Avainsana:
hyvinvointitalous
Katse alkumatkaan
- 20.4.2019
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Kustaalan nuorisokodin johtaja Harri Moisiolta kysytään (Aamulehti 17.4.2019), mitä pitäisi tehdä kun nuoret voivat pahoin ja lastensuojelu toimii äärirajoillaan. Moisio uskoo varhaiseen puuttumiseen, siihen että lapsi ja perhe saavat jo alkuvaiheessa ammatillista tukea. Ajattelen samoin. Kaikkein varhaisin tuki on mahdollista antaa neuvoloissa. Meillä on valmis, hieno neuvolajärjestelmä, jota voisi kehittää paljon nykyistä pidemmälle. Tein vuosia […]
Sote-uudistuksen on palveltava ihmisiä, ei markkinoita!
- 23.3.2019
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Hallituksen sosiaali-ja teveydenhuoltouudistuksen, soten, kaatumisesta on julkisuudessa esitetty huolestuneita näkemyksiä erityisesti vanhushuollon ja lastensuojelun tulevaisuuden kannalta. Myös minä olen huolissani molemmista palveluista, mutta näen hallituksen esittämän soten kaatumisen huojentavana niidenkin kannalta. Perustuslaillisten ongelmien, joissa on kyse ihmisten perusoikeuksista, ohella hallituksen esitykseen sisältyi useita riskejä, kuten sosiaali-ja terveyspalveluiden integraation heikkeneminen, eriarvoisuuden lisääntyminen muun muassa kasvavan yksityisen […]
Pirkanmaalla tarvitaan oma sote palveluja parantamaan
- 19.3.2019
- TEKSTI: MIKKO AALTONEN. RAUNO KESSELI. SINIKKA TORKKOLA
Kuntarajat ylittävät yhteistyö on keino parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja laatua Pirkanmaalla. Vaikka valtakunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus, sote, ihan hyvistä syistä kaatuikin, se ei tarkoita, että kaikki uudistuksen eteen tehty työ pitäisi unohtaa tarpeettomana. Pirkanmaalla onkin syytä jatkaa valmistautumista kuntarajat ylittävään yhteistyöhön perusterveydenhuollossa ja joissakin sosiaalipalveluissa, kuten vanhustenhuollossa. Olennaista on, että tulevaisuudessa kaikkialla Pirkanmaalla […]
Suomella on varaa hoitaa vanhuksensa hyvin
- 17.2.2019
- TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA
Vanhustenhuollon tila on kansallinen häpeä. Yhdessä maailman rikkaimmista maista vanhuksia kuolee hoidon laiminlyöntien seurauksena. Häpeällistä on myös se kilpalaulanta, jolla vanhusten heitteillejätöstä vastuussa olevat hallituspuolueet keskusta ja kokoomus yrittävät luikerrella vastuusta. Vuonna 2016 Sipilän hallitus yritti vähentää laitoshoidossa hoitajien määrää neljään hoitajaan kymmentä vanhusta kohden. Hallituksen tavoitteena on ollut säästää 70 miljoonaa euroa vanhustenhoidosta. Ammattiliittojen […]
Valoa näkyvissä
- 18.1.2019
ULLA-LEENA ALPPI Tampereella, kuten monissa isommissa kaupungeissa on tilanne lastensuojelussa ja perhepalveluissa ollut jo pitkään hälyttävä. Hälyttävän siitä on tehnyt se, että lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, minkä seurauksena erityisesti kiireellisten huostaanottojen määrä on kasvanut. Nykyisillä resursseilla, joilla yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on saattanut olla kuusikymmentä tai paljon enemmänkin asiakkaita, ei ole ollut mahdollista tehdä […]
Köyhyys – lisäämmekö vai vähennämmekö sitä?
- 10.12.2018
Teksti: NIKO VALLENIUS Köyhyys ja eriarvoistuminen ovat ongelmia, jotka koskettavat kaikkia Suomen kaupunkeja tavalla tai toisella. Tampereen vasemmisto on jo pidempään ajanut määrätietoista toimintaa köyhyyden vähentämiseksi kaupungissa. Tällainen toiminta vaatii kuitenkin tavoitteita, joihin sitoutua. Näitä tavoitteita linjataan tämän vuoden marraskuussa ilmestyneessä Tampereen köyhyysohjelmassa. Köyhyysohjelman taustaa voi hahmottaa vuoden 2012 pormestariohjelmaneuvotteluihin, joissa vasemmistoliitto oli […]
Yhteinen sinnikkyys kannatti: maksuton ehkäisy Tampereen nuorille
- 22.10.2018
Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI Tampereen talousarvioluonnos julkistettiin tänään. Siihen sisältyy maksuton ehkäisy alle 20-vuotiaille kaupunkilaisille. Tampereen kaupunginvaltuusto hylkäsi vuonna 2015 Minna Minkkisen ja Varpu Jutilan samana vuonna tekemän aloitteen maksuttomasta ehkäisystä nuorille. Valtuutetut eivät tästä lannistuneet, vaan tekivät jo maaliskuussa 2016 uuden aloitteen, jossa ikärajaa oli nostettu. – Aiemman aloitteemme maksuttomasta ehkäisystä […]
Huoli sosiaali- ja terveyspalveluista ei ole uutta
- 26.5.2018
ULLA-LEENA ALPPI Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ikäihmisten palveluiden asiakasmaksuja kohdistuu kaikkein kipeimmin vähävaraisiin ihmisiin. Pienikin korotus voi olla se viimeinen este mennä lääkäriin tai hammaslääkäriin ja voi suistaa iäkkään vähävaraisen ihmisen entistä suurempiin vaikeuksiin. Esitinkin lautakunnassa korotusten hylkäämistä, mutta ehdotukseni hävisi äänestyksessä. On poikkeuksellista korottaa maksuja kesken talousarviokauden. […]
Nokian vasemmisto kannattaa oman hyvinvointikeskuksen rakentamista
- 24.3.2018
VK Nokialaiset on syytä jatkossakin hoitaa omassa terveyskeskuksessa. Tätä mieltä ovat Nokian vasemmistoliiton valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö, jotka eivät kannata Nokian liittymistä Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sote-yhteistoiminta-alueeseen. Palvelut yhteistoiminta-alueella järjestää Pihlajalinna. – Tuntuu oudolta, ettei Pirkanmaan toiseksi suurimmassa kaupungissa olisi hyvinvointikeskusta. Mielestämme pelko siitä, että maakunta ei vuokraisi jatkossa tiloja, on turha, toteavat järjestöt kannanotossaan. […]
Vasemmistoliitto tahtoo lisää tasa-arvoa hyvinvointiin
- 21.11.2017
Teksti: JANIKA KUNNARI – Kertomusta lukiessani heräsi kysymys siitä, onko käsillä enemmän pahoinvointi- kuin hyvinvointikertomus”, totesi valtuutettu Ulla-Leena Alppi, puheenvuorossaan maanantaina kaupunginvaltuuston keskustelussa hyvinvointikertomuksesta. Ulla-Leena Alppi nosti esiin hyvinvointikertomuksen hälyttäviä lukuja: Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on jopa 40 prosenttia ja työllisyyspalveluista ohjautuu kasvava joukko ihmisiä sosiaalipalveluihin. Hyvinvointierot eivät ole kaventuneet, köyhyysrajan alapuolella elää yli 16 […]