Hämeenkyrö
Pirkanmaan keskisuurissa kunnissa on reilu viidennes alueen asukkaista mutta liki kolmannes valtuustopaikoista
- 2.9.2024
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Kunta- ja aluevaaleihin on 223 päivää. Viime kuntavaaleissa vuonna 2021 vasemmistoliitto sai kaikkien aikojen kehnoimman tuloksensa, vajaat 195 000 ääntä, 7,9 prosenttia äänistä. Nyt vasemmistoliiton kannatus on paljon korkeammalla, kesän kannatusmittauksissa ääniosuus on ollut yli 10 prosenttia. Syksyn poliittiset kamppailut käydään kysymyksissä, joissa vasemmistoliitto on vahvimmillaan. Työelämän heikennysten torjuminen, reilun ja tehokkaan ilmastopolitiikan ajaminen ja […]
Palveluiden heikennykset harmittavat Kyröskoskella kokoontuneita eläkeläisiä
- 9.5.2023
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela esitteli aluevaltuuston toimintaa Hämeenkyrö-Viljakkalan Eläkeläiset ry:lle Kyröskoskella. Eläkeläiset ovat olleet huolissaan hyvinvointialueelle siirtymisen aiheuttamista heikennyksistä palveluihin sekä ongelmista tiedonsaannissa. Epäselvyys sekä tiedon heikko saavutettavuus saavat kritiikkiä ja moni valittaa, että kaikki eivät pysty käyttämään internetiä ja siten ottamaan asioista selvää. Toiveena olisi infopuhelin, johon voisi soittaa ja saada tarvitsemansa […]
Vasemmisto suuntaa tulevaisuuteen
- 2.5.2023
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliittolaisten vappupuheissa Pirkamaalla suunnattiin katseet tulevaan. Mikäli Suomeen syntyy sinimusta porvarihallitus, vasemmistoliitto on valmis puolustamaan kansalaisten hyvinvointia ja työtätekevien oikeuksia. Tampereella Laikunlavalla, Keskustorin kupeessa puhunut vasemmistoliiton kolmas varapuheenjohtaja Minna Minkkinen muistutti, ettei tuleva oikeistohallitus tule olemaan työtätekevän, eikä varsinkaan pienipalkkaisten, puolella. – Vaikka tulevaisuus monelta osin näyttää epämääräiseltä ja pelottavaltakin, emme ole kohtaamassa sitä yksin. […]
Pirkanmaan vappuopas 2023 on ilmestynyt
- 27.4.2023
- TEKSTI: VK
Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden perinteinen vappuopas kattaa 34 tilaisuutta 12 pirkanmaalaisessa kunnassa. Suurin osa vappujuhlista ja muistotilaisuuksista järjestetään paikallisten työväen poliittisten ja ammattijärjestöjen voimin. Juhlapuheiden pitäjistä useimmat ovat kunnanvaltuutettuja ja ammattiyhdistysliikkeen luottamushenkilöitä. Myös kansanedustajia ja vasemmistoliiton johtohenkilöitä on liikkeellä. Kansanedustaja Anna Kontula puhuu […]
Vasemmistoehdokkaat ennätystulokseen seurakuntavaaleissa Pirkanmaalla
- 21.11.2022
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vasemmistoliittolaisten seurakuntavaltuutettujen määrä nousi yhdestä kahdeksaan Pirkanmaalla eilen päättyneissä seurakuntavaaleissa. Vasemmistokristityillä oli 24 ehdokasta kymmenessä seurakunnassa eilen päättyneissä seurakuntavaaleissa. Seurakuntien valtuustoihin ja neuvostoihin valittiin vasemmistoehdokasta viidessä Pirkanmaan kunnassa. Akaan seurakunnan Ilon kirkko -ehdokaslistan vasemmistoliittolaisista ehdokkaista kirkkovaltuustoon valittiin 24 ääntä saanut eläkeläinen Jorma Kivi sekä sairaanhoitaja (AMK), terveydentutkimuksen jatko-opiskelija Wanda Franssila ja koulunkäynnin ohjaaja Janina Tuominen, […]
Pirkanmaalla ennätysmäärä vasemmistoehdokkaita seurakuntavaaleissa
- 7.11.2022
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Pirkanmaan vasemmistokristityillä on 24 ehdokasta kymmenessä seurakunnassa huomenna alkavissa seurakuntavaaleissa. Vuoden 2014 seurakuntavaaleissa Pirkanmaalla oli 13 vasemmistolaista ehdokasta seitsemässä seurakunnassa ja vuoden 2018 vaaleissa 17 ehdokasta seitsemässä seurakunnassa. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 8. marraskuuta ja päättyy 12. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20. marraskuuta. Silloin voi äänestää vain oman seurakuntansa äänestyspaikoissa. Akaan seurakunnan Ilon kirkko […]
Erilaisuutta kasteesta alkaen – Pertti Rapion syntymästä 120 vuotta
- 3.9.2022
- TEKSTI: JUSSI NIINENMAA
Kun Hämeenkyrön seurakunnan torppari Juho Iivari Rapion ja vaimonsa Aleksiina Vilhelmiinan ensimmäistä poikaa kastettiin, teki pastori virheen, joko väärin kuulemisen tai muutoin ymmärtämisen suhteen, sillä hän kastoi pojan nimeksi Arvid Perttu. Vanhemmat olivat ilmoittaneet nimeksi Pertti Arvid. Kyllä hän tuli tutuksi Perttinä ja paljon myöhemmin se nimi virallistettiinkin. Isä-Iivari osalllistui punakaartin toimintaan, Hämeenkyrön torpparivaltaisesta pitäjästä […]
Vappua juhlitaan jälleen yhdessä – Pirkanmaan vappuopas
- 29.4.2022
- TEKSTI: VK
Työväen vappua juhlitaan jälleen perinteisin vappumarssein, vappujuhlin, muistotilaisuuksin ja musiikkitapahtumin eri puolilla Pirkanmaata. Vasen Kaista -verkkolehden vappuopas kattaa 32 tilaisuutta 12 pirkanmaalaisessa kunnassa. Suurin osa vappujuhlista ja muistotilaisuuksista järjestetään paikallisten työväen poliittisten ja ammattijärjestöjen voimin. Juhlapuheiden pitäjistä useimmat ovat kunnallisvaltuutettuja ja ammattiyhdistysliikkeen luottamushenkilöitä. Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen puhuu Akaassa ja Sastamalassa, JHL:n puheenjohtaja Päivi […]
Hämeenkyrön vasemmisto etävalmistautuu vaalivuoteen
- 21.12.2020
- TEKSTI: JUSSI NIINENMAA KUVAT: JUSSI NIINENMAA
Hämeenkyrön vasemmistoliitto korostaa, että ankeasta taloustilanteesta huolimatta kunnan on tärkeää huolehtia talouden tasapainottamisesta niin, ettei rahallista velkaa muuteta hoivavelaksi. Hämeenkyrön väestökehitys on viime vuosina kääntynyt negatiiviseksi ja etenkin nuorten ja työikäisten määrän lasku on kunnan kehittämisen kannalta ongelmallista. Kun vielä yli 85-vuotiaiden määrä on tuntuvasti kasvamassa, kuntatalouden suunnittelussa on keskityttävä erityisesti kunnollisten hoivamahdollisuuksien kehittämiseen. Pandemian […]
Hämeenkyrön Vasemmisto kulkee vahvasti kohti vaaleja
- 13.9.2020
- TEKSTI: JUSSI NIINENMAA
Infektiovuodesta huolimatta Hämeenkyrön Vasemmiston valmistautuminen kuntavaaleihin on lähtenyt ripeästi käyntiin. Ehdokashankinta on sujunut sutjakkaasti. Vasemmistolla on kunnassa runsaasti vetovoimaa niin vanhemmissa kuin nuoremmissakin ikäluokissa. Nuorille ehdokkaaksi asettautuminen on kuitenkin hankala päätös tehdä, sillä opiskelu- ja työllistymismahdollisuudet sijaitsevat usein jossain muualla kuin Hämeenkyrössä. Viime kuntavaaleissa Vasemmiston kannatus Pirkanmaalla lisääntyi eniten Hämeenkyrössä, peräti runsaalla viidellä prosenttiyksiköllä. Nousu […]