
Teksti: MINNA MINKKINEN, kuvat: ANTTI YRJÖNEN Tampereen taidepolitiikka sai hieman yllättäen kehuja tiistaisessa keskustelutilaisuudessa Werstaan auditoriossa. Taiteen edistämiskeskuksen, Taiken johtaja Minna Sirnö kehui Tamperetta rohkeasta työstä taiteen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistämisestä. – Taide on uskallettu Tampereella ottaa mukaan moniin palveluihin ja muualla Suomessa otetaan mallia Tampereesta, perusteli Sirnö kehujaan. – Kunnat ovat suurinpia […]

PENTTI METTINEN Eteläpuiston ystävillä riittää kiirettä, sillä periksi ei aiota antaa. Alueen lopullinen asemakaavaehdotus on nyt esillä. Muistutus kaavasta on jätettävä tämän kuun aikana. Kaadettavaksi aiottuja puiston puita merkattiin viime sunnuntaina värillisin nauhoin. Merkkausnauhat saivat seurakseen vielä ohjeet muistutuksen jättämisestä. Tämä on meidän havainnekuvamme siitä, mikä Eteläpuistoa uhkaa. Se on vastapainoksi Aamulehden niin sanotuille […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA Vasen Kaistan valokuvaaja Pentti Hänninen nukkui pois viime perjantaina vaikean sairauden uuvuttama. Hänninen oli alusta asti mukana tekemässä verkkolehteä ja aivan loppuun saakka hän oli Vasen Kaistan kuvituksen kantavia voimia. Siellä missä vasemmistolaiset näkyivät, näkyi myös Pentti Hänninen kameroineen. Saarijärvellä 1943 syntynyt Hänninen teki työuransa kirjapainoteknikkona eri puolella Suomea, muun muassa […]

PERTTI HUOTARI Kävelin aurinkoista ja viileää syyslauantaiaamua puiston lammen laidalla. Aamukahvin jälkeen oli aina mukava tallustella kaupunkitohveleissaan ostoksille. Kevyt tuuli liehutteli keltaisia lehtiä vielä vihreällä ruoholla ja sorsat torkkuivat vedessä. Niitä eivät maailman mullistelut juuri hetkauttaneet. Kohta oltaisiin jo kolmekymmentäluvulla. Tuntui jotenkin hassulta. Tuntuikohan 1930-luvullakin ihmisistä tältä, tai 1830-luvulla. Maailma oli koko ajan […]

Jos Euroopan parlamentin vaalit järjestettäisiin nyt, kärsisivät sosiaalidemokraatit ja EU-myönteiset porvarit sekä vihreät rökäletappion. Voittajia olisivat EU-myönteiset keskustaliberaalit, EU:n talouskuripolitiikkaa kritisoiva vasemmisto sekä EU-vastaiset oikeistopopulistiset ja äärioikeistolaiset ryhmät. Sosiaalidemokraattien S&D ja konservatiivien EPP -ryhmillä on aina tähän asti yhdessä ollut enemmistö Euroopan parlamentissa. Uusimpien kannatusmittausten mukaan kaksi suurta menettäisivät todennäköisesti ehdottoman enemmistönsä. Tätä on […]

Teksti: TOMMI SILVENNOINEN Tampereen Vasemmisto järjestää tiistaina 17.1. avoimen keskustelutilaisuuden otsikolla ”Taiteen tila Tampereella?”. Mitä on vasemmistolainen kulttuuripolitiikka? Miksi taide on vasemmistolaista? Ja miten taide voi Tampereella? Seminaarin alustajina ovat ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö ja tamperelainen esitystaiteilija Tommi Silvennoinen. Tapahtuma alkaa klo 17:30 Työväenmuseo Werstaalla. Filosofi Theodor W. Adornon ajatuskulua […]

Vaihtoehto Saksalle, AfD, nousi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi kahdessa osavaltiossa viime vuonna pidetyissä maapäivävaaleissa. Kolmannen sijan AfD voitti niin ikään kahdessa osavaltiossa. Viidensissä vaaleissa, Berliinissä, AfD jäi viidenneksi. Äärioikeisto ei rynnistänyt Euroopan parlamentteihin viime vuonna tämän artikkelin kahdessa edellisessä osassa esitellyissä 16 maan parlamenttivaaleissa. Mutta Britannian kansanäänestys Euroopan unionista eroamisesta ja Itävallan presidentinvaalit antoivat kyllä […]

Vuonna 2016 järjestettiin parlamenttivaalit 16:ssa Euroopan 50 maasta. Kymmenen näistä maista oli ennen osa kolmea entistä sosialistista valtakuntaa: Neuvostoliittoon kuuluneet Georgia, Kazakstan, Liettua, Venäjä ja Valko-Venäjä, Jugoslaviaan kuuluneet Kroatia, Makedonia, Montenegro ja Serbia sekä Tšekkoslovakiaan kuulunut Slovakia. Vaalit järjestettiin myös sosialistiseen leiriin kuuluneessa Romaniassa. Vasemmisto ei saanut näissä maissa yhtään parlamenttipaikkaa. Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevien […]

Kuluneen vuoden eurooppalaisia vaaleja koskevat uutiset jättivät helposti mielikuvan äärioikeistolaisten ja muiden oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen jyrkästä noususta ja vasemmistopuolueiden hiipumisesta Euroopan poliittiselta kartalta. Äärioikeistolaiset puolueet saivat itse asiassa harvoja merkittäviä voittoja kuluneen vuoden vaaleissa, ja monasti ne jäivät ilman paikkoja. Parlamenttivaalit järjestettiin viime vuonna 16 Euroopan maassa. Vain Slovakiassa äärioikeisto sai selvän enemmistöaseman. Sen sijaan […]

SINIKKA TORKKOLA En ole jouluihminen. Tai en ainakaan ole ollut. Sairaalatöiden aikaan valvoin mieluusti joulunpyhät. Aloitin yövuorot aatonaattona tai aattona ja lopetin tapanina. Joulusta muistuttivat vain kaksi asiaa: lanttulaatikko ja joulutortut. Sittemmin kahden asian joulu on paisunut leivonnaisiksi, lahjoiksi, koristeiksi ja kodinkin puunaukseksi. Viimeisin joulun tulokas on kuusi, lähitorilta ostettu ja kävellen kotiin kannettu. Tämänvuotinen […]