvonnan asunnottomien asukkaiden määrä on kasvanut 350 prosenttia. Aamulehden 16.10. julkaistun jutun mukaan pienituloisia on muuttanut ympäryskuntiin, jotta asumistuki riittäisi vuokriin. Kun tukea ei saa kaupungissa asumiseen ja köyhimmille koittaa lähtö lähiöihin, tarkoittaa se asuinalueiden eriarvoistumista. Tällä on sivumennen sanoen isoja vaikutuksia myös koulujen ja koulutuksen yhdenvertaisuuteen.
Samaan aikaan hallitus on toteuttamassa ARA-järjestelmän “remonttia”, eli käytännössä lakkauttamista ilman varmuutta siitä, tuleeko tilalle yhtään mitään. ARA-rahoituksella on yksinkertaisesti sanottuna tuettu kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista, jotta asuntotarjonta riittäisi vastaamaan kysyntään kaupungistuvassa maassa.
Porvarit ovat siis nyt tekemässä kahdella kädellä toimenpiteitä varmistaakseen, että kaupungeissa on tulevaisuudessa yhä kalliimpaa asua, ja että kaupunkilaiset olisivat yhä homogeenisempi ja keskiluokkaisempi porukka.
Ihan oma lukunsa on se, että hallituksen kuntiin ja hyvinvointialueisiin kohdistuvan leikkauspolitiikan ansiosta maaseudulta siirretään tällä hetkellä julkisia palveluita keskuskaupunkeihin ennenkuulumattoman rivakalla tahdilla. Tämä tarkoittaa työpaikkojen vähenemistä haja-asutusalueilta, mikä lisää muuttopainetta kaupunkeihin entisestään. Liiketalouden 1. vuoden opiskelijakin osaa kertoa, että kasvava kysyntä yhdistettynä heikkenevään tarjontaan tarkoittaa hintojen nousua. Ironia piilee siinä, että hoitajan palkalla on vaikea tulla toimeen kaupungeissa jo nykyiselläänkin.
Tampereen kaupungin keinot kamppailla hallituspolitiikkaa vastaan ovat rajalliset, semminkin kun hallitus leikkaa myös kuntien valtionosuuksia ja sitä kautta mahdollisuuksia rahoittaa tilannetta tasapainottavia toimia. Silti, kaikki mitä voidaan tehdä, on tehtävä. Nyt on kyse sen verran perustavanlaatuisista asioista.
Asiantuntijoiden arvio on, että vuokrahinnat lähtevät nousuun ja asunnottomuus alkaa näkyä kaupunkien kaduilla muutenkin kuin asunnottomien yönä lokakuun 17. päivä. Mihin tilanne voisi kehittyä tulevaisuudessa?
Itse pelkään sitä, että markkinanuskovaiset tahot pyrkisivät hidastamaan vuokratason nousua purkamalla rakennusalan sääntelyä, jotta markkinaehtoinen rakentaminen olisi halvempaa. Tällä tuskin olisi merkittäviä vaikutuksia asumisen hintaan, mutta laatuun kyllä. Jos näin kävisi, asuminen olisi tulevaisuudessa paitsi kalliimpaa, myös vähemmän turvallista kuin aiemmin.
Asumisen eriarvoistumisella on muitakin kauaskantoisia seurauksia, mikäli kaupungeissa asumisesta tehdään pienituloisille liian kallista. Tutkimustieto osaa kertoa, että etäisyydet vaikuttavat kouluttautumiseen: ihmiset hakeutuvat helpommin opiskelemaan, jos oppilaitos on lähellä asuinpaikkaa. Keskiluokkaisista yliopistokaupungeista haetaan siis useammin keskiluokkaisiin yliopistoihin, haja-asutusalueella asuvat taas tyytyvät herkemmin paikallisten ammattikorkeakoulujen sivutoimipisteissä opiskeluun. Ja tähän väliin nopea tietokilpailukysymys: kumpi porukka onkaan eduskunnassa yliedustettuna?
Suomessa ollaan siis menossa kovaa vauhtia yhä markkinaehtoisempaan asuntopolitiikkaan. Jos eduskunta ei osaa laittaa tälle nopeasti pakkia, seurauksena on yhä kasvava alueellinen eriarvoisuus niin asumisen kuin koulutuksen kuin – välillisesti, mutta uskoakseni todennäköisesti – poliittisen vallan jakautumisenkin suhteen.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.