Rauha olisi paras joululahja paitsi ukranalaisille mutta myös kymmenien muiden konfliktialueiden ihmisille. Maailmassa on parhaillaan käynnissä useita kymmeniä aseellisia konflikteja, joista vanhimmat, Maymarin sekä Israelin ja Palestiinan konfliktit ovat jatkuneet vuodesta 1948. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet, vammautuneet ja menettäneet kotinsa. Sodat hävittävät myös muun lajisten elinympäristöjä, lisäävät päästöjä ja myrkyttävät ilmaa, maata ja vettä. Yhdistyneiden Kansakuntien entinen pääsihteeri Ban Ki-moon onkin kutsunut ympäristöä sodan hiljaiseksi uhriksi.
Sodassa ei yksinkertaisesti ole mitään hyvää, ei vaikka se olisi oikeutettua puolustautumistakin. Siksi onkin hämmentävää, miten vähän käydään kriittistä keskustelua Suomen varustautumisesta. Mihin katosivat ajatukset neuvotteluista, sopimisesta ja luottamuksen rakentamisesta? Niitä kuitenkin tarvitaan, sitten kun aseet taukoavat ja päästään rakentamaan tulevaisuutta.
Aseet eivät taukoa itsestään. Ukrainan sodan lopettamisesta on ensisijaisesti vastuussa Venäjä. Kun Ukrainan sota päättyy, alkaa jälleenrakennus, jonka kustannuksista vastuu kuuluu sodan aloittaneelle Venäjälle. Materiaalisen, valtavasti voimavaroja vaativan rakentamisen lisäksi pitäisi aloittaa myös kansainvälisen turvallisuuden rakennustyö. Sotaisten puheiden ja asevaraisen turvallisuuden jälkeen pitäisi pystyä katsomaan eteenpäin ja päättää, miten naapuri-Venäjän kanssa toimitaan. Itärajan sulkeminen lopullisesti ei ole vaihtoehto vaan ainakin jonkinlaiset naapuruussuhteet Venäjän kanssa on luotava. Sotilaalliseen voimaan perustuvien suhteiden ohella olisi syytä keskustella muistakin vaihtoehdoista. Voisiko edes ajatella, että tulevaisuudessa, ensi vuosisadalla Suomen ja Venäjän välit olisivat yhtä luottavaiset kuin Suomen ja Ruotsin? Siitä pitäisi keskustella nyt.
Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden päätoimituksen toimittaja.
Herra Koistinen, muistanet, että ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset käyttivät Schlieffenin suunnittelemaa kiertoliikettä Belgian kautta Ranskaan. Bochet (= saksalaiset) noudattivat likimain samaa taktiikkaa keväällä 1940.
Se vaan, että itse Moltke (yleisesikunnan päällikkö) oli aikoinaan sanonut, että ”rakentakaa rautateitä, älkääkä linnoituksia”.
Hitleriläinen Atlantin valli oli rakennettu pääasiassa puhekuplista. Sodan edetessä tosin Saksassa havahduttiin ja rupesivat pyörittämään propagandamyllyjen sijasta betonimyllyjä. Homma oli työn alla (lue: kesken), kun liittoutuneet alkoivat Normandian maihinnousunsa.
Olenkin sitä ihmetellyt, että eikö nykyiset herrassäippärit enää osaa katsoa karttoja ollenkaan? Me emme enää pysty/voi/kykene olemaan puolueettomia sillanrakentajia kun meidät on nyt huijattu Natoon amerikkkalaistyylisten pelkurien jymäyttämänä.
JA VAIN SIKSI KUN SOTAVEHKEIDEN TEHTAILIJAT TARVITSEVAT OSINKONSA!
Tosin Venäjällä on johdossa nostalgiatsekisti-Senilix, mutta kyllä hänenkin päivänsä loppuvat vielä. Tuleekin silloin isot bileet, Ivangorodista Sahalinille asti!
Jos käy tsäkä (koko maailman kannalta), niin kyllä siellä joku järki-ihminen nousee/nostetaan ruoriin. Ellei käy tsäkää, niin sitten [humalainen] Ivan Kahjovits kehiin ja entinen tolkuttomuus senkun jatkuu.
Niin silti: pyssyihin hurmaantumisen sijasta edes jotain järjellistä pitäisi kyetä sopimaan vaikka just Ivan Kahjovitsin kanssa.
Suomen johtajien on hyväksyttävä tosiasiat ja Ukrainan sodan päätyttyä solmittava normaalit diplomaattiset suhteet Venäjään, avattava raja sekä ryhdyttävä bisneksiin Venäjän kanssa ja aloitettava matkailu maiden välillä. Niinhän muut Euroopan maat tekevät sodan jälkeen.
Sen sijaan että rakentaisimme Suomesta ”piikkisian” joka olisi turvautunut ainoastaan aseistautumiseen turvan tuojana, joka ei ole ennenkään ehkäissyt sotilaallisia kriisejä. Tarvitseeko itärajalle rakentaa uutta Berliinin muuriakaan?
Suunnitelma itärajan soiden ennallistamiseksi vihollisen mahdollisen hyökkäyksen ja sen tankkien upotessa silloin uudelleen vettyneisiin soihin kuulosti ihan aprillipilalta. Ihan mahtava strateginen oivallus… Mutta saako ehdottaa järkevämpää keinoa: korjataan Salpa-linja, siitä ei mennä vähällä tankeilla läpi eikä jalkaväelläkään ja katetut bunkkerit antavat suojaa drooneiltakin.
Rakennettuihin puolustuslinjoihin ei kannata sinänsä luottaa, ranskalaisten Maginot-linjastahan saksalaiset menivät toisessa maailmansodassa yli niin että heilahti, ja liittoutuneet mursivat saksalaisten Atlantin vallin, tosin suurin mennetyksin.
Kaikista puolustuslinjoista paras perustuu diplomatiaan ja rauhanomaiseen rinnakkainoloon, mistä todistuksena meillä on Paasikiven-Kekkosen linjan erinomainen toimivuus vuosikymmenien aikana.