Suomi
Oulun vaalipiirin vasemmisto tavoittelee neljättä kansanedustajan paikkaa
- 21.1.2023
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vain annetut äänet lasketaan. Vaalipäivän ilta on kaikille politiikasta kiinnostuneille jännittävä, mutta erityisen jännittävä niille ehdokkaille, jotka laskennan edetessä ovat viimeisenä valittujen tai ensimmäisenä eduskunnan ulkopuolelle jäävien joukossa. Kansanedustajan paikan voittaa tai menettää usein täpärästi. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ainoan paikkansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Paikasta puuttui 38 ääntä – 0,025 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vasemmistoliitto […]
Jäätävää kehitystä
- 20.1.2023
- TEKSTI: RAINE KOIVUMÄKI
Minä tiedän erään hienon paikan, erään järven rannassa, jyrkän rinteen pohjoispuolella olevan kallion, johon kevät monesti jäädyttää aivan upeat jääveistoksensa. Kasvava jääpuikko näyttää kauniilta, se kimaltelee kevättalvisessa auringossa, mutta me kaikki tiedämme, miten sille lopulta tulee käymään. Tunnen haikeutta ja ehkä suruakin, kun kevättalvella näen nuo kalliolta valuvat jääpatsaat, seuraavalla kerralla niitä ei todennäköisesti enää […]
Yhdenvertaisuusvaltuutettu ryhtyi toimiin kyselytutkimusten ikäsyrjinnässä
- 16.1.2023
- TEKSTI: AIRI KARJALAINEN
Tampereen Eläkeläiset teki lausuntopyynnön yhdenvertaisuusvaltuutetulle kyselytutkimusten ikärajoista ja kiinnitti erityistä huomiota yli 80-vuotiaiden kansalaisten huomiotta jättämiseen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto vastasi tammikuussa Tampereen Eläkeläisten lausuntopyyntöön. – Pidämme tärkeänä, että esiin nostamastanne asiasta käydään tulevaisuudessa keskustelua mukaan lukien siltä osin, onko jossain tilanteessa mahdollisesti kyse yhdenvertaisuuslaissa kielletystä menettelystä, todetaan yhdenvertaisuusvaltuutetun vastauksessa. Tampereen Eläkeläisten yhteydenoton johdosta yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ryhdy […]
Uudenmaan vasemmisto pitää kaksi kansanedustajan paikkaa, mutta kolmaskin houkuttaa
- 15.1.2023
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vain annetut äänet lasketaan. Vaalipäivän ilta on kaikille politiikasta kiinnostuneille jännittävä, mutta erityisen jännittävä niille ehdokkaille, jotka laskennan edetessä ovat viimeisenä valittujen tai ensimmäisenä eduskunnan ulkopuolelle jäävien joukossa. Kansanedustajan paikan voittaa tai menettää usein täpärästi. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ainoan paikkansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Paikasta puuttui 38 ääntä – 0,025 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vasemmistoliitto […]
Vasemmistoliitto on saanut Varsinais-Suomesta aina kaksi kansanedustajaa – tuleeko nyt kolme?
- 14.1.2023
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vain annetut äänet lasketaan. Vaalipäivän ilta on kaikille politiikasta kiinnostuneille jännittävä, mutta erityisen jännittävä niille ehdokkaille, jotka laskennan edetessä ovat viimeisenä valittujen tai ensimmäisenä eduskunnan ulkopuolelle jäävien joukossa. Kansanedustajan paikan voittaa tai menettää usein täpärästi. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ainoan paikkansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Paikasta puuttui 38 ääntä – 0,025 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vasemmistoliitto […]
Vasemmistoliitto lähtee vaalikamppailuun Satakunnassa toimeentulo- ja koulutusasiat edellä: “Tekijöitä ja vastuunkantajia riittää jatkossakin”
- 8.1.2023
- TEKSTI: TOIVO HAIMI KUVAT: RAISA RANTA
Satakunnan vasemmiston vaalityössä ovat puhuttaneet työelämä-, toimeentulo- ja koulutuskysymykset. Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Raisa Ranta sanoo, että vaalityötä tehdään positiivisin mielin, vaikka alueen istuva kansanedustaja ei olekaan enää ehdolla. Satakunnassa vasemmistoliitto valmistautuu kevään eduskuntavaaleihin odottavissa tunnelmissa. Vuodesta 2011 kansanedustajana ollut nakkilalainen Jari Myllykoski ei enää asetu ehdolle, joten tavoitteena on, että Satakunnasta valitaan huhtikuussa uusi […]
Satakunnan vasemmistolla on erityisen jännittävät eduskuntavaalit
- 8.1.2023
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vain annetut äänet lasketaan. Vaalipäivän ilta on kaikille politiikasta kiinnostuneille jännittävä, mutta erityisen jännittävä niille ehdokkaille, jotka laskennan edetessä ovat viimeisenä valittujen tai ensimmäisenä eduskunnan ulkopuolelle jäävien joukossa. Kansanedustajan paikan voittaa tai menettää usein täpärästi. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ainoan paikkansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Paikasta puuttui 38 ääntä – 0,025 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vasemmistoliitto […]
Vasemmistolle tulossa toinen kansanedustajan paikka Pirkanmaalla
- 7.1.2023
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vain annetut äänet lasketaan. Vaalipäivän ilta on kaikille politiikasta kiinnostuneille jännittävä, mutta erityisen jännittävä niille ehdokkaille, jotka laskennan edetessä ovat viimeisenä valittujen tai ensimmäisenä eduskunnan ulkopuolelle jäävien joukossa. Kansanedustajan paikan voittaa tai menettää usein täpärästi. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ainoan paikkansa Keski-Suomen vaalipiirissä. Paikasta puuttui 38 ääntä – 0,025 prosenttia vaalipiirin hyväksytyistä äänistä. Vasemmistoliitto […]
Maksuton koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen
- 4.1.2023
- TEKSTI: MINNA MINKKINEN, NOORA TAPIO
Jälleen Suomea ollaan nostamassa suosta esittämällä korkeakouluihin lukukausimaksuja. Muun muassa valtiovarainministeriö ja Sivistystyönantajat ovat esittäneet vaatimuksia siitä, että tulevalla hallituskaudella Suomen korkeakouluissa on otettava käyttöön lukukausimaksut. Se olisi eriarvoisuuden ja kapenevan osaamisen tie. Sitä emme halua. Maksutonta korkeakoulutusta pidetään suomalaisen koulutusjärjestelmän kruununjalokivenä, mutta sen kiillon on annettu himmentyä. Yhä suurempi osa opiskelupaikoista jaetaan avoimen väylän […]
Vasemmistoristeily virittää aktiivit vaalityöhön
- 29.12.2022
- TEKSTI: CAI MELAKOSKI
Vasemmistoliiton puolueristeily 14.-15. tammikuuta tarjoaa hyvin monipuolisen poliittisen ohjelman viihdettä unohtamatta. Ilmoittautuminen onnistuu niin kauan kuin paikkoja on, mutta jos haluaa käyttää hyväkseen JHL:n vasemmiston tai PAMin vasemmiston jäsenilleen tarjoaman risteilyn, on pidettävä kiirettä. JHL:n vasemmiston ilmoittautumisaika päättyy 3.1. ja PAMin vasemmiston 4.1. Järjestötorilla tapahtuu koko risteilyn ajan Ay-tapaamiset Baltic Princess -aluksen kokousosastolla käynnistävät risteilyn […]