Avainsana:
Nationalistiset ja rasistiset puolueet tavoittelivat määrävähemmistöä Euroopan parlamenttiin toukokuun 2019 europarlamenttivaaleissa. Ne jäivät kauas tavoitteistaan. Vuosi sitten ne kuitenkin voittivat yhden äänestyksen. YK:n päivänä (24.10.) Euroopan parlamentti hylkäsi päätöslauselmaehdotuksen Välimerellä tapahtuvista etsintä- ja pelastusoperaatioista kahden äänen enemmistöllä. Sosiaalidemokraattisen S&D-ryhmän esityksessä Euroopan unionia ja sen maita kehotettiin ryhtymään tehokkaisiin toimiin ihmishenkien pelastamiseksi kuten kansainväliset sopimukset edellyttävät. […]
Irlannissa järjestetään tänään ennenaikaiset vaalit. Neljä vuotta sitten Sinn Féin (SF) horjutti oikeiston valtaa 23 paikan voitollaan Dáil Éireannin, Irlannin parlamentin alahuoneen vaaleissa. Sinn Féin oli saanut vuoden 2011 vaaleissa 14 ja vuonna 2007 neljä kansanedustajaa. Sinn Féinin vaalivoitto vuonna 2016 lopetti kaksipuoluejärjestelmän, jossa pääsääntöisesti jompi kumpi johtavista porvaripuolueista, Fianna Fáil tai Fine Gael johti […]
Europarlamenttivaalien lisäksi järjestettiin viime vuonna kymmenessä EU-maassa kansalliset parlamenttivaalit. Niiden tulokset poikkesivat melko paljon europarlamenttivaalien tuloksista. Sekä uutta vasemmistoa että sosiaalidemokraatteja edustavat puolueet menestyivät kansallisissa vaaleissa huomattavasti eurovaaleja paremmin. Nationalistiset ja äärioikeistolaiset puolueet eivät sen sijaan pärjänneet läheskään yhtä hyvin oman maansa vaaleissa kuin eurovaaleissa. Vihreät puolestaan pärjäsivät hyvin sekä eurokentillä että kansallisissa vaaleissa. EU:n […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa. Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vaalivuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä, sillä vaalit järjestettiin kolmessa suurimmassa Euroopan unionin jäsenmaassa ja koskettivat yli puolta EU-kansalaisista. Euroopan parlamentin vaalit järjestetään vuoden päästä. Viime vuoden vaalit olivat siten tärkeä mielipidemittaus toukokuun 2019 Euroopan parlamentin vaaleihin valmistautuville europuolueille. Euroopan vihreä puolue (European Green Party, EGP) ja Euroopan vapaa […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä vaalivuosi. Yli puolet Euroopan unionin ja reilu kolmannes koko maanosan kansalaisista sai valita edustajansa parlamenttiin. Kolmentoista maan vaalitulosten yhteenveto osoittaa, että: Valtalehtien uutisoinnissa liki näkymättömänä pidetty vasemmisto eteni useammassa maassa kuin mikään muu puolue. Yhdeksän vasemmistopuoluetta lisäsi kannatustaan, vain kaksi hävisi. Kymmenen prosentin […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Maahanmuutto- ja pakolaiskysymys on lähes yhdeksän miljoonan asukkaan Itävallassa mittasuhteiltaan aivan eri luokan kysymys kuin runsaan viiden miljoonan asukkaan Suomessa. Vuonna 2015 Itävalta otti vastaan 166 300 maahanmuuttajaa, Suomi 28 700. EU-maista Itävaltaan muutti 94 000 ihmistä, Suomeen 7 300. Itävallassa on korkeammat palkat ja elintaso kuin sen […]
Teksti: CAI MELAKOSKI Euroopan vihreät ovat kulkeneet pitkän tien Euroopan integraatiota karsastavasta ympäristönsuojelu-, rauhan- ja ihmisoikeusliikkeestä nykyiseksi Euroopan vihreät -puolueeksi (European Green Party, EGP). Kokoontumispaikat ovat vaihtuneet suojeltavista soista ja ydinvoimalaitosten porttien edustoista kabinetteihin, joissa vihreät yhdessä muiden federalistien ‒ sosiaalidemokraattisten- ja porvaripuolueiden kanssa ‒ rakentavat Euroopan unionista Euroopan federaatiota, liittovaltiota. Euroopassa ‒ […]