Irlannissa tehtiin äsken historiaa: valtio päätti jatkaa kaksivuotista taiteilijoiden perustulon pilottia ja tehdä siitä pysyvän tuen kulttuurin kentälle.
Parivuotisessa pilotissa 2000 irlantilaista taiteilijaa sai noin 1300 euroa kuukausittaisen tuen kahdeksi vuodeksi. Hintava pilotti maksoi valtiolle 100 miljoonaa, mutta sen kustannusten nähtiin tasautuvan, sillä pilotti myös muun muassa vähensi sosiaalitukien nostoa ja lisäsi verotuloja taiteen kulutuksen kautta.
Taiteilijoiden perustulomalli huomattiinkin niin toimivaksi, että sitä päätettiin jatkaa. Jatkossakin vain 2000 eri alojen taiteilijaa voi saada perustulon, mutta tavoitteena on lisätä määrää rahoituksen mukaisesti.
2000 ei lopulta ole iso joukko ihmisiä maassa, joka on väkiluvultaan vain jonkin verran Suomea pienempi. Silti tämä on Irlannilta erinomainen pelinavaus, joka Suomen tulisi ehdottomasti kopioida.
Käytännössä lähes kaikilla taiteenaloilla tulot ovat katkonaisia ja vaihtelevia, eikä kotimainen apurahajärjestelmä riitä kannattelemaan koko taiteen ja kulttuurin kenttää. Esimerkiksi omalla alallani kirjallisuudessa voisi sanoa, että valtaosa ammattikirjailijoistakin tekee kirjoja muiden töiden ohella ja/tai muilla tuloilla. Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijoiden tulotutkimukset kertovat, miten olemattoman pienillä tuloilla kirjoja kirjoitetaan.
Taiteilijat myös putoavat helposti nykyisten tukimuotojen väliin. Kuten vaikkapa Kirjailijaliiton tuoreesta jäsentutkimuksesta käy ilmi, eivät viranomaiset ymmärrä kirjailijan ammattia oikein ollenkaan. Kirjailijat rinnastetaan usein yrittäjiin, vaikka taiteellinen toiminta ei tosiasiassa juurikaan muistuta yritystoimintaa.
Kela sen paremmin kuin TE-toimistokaan eivät ymmärrä taidealojen toimintaa ja tulonmuodostusta. Jatkuvan ja arvaamattoman paperisodan virastojen kanssa voisi korvata yhdellä selkeällä perustulolla, joka turvaisi taiteilijoiden toimeentulon silloin kun tekijänoikeuskorvaukset ja apurahat eivät siihen riitä.
Taiteilijoiden perustulo voisi muuttaa koko kulttuurin kenttää pysyvästi. Järjestelmä tietysti vaatisi jonkinlaisen hakuprosessin, ja sen päätösten tulisi olla perusteltuja – ei läpinäkymättömiä, kuten nykyisessä apurahajärjestelmässä. Taiteilijan perustulon voisi myös kohdentaa nimenomaan pienituloisille taiteilijoille, mikä estäisi tukia valumasta samoihin taskuihin kuin suurimmat apurahat ja myyntitulot.
Olisipa toteutus millainen tahansa, taiteilijan perustulo olisi vähintään pilotin arvoinen idea. Suomi on pieni kulttuuri- ja kielialue, jonka taiteen ja kulttuurin kenttä ei tule koskaan selviytymään yksinomaan kaupallisilla tuloilla. Jos kulttuurimme halutaan säilyttää elinvoimaisena ja monimuotoisena, se tarvitsee joka tapauksessa lisätukea.
Taiteilijoiden perustulo olisi demokraattinen tapa tukea kotimaista kulttuuria. Säästöt tuntuisivat varmasti ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksissa, ja positiiviset vaikutukset näkyisivät taiteilijoiden hyvinvoinnin lisäksi taiteen moniäänisyydessä ja kotimaisen kulttuurityön rikkaudessa.
Tietysti myös yleinen perustulo voisi vastata samoihin ongelmiin, mutta koska sitä ei Suomessa haluttu edes tutkia perusteellisemmin, eikö perustulomallilla voisi auttaa edes leikkauksista pahasti kärsinyttä kulttuurialaa? Päättäjät, jotka lähtevät tällaista tukea ajamaan eteenpäin, saavat helposti taakseen koko kulttuurialan tuen.
Kirjoittaja on Tampereen vasemmiston jäsen.
