Menneisyyden painolasti vasemmiston taakkana

Vasemmisto vastustaa eriarvoisuutta. Vasemmisto vastustaa syrjintää. Vasemmisto vastustaa työntekijöiden oikeuksien heikentämistä. Vasemmisto vastustaa ilmastonmuutosta.

Nykypäivän vasemmisto määrittelee itsensä monesti juuri asioiden vastustamisen kautta. 

– Aina te vain kritisoitte meitä, eikö teillä ole mitään omia ehdotuksia? parahtaa kokoomuslainen eduskunnan ministeriaitiosta.

Eipä hän haluaisi näitä ehdotuksia kuulla muutenkaan, mutta huutelussa piilee silti totuuden siemen. Moderni vasemmisto on politiikaltaan monesti aktiivisen sijaan reaktiivinen: oikeisto määrittelee keskusteluaiheet ja vasemmiston rooli on vastustaa oikeiston näkemyksiä.

Oikeiston poliittinen viesti äänestäjille on hyvin yksinkertainen: kaiken hyvinvoinnin lähde on talouskasvu. Jos bruttokansantuotteeseen saataisiin vain pari prosenttia lisää, koittaisi Suomen köyhälle kansalle uudet onnen ajat. Siksi oikeisto tekee hartiavoimin töitä toteuttaakseen työnantajia suosivia uudistuksia, omien väitteidensä mukaan poistaakseen kaikki esteet talouskasvulle. Yhteisen hyvinvoinnin kakun tasajaosta ei tarvitse puhua, jos kakun koko vain jatkaa kasvamistaan. Tiedostava äänestäjä saattaa pohtia, miksi omistajien osuus tästä kakusta näyttää kasvavan paljon nopeammin kuin työntekijöiden – ja miksi köyhien osuus suorastaan kutistuu – mutta tämä on silti se tarina, joka saa joukot uurnille vaaleista toiseen.

Vasemmiston viesti on paljon epäselvempi. Monesti oikeiston ajamia uudistuksia vastustetaan, koska ne ovat joko vaikutuksiltaan käänteisiä kuin mitä oikeisto väittää tai koska ne ovat vasemmiston arvojen vastaisia. Ensimmäinen kanta hyväksyy suoraan oikeiston periaatteet: rajaton talouskasvu olisi muuten hyvä juttu, mutta teidän keinonne sen saavuttamiseksi eivät toimi. Toinen kanta asettuu taistelemaan kylmien lukujen maailmaa vastaan tunteilla. Yhteiskunta kaipaisi enemmän myötätuntoa, mutta pelkkiä numeroita tuijottavaan äänestäjään nämä vetoomukset eivät vaikuta. Ei oikeistolla ole faktatkaan kunnossa, mutta väärätkin faktat voittavat aidot tunteet väittelyssä joka kerta.

Mistä sitten se viesti, se tarina, joka voisi haastaa oikeiston alentumatta taistelemaan sitä vastaan oikeiston omilla keinoilla – ovathan oikeistolaiset siinä paljon meitä etevämpiä. Vasemmisto väittää monesti vastustavansa kapitalismia, tuota aikamme maailmaa hallitsevaa ihmisten keskinäiseen riistoon perustuvaa talousjärjestelmää. Politiikkaa tuntevalle tämä voisi tarkoittaa sitä, että vasemmisto kannattaa siis jonkinlaista sosialismia, talouden siirtämistä rahan lakien ja yksilöiden mielivallan ikeestä koko yhteiskunnan demokraattisen päätöksenteon alle. Moderni vasemmistolainen välttää kuitenkin sosialismi-sanaa kuin ruttoa, koska hänelle siitä tulevat mieleen lähinnä stalinistisen neuvostodiktatuurin pahimmat hirmuteot ja uusliberalistisen talousajattelun ihmisten mieliin juurruttamat uskomukset kapitalistisen markkinatalouden ylivertaisuudesta. Kapitalismin suurin voitto on se, että jopa kapitalismin vastustajat kannattavat kapitalismia. Sosialismi jää lähinnä vappulauluihin ja periaateohjelmien johdantoihin.

Monelle vasemmistolaiselle unelmayhteiskunta onkin jonkin tulevan yhteiskunnan sijaan 70- ja 80-lukujen länsieurooppalainen hyvinvointivaltiomalli. Silloin talous kasvoi, ihmiset voivat hyvin ja jatkuvasti kasvavasta kakusta jaettiin aina vain suurempia paloja myös köyhälistölle. Tämän loistavan – monesti ajan kultaaman – menneisyyden kaipaajat unohtavat kuitenkin, että tämän menneen yhteiskuntajärjestelmän synty oli täysin oman aikansa olosuhteiden mahdollistama. Teollisen vallankumouksen synnyttämä työväenliike oli toisen maailmansodan jälkeisen konsensuksen ja Neuvostoliiton pelon avulla pakottanut työnantajaosapuolen neuvottelupöytään. Työväki sai hyvinvointivaltionsa ja työnantajat yhteiskuntarauhansa, ja kaikilla oli kivaa niin kauan kuin talous kasvoi.

Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Sotien jälkeisen konsensuksen kyvyttömyys vastata uuden jälkiteollisen yhteiskunnan haasteisiin johti uusliberaalin talousajattelun syntyyn. Elvyttämistä ja valtion aktiivista roolia korostanut talouspolitiikka sai väistyä tiukkaa talouskuria ja rajoittamattomia markkinoita kannattavan uuden konsensuksen tieltä. Rakennemuutoksen heikentämällä työväenliikkeellä ei ollut enää voimaa eikä tahtoa vastustaa tätä kehitystä ja uudet kapitalismin opit hyväksyttiin myös niiden joukossa, joille niistä on pelkkää haittaa. 

Kellojen siirtäminen taaksepäin ei ole mahdollista, koska menneen maailman synnyttäneitä olosuhteita ei ole enää. Työnantajaosapuoli on nyt voimiensa tunnossa vuosikymmenten sääntelyn purun ja haastajien näköalattomuuden vuoksi. Kukaan heistä ei ikimaailmassa nyt suostuisi istumaan työväenliikkeen kanssa samaan pöytään sopimaan yhteistyöstä, jos vaihtoehto on toimia suoraan valtion kautta ja runnoa oma kanta läpi vaikka väkivalloin. Neuvottelun tilalle on tullut vahvimman oikeus, jolla oikeisto väsymättä ajaa yhteiskuntaa kohti omia ihanteitaan. Vasemmiston osaksi tässä yhtälössä jää vain painaa kantapäät lujaa hiekkaan ja vastustaa kaikkea.

– Eikö teillä ole mitään omia ehdotuksia?

Niin, valitettavasti ongelman ydin on juuri niiden puute. Vasemmistoa yhdistää unelma uudesta, paremmasta yhteiskunnasta, jota ohjaavat vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden periaatteet. Tätä yhteiskuntaa me emme kuitenkaan voi koskaan saavuttaa, jos keinomme rajoittuvat vain oikeiston toimien vastustamiseen ja kuvitellun menneisyyden perään haikailemiseen. Tuleva yhteiskunta syntyy nykyisestä yhteiskunnasta, nykyisen yhteiskunnan olosuhteiden muovaamana ja myös niiden mahdollistamana.

Vasemmistoliiton puoluekokouksen lähestyessä oma viestini kaikille edustajille on: tulevaisuutta rakentaessa ei voi koskaan olla liian kunnianhimoinen.

Kirjoittaja on Tampereen vasemmiston jäsen.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa