
VASEN KAISTA Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä muuttuu. Varavaltuutettu Antti Ronkainen on muuttanut Helsinkiin ja pyytänyt eron luottamustehtävistä. Ronkaisen tilalle varavaltuutetuksi nousee Virva-Mari Rask. Ronkaisen tilalle yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaostoon varsinaiseksi jäseneksi siirtyy nyt varajäsenenä toiminut Ilkka Porttikivi, jaoston varajäseneksi nimettiin Virva-Mari Rask. Tarkastuslautakunnan varajäseneksi nimitettiin Tatu Ahponen. Tampereen kaupunginvaltuusto teki nimitykset maanantaina pitämässään kokouksessa.

Teksti ja valokuva CAI MELAKOSKI Vasemmistonuorten, alkujaan Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL) ensimmäiset osastot perustettiin Tampereella 70 vuotta sitten. Tamperelainen juhlatyöryhmä kutsuu kaikkia toimintaan eri vuosikymmeninä osallistuneita mukaan valmistelemaan Tampereen Tapiolassa 25.10. järjestettävää juhlaa. Facebookissa juhlaan ilmoittautui yli 60 henkilöä viikon aikana asian julkistamisesta, joten innostusta on. Jo kolme kertaa kokoontuneella ryhmällä on jo tukku ideoita […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuva: HARRI KAPANEN Vaasan Tampereen leipomon työntekijät eivät hyväksy työnantajan päätöstä keskittää vaalean ruokaleivän valmistus Vantaan yksikköön. Leipomotyöntekijät aloittavat vuorokauden pituisen mielenilmauksen sunnuntaiaamuna kello kuusi. Maanantaiaamuun asti jatkuvan mielenilmauksen aikana työntekijät pidättäytyvät työvuoroista. Vaasan leipomo perustelee keskittämistä pakatun leivän menekin vähenemisellä ja myymälöissä paistetun leivän oston lisääntymisellä. Työntekijät pitävät työnantaja perusteluja ontuvina. […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: Sorin nuorisotalo, rakennushistoriallinen selvitys Sorin järjestötalo aiotaan purkaa, jotta Tampereen poliisilaitokselle voidaan rakentaa lisää tilaa. Tampereen yhdyskuntalautakunta päätti äänin 8 – 3 hyväksyä kaavanluonnoksen, jonka mukaan järjestötalo puretaan. Kalle Hyötynen (vas.) esitti kaavaluonnoksen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Hyötysen palautusehdotusta kannattivat Jari Niemela (sd.) ja Aarne Raevaara (ps.). ’ Kalle Hyötynen jätti päätökseen […]

VASEN KAISTA Vasen Kaista ja Kansan Sivistystyön Liitto järjestävät syksyllä kirjoittajakurssin. Kaikki vasemmistolaisen verkkolehden tekemisestä kiinnostuneet voivat nyt hakea tälle maksuttomalle kurssille. Vasemman Kaistan päätoimittaja Sinikka Torkkola avaa kurssin tarkoitusta ja kohderyhmää: – Kurssin tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa kaistan toimittajakuntaa. Jotta voimme tehdä lehdestä entistä monipuolisemman ja kiinnostavamman tarvitsemme lisää toimittajia ja kirjeenvaihtajia. Monet […]

Teksti: PIRKKO NIEMI Sastamalan liikuntalautakunnan vasemmistoliittolaisen jäsenen Maija-Liisa Tenhusen esitys, jonka mukaan kaikki eläkeläiset ikään katsomatta pääsevät ilmaiseksi liikuntapaikkoihin, on hyväksytty. Myös aktiivikortin tuloraja on nostettu 734 eurosta 1000 euroon. Myös vasemmistoliiton valtuustoryhmän edellisellä valtuustokaudella tekemä aloite kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämisestä on edennyt. Kaupunginhallitus on perustanut kansalaisvaikuttamisen työryhmän. Vasemmistoliiton Pirkko Niemi on ryhmän jäsen. […]

Teksti: JOUNI SIRÈN Kuvat: XOCHITL LEYVA SOLANO ja CAI MELAKOSKI Toukokuun 2. päivänä Meksikon hallitus aloitti uuden hyökkäyksen zapatistien itsehallintoalueita vastaan. Se on viimeisin käänne sodassa, jota on käyty jo 20 vuotta. Samaan aikaan suuri osa Meksikosta on huumekartellien hallinnassa. Karut kuulumiset toi tutkija Xochitl Leyva Solano, joka oli viime viikolla Suomen Rauhanpuolustajien ja Tampereen […]

HENRIK JAAKKOLA Ympäristöjärjestö Greenpeace käy kampanjaa Saksan vasemmistoliittoa vastaan, jotta näiden brandenburgilainen paikallishallinnon ministeri Ralf Christoffers luopuisi tuestaan ruskohiilelle. Törmäsimme tähän Greenpeacen kampanjaan pyytämättä ja yllättäen vaali-iltana. Olimme menossa seuraamaan Saksan vasemmistoliiton Die Linken vaalivalvojaisia, sekä myös juhlimaan omaa odotettua voittoamme, vasemmiston perinteikkään puoluetoimiston Karl-Liebknecht-Hausin eteen. Toisin kuin tympeässä ja koleassa Suomessa, pidettiin täällä vaalivalvojaiset […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: PENTTI HÄNNINEN Tampereen kaupungin suunnitelmat rakentaa ratikkareitti Paasikiven-Kekkosen tietä mukaillen ei miellytä kaikkia. Pispalaiset tahtovat raitiotien kulkemaan Pispalan valtatietä. Pispalan ystävät -kansanliike keräsi lähes 4000 nimeä adressiin, jossa kannatetaan raitiotien linjaamista Pispalan valtatien reitille. Adressi luovutettiin Tampereen kaupungin valtuustolle maanantaina. Valtuusto käsittelee raitiotiesuunnitelmaa kesäkuun kokouksessaan. Adressin allekirjoittaneet pitävät Pispalan valtatietä kulkevaa […]

CAI MELAKOSKI – Jos haluaa löytää uusia näkökulmia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia, kannattaa tulla helatorstaina Työväenmuseo Werstaalle Finlaysonille, toivottaa Tampereen sosiaalifoorumin koordinaattori Pieta Hyvärinen.Samanhenkinen Mahdollisuuksien tori kutsuu samaan aikaan klo 11-18 viereiselle Väinö Linnan aukiolle. Tampereen sosiaalifoorumi koostuu yhteensä 16 tilaisuudesta; työpajoista, elokuvaesityksistä, peleistä ja keskustelutilaisuuksista. Teemoilla on laaja kirjo raakasuklaakokkauksesta kapitalismin kumoamiseen.Mahdollisuuksien torilla on noin 50 […]