Lukijalta

Tilaa Lukijalta-artikkelit RSS syötteenä

Vanhan mallin metsänhoito ja ulkoilureittien raivaaminen heikentävät luonnon monimuotoisuutta

  • 6.4.2021

Tamperelaisille on viime vuosina järjestetty mahdollisuuksia osallistua yhteisten metsiemme käytön ja käsittelyn suunnitteluun. Viimeksi kaupunkilaisilla on ollut mahdollisuus kommentoida metsien hoidon toimintamallia vuosille 2021–2030. Vaikka päätöstä hoitomallin käyttöönotosta ei tätä kirjoittaessa asunto- ja kiinteistölautakunnassa ole vielä tehty, ”metsänhoidollisia toimenpiteitä” on pitkin talvea suoritettu ja suoritetaan yhä viranomaisvetoisesti eri puolilla kaupunkia. Esimerkiksi Kaupin metsissä kaadetaan jatkuvasti […]

Vilppulan urhoista vaiheen siltaan

  • 16.3.2021
  • TEKSTI: JOUNI MUHONEN

Laurilan työ, sekä Vilppulan vaihe, lasten lapsille laulujen aihe, kunnian miehistä kaunein luku. Sankarit vaan, niin käy kuolemaan. Näin lauloivat Lapuan liikkeen miehet sisällissotaa ihannoivaa laulua, Vilppulan urhojen marssia matkatessaan Mäntsälään tekemään vallankumousta vuonna 1932. Nyt yli sata vuotta sisällissodan tapahtumista Vilppulankosken sillalle ehdotetaan nimeä tämän sisällissotaa ihannoivan laulun mukaan.  Vilppula-seura käsittelee näköjään sisällissotaa vapaussotana […]

Kestävä kasvu tarvitsee toimivaa joukkoliikennettä, ei uusia moottoriteitä

  • 11.3.2021
  • TEKSTI: RAINE LAKKALA

Olen seurannut keskustelua Puskiaisten oikaisusta. Keskustelu on saanut osin kummallisiakin piirteitä, jossa ihmisiä yritetään saada hankkeen taakse pelottelemalla lisäkaistojen tuomilla tonttien pakkolunastuksilla, uusien alueiden kaavoittamisen mahdottomuudella tai että Sääksjärvelle ei tule rautatieasemaa ilman oikaisua. Tieverkon rakentaminen kasvaville liikennemäärille on itseään voimistava kierre. Kun tehdään uusia väyliä, niitä myös käytetään enemmän. Ihmiset siirtyvät pois vaihtoehtoisilta reiteiltä, […]

Palveluja Härmälän ja Partolan asukkaille

  • 1.2.2021
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN

Olen asunut kohta 10 vuotta Härmälänrannassa ja seurannut uuden asuinalueen rakentumista Tampereen ja Pirkkalan rajalle. Naapurikunnan puolelle on samaan aikaan rakennettu paljon uusia asuntoja uusille asukkaille. Meitä erottaa vain kuntaraja, Härmälän oja. Käytämme samoja kaupallisia palveluja rajan haittaamatta päivittäistä elämäämme. Kuljemme samoissa täysissä busseissa ja käytämme samoja liikenneväyliä autoilla, polkupyörillä ja kävellen. Pirkkalan kunta on […]

Joulupöytä on katettu kotimaisilla elintarvikkeilla

  • 7.12.2020
  • TEKSTI: MERJA TECHTOLIN

Pakkauksen kyljessä olevalla ”Joutsen – Hyvää Suomesta” -merkillä tai ”Sirkkalehtimerkillä” tai rehellisesti Suomen lipulla on merkittävä vaikutus. Tiedät syöväsi tarkasti valvottua elintarviketta, joka on tuotettu puhtaasta maaperästä. Pohjoisen ilman ja veden laatu saa arvostusta maailmallakin.  Hygieniatasomme on poikkeuksellisen hyvää maailmanlaajuisesti. Euroopan ruokaturvallisuusviraston EFSAn mukaan Suomessa syödään EU:n puhtainta ruokaa. Tuotanto Suomessa on alusta loppuun eettisesti […]

Lastenvaunujen kanssa on päästävä maksutta bussiin

  • 7.10.2020
  • TEKSTI: AARON KALLINEN

Aamulehti uutisoi viime viikolla, että Tampereella tulee syksyn aikana pohdintaan lastenvaunujen kanssa matkustamisen maksuttomuuden jatko joukkoliikenteessä. Maksuttomuuden poisto olisi lyhytnäköinen päätös monella tapaa. Busseissa on ensinnäkin lippujen leimauslaitteet tällä hetkellä vain kuljettajan edessä. Lastenvaunuilla ei sinne pääse, joten liikennöitsijän tulisi hankkia bussin keskiosaan leimauslaitteet. Silloinkin matkakortin leimaaminen voisi ruuhkabussissa johtaa vaarallisiin tilanteisiin. Mobiililipun kohdallakaan asia […]

Rotia liikenteen valvontaan Tampereella, kiitos!

  • 24.8.2020
  • TEKSTI: TAPANI TELENIUS

Tampereella liikennesäännöt ja toisen ihmisen huomioon ottaminen ovat katoavaa kansanperinnettä. Jalkakäytävillä ajetaan surutta polkupyorillä, sähköpotkulaudoilla ja muilla menopeleillä. Liikennesääntöjen mukaan polkupyörällä ja sähköpotkulaudalla saa ajaa ainoastaan merkityillä pyöräteillä tai ajoradalla, eikä lainkaan jalkakäytävillä. Jalkakäytävät ovat jalankulkijoita varten, kuten jo nimenkin pitäisi sanoa. Varsinkin nyt koulujen alettua jalkakäytävillä kulkee paljon pieniä koululaisia, äitejä lastenvaunuineen ja myös […]

Vähävaraiset eivät voi olla koronan maksajia

  • 28.5.2020
  • TEKSTI: PIRKKO NIEMI

Tämä kriisi toi esiin pienituloisemman ja köyhän ihmisen haavoittuvuuden. Valkoiset ”setämiehet”, jotka ovat vallankahvassa olleet iät ja ajat, eivät ymmärrä ja näe yhteiskuntamme kahtiajakautuneisuutta. Jotkut kehtasivat puhua varapuskureista, joita ihmisillä tulisi olla pahan päivän varalle. Miten esimerkiksi nollatuntisopimuksella töitä tekevä, alipalkattu tai työtön yhden aikuisen lapsitalous voi synnyttää näitä puskureita? Ei mitenkään. Eletään kädestä suuhun. […]

Asuminen on yhä kalliimpaa

  • 15.3.2020
  • TEKSTI: TAPANI TELENIUS

PTT eli Pellervon Taloustutkimus kertoi äskettäin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien Tampereella nousseen keskimäärin 1,5 prosenttia, jolloin vuokran osuus vie tuloista noin kolmanneksen (35 prosenttia). Ainakaan minun eikä monen muunkaan kohdalla tämä pidä lainkaan paikkaansa. Oma vuokrani nousi 4,7 prosenttia ja vie tuloistani 60 prosenttia. Korotus oli 30 euroa kuukaudessa. Asun Pohtolankadulla 35 neliömetrin yksiössä. Talo on […]

Veropeikkojako? 

  • 30.10.2019
  • TEKSTI: NINA SÖDERHOLM

Julkisuudessa on nyt kovasti puhuttu kuntien talousahdingosta, mikä todennäköisesti näkyy jollakin tasolla rahapulana myös Lempäälässä. Kuntaveron nostokin on vilahdellut uutisissa. En lähde tässä oman kuntamme taloudellista tilaa kommentoimaan tai arvailemaan tulevaa, mutta haluaisin jakaa suorittamani laskennalliset tutkimukset siitä, minkälaisia vaikutuksia kuntaveron korotuksesta olisi Esimerkiksi 0,5 prosentin nosto lisäisi karkeasti arvioiden kunnan tuloja vuositasolla noin kaksi […]