Artikkeli: Vasemmisto

20.10.2024 klo 17:40

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela: vasemmiston vaihtoehto aidosti oikeudenmukainen yhteiskunta

Minja Koskela sai reilusti yli puolet jäsenäänestyksen äänistä ja nousi lauantain puoluevaltuuston kokouksessa vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Helsingissä asuva Koskela on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja musiikin tohtori. Heinävedellä syntynyt ja Lahdessa asunut Koskela on työskennellyt aiemmin opettajana sekä vasemmistoliiton puoluetoimistolla poliittisena asiantuntijana.

Puoluevaltuusto valitsi Minja Koskelan lauantaina vasemmistoliiton puheenjohtajaksi neuvoa-antavan jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksessä Koskela sai 63,4 prosenttia annetuista äänistä.

Ääntään käytti 47,1 prosenttia äänioikeutetuista vasemmistoliiton jäsenistä. Äänioikeutettuja jäseniä oli yhteensä 13 782, joista 6493 käytti äänioikeuttaan. Koskela keräsi 4115 ääntä, kun seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdokas, kansanedustaja Laura Meriluoto sai 1572 ääntä. Kolmas ehdokas, vantaalainen aluevaltuutettu Gashaw Bibani sai 806 ääntä. Neuvoa-antava jäsenäänestys uudesta puheenjohtajasta järjestettiin lokakuun aikana.

Puheenjohtajaehdokas Gashaw Bibani, tuore puheenjohtaja Minja Koskela, puheenjohtajaehdokas Laura Meriluoto sekä väistynyt puheenjohtaja Li Andersson iloitsivat valinnasta puoluevaltuuston kokouksessa.

Kiitospuheessaan Koskela kuvaili päivän tunnelmia innostaviksi ja jännittäviksi. Hän korosti yhteisöllisyyden merkitystä ja kertoi, miten tärkeitä kohtaamisia hän koki kiertäessään kanssaehdokkaiden kanssa ympäri Suomea tavatessaan niin uusia kuin vanhoja vasemmistoliiton jäseniä tapahtumissa.

– Tämä on se liike, jonka puolesta haluan tehdä töitä. Nämä ovat ne ihmiset, joiden rinnalla haluan seisoa, Koskela kertoi.

Koskela kiitteli myös puheenjohtajakisassa mukana olleita Meriluotoa ja Bibania sekä väistynyttä puheenjohtajaa, europarlamentaarikko Li Anderssonia, jonka työtä puheenjohtajana Koskela kehui ja kuvaili Anderssonin saappaita isoiksi. Koskela totesi myös, että jokainen puheenjohtaja laittaa omat saappaansa jalkaan.

– Toivon, että pystyn tekemään tätä työtä yhtä suurella sydämellä ja palolla, hän kuvasi.

Puoluesihteeri Anna Mäkipää iloitsi jäsenäänestyksen selvästä tuloksesta. Mäkipää kuvaili tulosta hienona selkänojana uudelle puheenjohtajalle ja korosti, että puolue jatkaa tiukasti työtä kunta- ja aluevaalien eteen. Mäkipää nosti esiin myös puolueen kasvaneen jäsenmäärän ja ihmisten kiinnostuksen vasemmistoliittoa kohtaan.

Vasemmistoliitto järjesti jäsenilleen lauantai-iltana bileet uuden puheenjohtajan valinnan kunniaksi. Jokainen äänioikeuttaan käyttänyt jäsen sai kutsun.

Koskela kritisoi voimakkain sanoin hallituksen leikkauspolitiikkaa sekä piittaamattomuutta ihmisoikeuksista ja ympäristöstä. Hän otti esimerkkinä vasemmistoliiton tavoitteista hallituksen lakkauttaman aikuiskoulutustuen palauttamisen. Koskela korosti koulutuksen tärkeyttä ja kertoi itse aktivoituneensa poliittisesti Sipilän hallituksen aikana, kun koulutuksesta leikattiin rajusti. Koskela oli tuolloin musiikinopettaja. Hän korosti, että politiikassa on aina vaihtoehtoja ja vasemmistoliiton tarjoama vaihtoehto on aidosti oikeudenmukainen yhteiskunta.

– Me emme hyväksy sosiaaliturvaleikkauksia, jotka kohdistuvat niihin, joilla on lähtökohtaisesti vähiten. Me emme hyväksy työntekijöihin kohdistuvia heikennyksiä, joita ajetaan yksipuolisesti elinkeinoelämän ja työnantajien ehdoilla, me emme hyväksy koulutusleikkauksia, joita hallitus on kohdistanut muun muassa aikuiskoulutustukeen, ammattikouluihin ja opiskelijoihin, me emme hyväksy leikkauksia elintärkeisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, Koskela listasi illan juhlissa pitämässään puheessa.

Koskela vaati illan jäsenbileissä pitämässään puheessa oikeutta palestiinalaisille: ”Kansainvälinen yhteisö on ollut kyvytön tuomitsemaan Israelin toimet ja osoittamaan solidaarisuutta palestiinalaisille. Tämä saa nyt riittää. Kaksoisstandardien aika tulee katkaista nyt. EU:n on asetettava Israelille talouspakotteita, humanitaarista apua tulee lisätä, EU:n ja Israelin välinen vapaakauppasopimus tulee jäädyttää, Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio nyt, Gazaan tarvitaan pysyvä tulitauko ja se tarvitaan nyt!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *