Suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä paljon. Terveydenhoito on kehittynyt valtavin askelin. Ihmiset elävät uusien hoitomuotojen ansioista pitempään. Vanhusväestön määrää kasvaa. Hoidettavia on yhä enemmän.
Palvelujen tarve on kasvanut. Kasvu ei ole jäänyt bisnesmaailmalta huomaamatta. Kun muistelen 1970–1980-lukuja ja vertaan niitä 2000-luvun terveyspalveluiden muutoksiin, on muutos huikea. Ennen oli Mehiläinen, jonka vastaanotoilla kävivät rikkaat ja hyväosaiset. Nyt hoiva-alan yrityksiä on pilvin pimein. Ne ovat kasvaneet jättikokoisiksi ja tekevät suunnattoman isoja tuloksia. Kapitalismi haistaa aina keinot, joilla harvojen omistajien omaisuuksia kasvatetaan.
Toki jo ennen bisneksen suurta ryntäystä markkinoille julkisia palveluja lytättiin nimittämällä niitä arvauskeskuksiksi. Nuorukaisesta tähän päivään olen puolustanut ja tehnyt työtä ”ryntäät savessa” julkisten palvelujen puolesta. Julkiset palvelut ovat olleet hyvinvointivaltiomme kivijalka.
Kun vihdoin saatiin valmiiksi malli, jolla lähdettiin uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluitamme, halusin kiljuen olla mukana kehittämässä hyvinvointialueita. Perehdyin vankasti jo vuosia aiemmin sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, samalla kun väänsin kättä oman kuntani (Kihniö) palveluiden ulkoistamisia vastaan. Myönnän, että hävisin sen taistelun. Henkisesti kuitenkin voitin, koska olemme nyt päässeet näkemään mitä ulkoistuksessa tapahtui. En kyllä ole tehnyt siitä niin sanotusti numeroa. Lohduttiko henkinen voitto? Ei suinkaan.
Sain olla kolme vuotta Pirkanmaan hyvinvointialueen erään valiokunnan varajäsenenä. Sitä kautta olin vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän keskusteluryhmässä. Aivan mahtava ryhmä, joka teki töitä hartiavoimin ja tekee yhä toukokuuhun asti. Sain tuotua esille Pohjois-Pirkanmaan alueen kuntalaisten ja kuntien ajatuksia, millaisia palveluja täällä halutaan ja miten toteutettuna.
Olen myös seurannut Pirhan valtuustojen kokouksia silmät tapilla ja kokenut eri ryhmien kannanottoja ja ajatuksia kolme vuotta. Lisäksi olen nähnyt, kuinka huonolla tolalla ovat mielenterveyspalvelut. Kun olen ollut kymmenen vuotta Virtain mielenterveysyhdistyksen puheenjohtajana ja nyt varapuheenjohtajana, niin sormeni syyhyävät päästä edes jossain muodossa Pirhan päätöksentekoon mukaan.
Nyt kuitenkin tuli itselleni yllättäen mutkia matkaan. Harmittaa vietävästi. Varsinkin, kun sosiaali- ja terveysasioissa, sekä julkisten palveluiden puolesta kamppailuissa, ei ole ollut yhtä ainutta erimielisyyttä.
Nyt täällä Pirkanmaalla meidän vasemmiston pitäisi panostaa kaikin mahdollisin voimin siihen, että kykenemme lyömään hanttiin palkkojen leikkauksia vastaan ja hoitajat riittäisivät samoin kuin vanhusten, monisairaiden, lasten ja lapsiperheiden sekä mielenterveyden palvelut. Ja että nämä olisivat todella lähipalveluita. Monista asioista voimme olla eri mieltä, mutta kai meistä jokainen haluaa puolustaa heikompiosaisia ja työtätekeviä.
Kirjoittaja on Pirkanmaan hyvinvointialueen vähän palveluita käyttävien valiokunnan varajäsen.