Tampere

Aapo Niemi: empatiaa ja iskähuumoria valtuustoon
- 17.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Aapo Niemi: – Minun Tampereeni on yhdenvertainen, lapsiystävällinen ja turvallinen paikka elää, missä ihmisistä huolehditaan syntymästä arvokkaaseen vanhuuteen. Tampereella pidetään huolta ihmisistä, luonnosta, ulkoilumahdollisuuksista ja kaupunki on vastuullinen ja esimerkillinen työantaja. – Olen rehellinen, vastuuntuntoinen ja suoraselkäinen päättäjä. Minä haluan inhimillisemmän ja empaattisemman yhteiskunnan. Olen yhteistyökykyinen ja osaan arvioida tilanteita monelta […]

Saara Pape: toimintaa osattomuutta vastaan
- 16.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Saara Pape: – Mielikuva kulttuurimyönteisestä, monimuotoisesta, eläväisestä ja helponkokoisesta kaupungista sai minut 14 vuotta sitten muuttamaan Tampereelle. Vaikka elämän arvojärjestys ajan kuluessa on muuttunut, päätös on aina tuntunut oikealta. – Olen peloton keskustelija ja yhteisten arvojen puolustaja. Minulle antaa näkökulmaa kuntalaisten ajatteluun se, että tunnen pienituloisten, kuten työttömien ja opiskelijoiden ongelmat […]

Mohamed Yousif: kuntapolitiikasta johtuva kollottaminen historiaan
- 16.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Mohamed Yousif: ‒ Minun Tampereeni olisi ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä Tampere. Täällä ei myöskään sallita rasismia, syrjintää eikä vihapuheita. On avoin ja turvallinen kaupunki kaikille, ei harvoille. Monipuolinen nähtävyyksiltään ja mahdollisuuksiltaan jokaiselle sukupolvelle ja sukupuolelle. ‒ Olen fiksu ja asiallinen nuori päättäjä. Yhteistyökykyinen, kuunteleva ja jokaisen tamperelaisen arjesta kiinnostunut. […]

Anu Ropponen: tehdään Tampereesta ekososiaalisesti kestävä
- 16.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Anu Ropponen: – Minun Tampereeni on elinvoimainen, tänne on helppo tulla ja täällä on helppo asua ja liikkua. Päätöksenteon tulee perustua ekososiaalisesti kestäviin arvoihin. Tämä tarkoittaa, että kaupunkia suunnitellaan sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, jotta kaikilla, ei vain harvoilla, olisi täällä hyvä olla- myös tulevaisuudessa. – Päättäjänä olen helposti innostuva, […]

Wilma Karikko: yhdenvertaisuuden puolella
- 15.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Wilma Karikko: ‒ Haluan rakentaa tulevaisuuden Tamperetta, jossa on kaikille työtä ja toimeentuloa, sekä mahdollisuus elää omannäköistä elämää. ‒ Teen ratkaisuni tutkimustietoon ja asiantuntijoiden suosituksiin perustuen. Koulutukseni auttaa löytämään luotettavan tiedon lähteelle. ‒ Pidän kokemusasiantuntijoiden käyttöä erittäin tärkeänä, kun päätetään palveluista. Kysytään heiltä, joita asiat koskettavat. ‒ Tampereella on erilaisia mahdollisuuksia […]

Christian Karau: siivooja sorvin ääreen
- 15.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Christian Karau: ‒ Tampereeni olisi kaupunki, jossa jokaisella duunarilla, työttömällä ja eläkeläisellä on hyvä olla. Tampere, jolla on kunnianhimoinen tavoite tulla Suomen lapsiystävällisimmäki kaupungiksi. Tampere, jossa yhteisiä varoja käytetään yhteisen hyvän eteen eikä hyvien veljien kukkaroihin. Tampere, jossa kulttuuritoimijoita tuetaan toimimaan omaehtoisesti. ‒ Päättäjänä tulisin ensisijaisesti kuuntelemaan arjen asiantuntijoita; jokaista tamperelaista […]

Jouni Sirén: intohimona reilu ja viihtyisä Tampere
- 12.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Jouni Sirén: ‒ Unelmieni Tampereella asukkaat tuntevat, että heistä välitetään. Jokainen saa tarvittaessa tukea ja hoivaa. Lääkäriin pääsee nopeasti. Koulut ovat huippuja ja kaikki asuinalueet viihtyisiä. Kulttuuritarjontaa ja harrastusmahdollisuuksia on runsaasti. Kaduilla ja toreilla on elämää. Liikkuminen on sujuvaa. ‒ Kuntapäättäjän pitää kuulua ja kuunnella. Olen aina pyrkinyt auttamaan kaupunkilaisia: etsinyt […]

Juhapekka Lindfors: ihmiset, eläimet ja ympäristö
- 12.2.2021
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Juhapekka Lindfors: ‒ Minun Tampereeni on tarkoitettu sen kaikille asukkaille, myös eläimille. Se panostaa kuntalaisten palveluihin ja näkee myös kvartaalia kauemmaksi. Se on vihreä kaupunki, joka ymmärtää puhtaan luonnon merkityksen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Talous on vain työkalu, ei milloinkaan itseisarvo. ‒ Päättäjänä olisin piristävä väriläiskä. Puhun, kun se on tarpeellista, mutta en […]

Arja Rantanen: arjen asiantuntija
- 12.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Arja Rantanen: ‒ Minun Tampereeni olisi kaupunki jossa ihminen pärjää arjessa ja saa palveluita kun niitä tarvitsee. Vamma, kielitaito tai tietotekniikan puute ei ole este avun, tuen tai neuvonnan saamisella. Kaupunki jossa jokainen pääsee osalliseksi kulttuuritarjonnasta niin kokijana kuin tekijänä. Tasa-arvoinen kaupunki. ‒ Avoimuus, selkeys ja tavoitettavuus määrittelevät minua päättäjänä. En […]

Airi Karjalainen: kuntayhteistyö on tärkeää
- 11.2.2021
- TEKSTI: VASEN KAISTA
Tamperelaiset kuntavaaliehdokkaat esittäytyvät, vuorossa Airi Karjalainen: ‒ Minun Tampereeni on Sisä-Suomen veturi ja seudun primus motor, joka huomioi naapurit ja kaikenlaiset yhteistyökumppanit. Kaupunki järjestää julkiset palvelut kaupunkilaisten arjen tarpeista lähtien myös yli kuntarajojen. Kaupunki tunnistaa myös menestyksen varjopuolet. Isokaan ei pärjää yksin. ‒ Tampereen vahvuus on sijainti hyvien liikenneyhteyksien risteyksessä. Tampereen luonnonympäristö on ainutlaatuinen. Vanhasta […]