Avainsana:

kirjat

Johdatus vasemmistoliittolaiseen ajatteluun

  • 15.1.2024
  • TEKSTI: SANTERI J. JUNTTILA

Jukka Peltokosken ja Henrik Jaakkolan toimittama Tulevaisuuden vasemmisto auttaa lukijaansa näkemään vasemmalle paremmin. Tähän viime eduskuntavaalien aattona ilmestyneeseen 14 artikkelin kokoelmaan kannattaa tarttua erityisesti niiden, jotka edelleen valittelevat, ettei vasemmistolla ole uskottavaa vaihtoehtoa nykymenolle. Päivänpolitiikassa vasemmisto on joutunut vanhan hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi, mutta tässä se suunnittelee uutta ja parempaa. Kirja on tehty rinnan vasemmistoliiton periaateohjelman kanssa, […]

Miten Jeesus olisi ajatellut 70-vuotiaana?

  • 9.1.2024
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Luonnonlakeja uhmaavan neitseestä syntymisjuhlan jälkeen voimme tarkastella joulun ihmettä laajemmin historian ja sosiologian näkökulmasta. Nuorena kuolleelle Jeesukselle ei ehtinyt kertyä paljonkaan käytännön kokemusta ja realistista todistusaineistoa oppiensa pilkuntarkan toteuttamisen mahdollisuuksista esimerkiksi uusliberalistisessa työelämässä, kansainvälisessä politiikassa tai muussa yhteiskuntaelämässä. Jos Jeesus olisi vanhemmiten ryhtynyt kirjoittamaan ajatuksiaan muistiin, olisiko meidän luettavissamme nyt Jeesus Nasaretilaisen kootut teokset, kuten […]

Talouskuripolitiikka on epäonnistunut kaikkialla

  • 20.12.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Tampereen Kirjafestareilla Tampere-talossa joulukuun alussa Samu Kuoppa ja Riina Tanskanen kertoivat Kapitalismin suuri illuusio -kirjansa syntyhistoriasta. Kapitalismin nykytila on ollut heidän keskustelujensa intohimoisena kohteena jo vuosia.  Suomalaisen talouskeskustelun yksipuolisuus ja vaihtoehdottomuus on ollut heistä häiritsevää. Se on suunnattu ekonomikoulutuksen saaneille ihmisille, kuten keskiajalla papit saarnasivat latinaksi luku- ja kirjoitustaidottomalle rahvaalle.  Talouskeskustelusta demokratia-aspekti on poissuljettu. Kuitenkin talous […]

Talouskeskustelussa kansalaisista yritetään tehdä mykkiä talousseurakuntalaisia

  • 17.12.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Kapitalismi on kuin Jumala, josta kaikki puhuvat, mutta jota harvat osaavat tarkasti kuvailla. Kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja harjoittaa teknologia- ja energiapolitiikan turvin yhä julmempaa henkisten kykyjen väärinkäyttöä. Kansalaiset elävät synkän uusliberalistisen ortodoksian valvonnan alaisina.  Arkisen hyvin- ja pahoinvointimme takana lymyävä julma totuus ja rikkauksien salaperäiset lähteet piilotetaan julkisten asioiden salaperäistämisen alle kulutushysteerisen […]

Poliittinen satiiri tuo torakat politiikkaan

  • 12.12.2023
  • TEKSTI: MARKO HEIKKILÄ

Ian McEwan (s. 1948) on englantilaisen nykykirjallisuuden suosituimpia kirjailijoita, jolle on myönnetty useita kirjallisuuspalkintoja ja kunniamerkkejä. Hänen isänsä kuului alun perin työväenluokkaan, mutta yleni Britannian armeijassa majuriksi asti. Ian McEwan aloitti kirjailijan uransa novellistina ja siirtyi myöhemmin romaanien ja käsikirjoittamisen pariin. Vanhemmalla iällä McEwan on keskittynyt lähinnä yhteiskunnallisten teosten kirjoittamiseen. Torakka (Otava 2019) on pienoisromaaniksi […]

Median portsareita kaivataan yhä kipeämmin

  • 3.12.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Rahavallan ja kansanvallan kilpailun kiristyessä media-alalla, totuus on sotaisan kisan ensimmäinen uhri. Yhteiskunnallisen totuudellisuuden särmien ja muiden kaupallisuutta haittaavien häiriötekijöiden pitäminen poissa julkisuuden valokeilasta saattaa tuntua houkuttelevalta lyhyen tähtäimen ratkaisulta. Algoritmi päivän erikoistarjouksena totuudellisuuden sijaan. Oli aika, jolloin portinvartijoina toimivat mediajohtajat ja poliitikot. Sitten tuli internet ja kaikki digitalisoitui. Maailman piti demokratisoituman yhdessä ihmisten hyvän […]

Raastupa-Finlandia vaihtui paljaaseen pintaan

  • 30.11.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Tampereen Kirjafestarien viikonloppuna ja kirjallisuuden Finladia-palkinnon jälkilöylyissä on virkistävää muistella kirjallisuutemme ja kuvataiteemme lähihistoriaa. Kysymys kuuluu, terävöittääkö painokanne vai kirjallisuuspalkinto herkemmin kirjailijan kynää. Neljättäkymmentä kertaa jaettu kirjallisuuden Finlandia-palkinto näyttää kuihtuneen ohutta yläpilveä -tyyliseksi tanssivien tähtien kanssa rupatteluksi, small talkiksi.  Nykyisen vallalla olevan autokauppiastyylisen julkisuuspuheen lähes ainoa edustaja 1960-luvulla oli kokoomuslainen ”sillä lailla” Niilo Tarvajärvi. Vuonna […]

Timo Malmi hurmaa lukudraamallaan

  • 28.11.2023
  • TEKSTI: JAANA MÄKINEN

On vuosi, jolloin hämeenkyröläinen kirjailija Frans Emil Sillanpää saa Nobelin kirjallisuudenpalkinnon, Aleksis Kiven pronssipatsas paljastetaan Helsingin Rautatientorilla – ja talvisota on tuloillaan. Emma Väänänen kulkee kirjastossa etsiäkseen jotain lämmintä luettavaa. Käteen tarttuu kirja Tuulensuu, minä rakastan sinua. Tästä alkaa mielenkiintoinen ”rakkaustarina”, jonka pääosissa ovat Emma Väänänen sekä näyttelijä, laulaja Arvi Tikkala. Eletään Tampereen maisemissa vuonna […]

Maiju Lassila osaa tehdä tikusta asiaa

  • 5.11.2023
  • TEKSTI: MARKO HEIKKILÄ

Algoth Tietäväinen, myöhemmin Algot Untola (1868 – 1918) käytti useita salanimiä kirjoittajan uransa aikana. Maiju Lassila -salanimeä hän käytti useimpiin kirjoittamiinsa teoksiin ja Tulitikkuja lainaamassa on hänen esikoisteoksensa Maiju Lassila salanimellä. Maiju Lassila oli tuottelias kirjailija ja toimittaja ja hän jäi historiaan myös Työmies-lehden toimittajana. Tulitikkuja lainaamassa on rehevä kertomus, joka toimii niin kirjana kuin […]

Juhana Vartiainen todisti toisin 30 vuotta sitten

  • 30.9.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Voimme ennustaa sateen ilmapuntarin lukemasta, mutta emme voi vaikuttaa sateeseen manipuloimalla ilmapuntaria. Tuloksia tuottavan politiikan marssijärjestyksenä pysyy, että vain ongelmien syihin puuttumalla voidaan ongelmien aiheuttamia seurauksia vähentää tai poistaa.  Petteri Orpon hallituksen ministereiltä on nähtävästi jäänyt lukematta Tuntemattoman sotilaan tärkeä lause: täi ei ole syy vaan seuraus. Orpon hallitus on aloittanut rehvakkaasti ikään kuin seurauksia […]