Viime eduskuntavaalien aikaan Yle järjesti vaaliväittelyn, jossa oli kaksi teemaa: sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ilmastopolitiikka.
Teema vaihtui keskustelun puolessavälissä. Kun sote oli taputeltu, siirryttiin väittelemään ilmastoasioista. Kukaan keskustelijoista ei osannut laskea yksi plus yksi sen vertaa, että olisi maininnut teemojen yhteyksistä.
Että hei – sotehan on muuten myös ympäristökysymys!
Seuraavissa eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton täytyy olla se puolue, joka osaa nämä kaksi keskustelua yhdistää. Tavoiteohjelmaamme onkin nyt tulossa aiheesta pieni kirjaus.
Suomessa poliittinen keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristökuormasta loistaa poissaolollaan kaikilla tasoilla, niin hyvinvointialueilla kuin eduskunnassa kuin mediassakin. Asialla on kuitenkin jo kiire.
Seitsemän yhdeksästä planeetan rajasta on jo ylitetty, mikä tarkoittaa, että planeetta on kiihtyvää tahtia käymässä ihmiskunnalle elinkelvottomaksi.
Sosiaali- ja terveydenhuolto muodostaa noin 6,5 prosenttia Suomen hiilijalanjäljestä. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon kautta virtaavat materiaalivirrat kiihdyttävät luontokatoa ja ympäristön saastumista, globaalisti.
Vaipat, lääkkeet, kirurginen teknologia, robotiikka, tekoäly. Energia- ja materiaali-intensiivisiä hoitoketjuja ja järjestelmiä. Investointivelkaisia kiinteistöjä.
Monia ihmisten terveydelle, hyvinvoinnille ja jopa henkiinjäämiselle välttämättömiä teknologioita, joiden hyödyntäminen pitäisi jotenkin saada mahtumaan planeetan rajoihin.
Kaiken tämän ympäristövaikutuksista kriittisetkin kestävyyssiirtymäkeskustelut Suomessa vielä vaikenevat.
Vasemmistoliitto ei kuitenkaan voi enää vaieta. Jos emme kysy, miltä sosiaali- ja terveydenhuollon materiaalivirrat saadaan mahtumaan planeetan rajoihin, rakennamme kestävää tulevaisuutta terveille ja vammattomille. Harvoille, ei kaikille.
Koska me olemme se oikeudenmukainen ympäristöpuolue, tämä ei meille käy.
Myös tulevaisuudessa ihmiset tulevat tarvitsemaan vaippoja, hoitotarvikkeita, lääkkeitä, kirurgista teknologiaa ja lääkinnällisiä laitteita. Meidän tulee olla se puolue, joka kysyy: Mistä tämä kaikki materia tulee – ja minne se menee? Miten minimoidaan luonnonvarojen ylikäyttö sosiaali- ja terveydenhuollossa – ja millaisia kiertotalousratkaisuja voimme tämän haasteen ympärille rakentaa? Miltä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä kohtuutaloudessa näyttää?
Olen työkseni tutkinut aihetta ja tiedän, että ratkaisuja on, tutkimustietoa on, maailmalla tapahtuu jo paljon.
Vasemmistolaisen visio oikeudenmukaisesti kestävästä tulevaisuudesta vaatii, että tuomme poliittiseen keskusteluun kysymykset sosiaali- ja terveydenhuollon ekologisesta kestävyyssiirtymästä.
Tähän kehitykseen liittyy valtavasti ekologisesti kestävän talousjärjestelmän aineksia. Monet ratkaisut, kuten tuotantoketjujen muokkaaminen paikallisemmaksi tai soten ympärille rakentuvat uudenlaiset kiertotaloudet tarjoaisivat hyvinvointialueille, kuntiin, kaupunkeihin ja maakuntiin kestävän talouden rakennuspalikoita.
Voisiko ekologisesti kestävän soten ympärille rakentaa kokonaan uudenlaisia, pienet ja keskisuuret yritykset huomioivia ja kohtuutaloutta edistäviä paikallisia ekosysteemejä? Samalla edistettäisiin huoltovarmuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, ympäristöä säästäen.
Tällaiset visiot myös paljastavat, että julkisrahoitteinen sote ei ole talouden pohjaton kaivo. Sote on kestävän paikallistalouden ydin ja sydän – joka on vasemmalla.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton vara-aluevaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen Pirkanmaan hyvinvointialueella.
Erinomainen kirjoitus elintärkeästä aiheesta, kiitos!
Teollinen, tuotannon ja kulutuksen jatkuvaan kasvattamiseen sekä energian ja muiden luonnonresurssien käytön eksponentiaaliseen lisäämiseen perustuva sivilisaatiomme on tulossa tiensä päähän. Elonkehän romahdus on jo käynnissä, vaikka se on jakaantunut epätasaisesti eri puolilla maapalloa. Hitaammin tai nopeammin etenevien ympäristömuutosten lisäksi ja vuoksi Suomessakin on odotettavissa suuria yhteiskunnallisia mullistuksia. Nämä koskevat myös terveydenhuoltoa, joka todennäköisesti uhkaa jossain vaiheessa luhistua tuonnin häiriöiden ja loppumisen seurauksena. Siksi meidän pitää jo nyt alkaa määrätietoisesti rakentaa yhteiskuntaamme omavaraisemmaksi ja muuttaa tarpeiden tyydytyksen järjestelmiä (esim. ruoka, asuminen, liikenne, terveydenhuolto) elonkehälle haitallisista elonkehää vaaliviksi.
On mahdollista, että teollisten yhteiskuntien aiheuttaman ilmaston kuumenemisen seurauksena Atlantin termohaliininen merivirtakierto (AMOC) romahtaa jo 75 vuoden kuluttua eli tämän vuosisadan loppuun mennessä. Jos näin käy, Suomen ilmasto muuttuu hitaasti Siperian ilmastoa vastaavaksi. Se tarkoittaisi valtavaa uhkaa esimerkiksi ruokaturvallemme ja pidemmällä aikavälillä kasvavaa pakolaisuutta pois Suomesta. Vaikkei näin kävisikään, ilmaston epävakauttaminen ja ekosysteeminen heikentäminen muuttaa suomalaistakin yhteiskuntaa jo tulevina vuosikymmeninä rajusti. Sateet tulevat viljelyn kannalta väärään aikaan tai jäävät pitkäksi aikaa tulematta. Tulee äärisäiden aiheuttamia satomenetyksiä, infrastruktuurin heikkenemistä ja hajoamista, paljon nykyistä enemmän hellekuolemia. Ja ennen kaikkea: Suomeen tulee valtavasti lisää ihmisiä muualta.
Ekologinen monikriisi romahduttaa jo tällä hetkellä ruokajärjestelmiä, ja monet maapallon alueet muuttuvat ihmisillekin elinkelvottomiksi. Yhteiskunnalliset olot epävakautuvat, ja aseellisten konfliktien määrä kasvaa. Yleinen turvattomuus johtaa valtaviin muuttoliikkeisiin, koska yhä useammat ihmiset eivät yksinkertaisesti enää voi asua kotiseuduillaan.
Ilmastokriisin ja ekosysteemien heikentämisen seurauksena Eurooppaa on eri arvioiden mukaan tulossa 2050 mennessä 50-700 miljoonaa pakolaista. Vuonna 2015 EU sai 1,3 miljoonaa pakolaista, joista Suomeen tuli 30 000. Samalla suhdeluvulla 50 miljoonaa pakolaista Eurooppaan tarkoittaisi miljoonaa uutta ihmistä Suomeen. Useat heistä tarvitsevat monenlaista terveydellistä apua. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset. Köyhyys, ruokaturvattomuus ja pakkosiirtolaisuus lisäävät lasten riskiä sairastua ja joutua väkivallan, kaltoinkohtelun tai hyväksikäytön uhreiksi. Normaalina pitämämme, ekstraktivistinen ja elämän edellytyksiä tuhoava teollisten yhteiskuntien maailmanjärjestys on rakenteellista väkivaltaa erityisesti heitä kohtaan. Sitä se on myös maapallon toisenlajisia asukkaita kohtaan, minkä elinympäristöjen tuhoaminen, kiihtyvät sukupuutot ja eläintehtaat ilmiöinä osoittavat.
Tässä tilanteessa pitää toimia viisaasti ennakoiden. Tarvitsemme sotilaallista turvallisuutta laajemman kokonaisturvallisuuden suunnitelman. Ekologinen kestävyys on sen kovaa ydintä. Ja ekologinen kestävyys käy käsi kädessä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kanssa. Ruoan, energian ja välttämättömyystarvikkeiden kotimainen tuotanto pitää turvata. Huoltovarmuuden pitää perustua tuonnin sijaan varastoihin, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Yhteiskunnan aineenvaihduntaa eli sen läpi virtaavia energia- ja materiaalivirtoja pitää yksinkertaistaa ja hidastaa. Tuotantoa kaikkiaan pitää priorisoida ja ylituotannosta päästä eroon. Sairaaloidenkin kertakäyttövälineet pitää vaihtaa mahdollisimman pitkälle kestäviin ja desinfioitaviin. Parasta olisi, jos kaikki välttämättä tarvittava pystyttäisiin tuottamaan mahdollisimman lähellä mahdollisimman kestäväksi ja korjattavaksi, paikallisia ekosysteemejä vaalien. Tämä tarkoittaa keskittämisen ja suurten yksiköiden sijaan hajauttamista. Ja teknologian kerrosten purkamista niiden jatkuvan lisäämisen sijaan, terveydenhuollossakin.
Kaikkiaan ihmisten toimeentulo pitää yrittää järjestää niin, ettei se tuhoa elämän edellytyksiä. Varallisuutta on jaettava globaalisti ja maiden sisällä. Rikastumisen tavoittelusta elämän päämääränä luovuttava. Siirtyminen finanssivetoisesta ja valtaa keskittävästä, globaalista kapitalistisesta markkinataloudesta ekologista perustaansa vaaliviin, kohtuullisuuden ja jakamisen periaatteelle rakennettaviin, vahvaa kestävyyttä tavoitteleviin ja yhteisöllisiin paikallis- ja aluetalouksiin sekä luontaistalouden uusiin muotoihin on välttämätöntä. Meidän pitää kiireesti alkaa yhdessä etsiä elämänkäytäntöjä, joiden resilienssi on korkea. Tämä edellyttää, ja myös auttaa, syvällistä muutosta ajattelussamme. Vallitsevasta mekanistisesta, teknis-taloudellisesta maailmankuvasta ja elollisia välineellistävästä todellisuuskäsityksestä pitää kiireen vilkkaa luopua. Tilalle tarvitaan syväekologisia, elämäkeskeisiä maailmankuvia ja todellisuuskäsityksiä.