Avainsana:

koronavirus

Wappu on opiskelijakulttuurin kiintopiste

  • 23.4.2020
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN

Koronan aikaansaamassa poikkeustilassa perinteisiä yleisötapahtumia on jouduttu laajalti perumaan, mutta toisinaan perinteikkäille tapahtumille on haluttu myös keksiä uudenlaisia toteutustapoja. Näin on toiminut esimerkiksi Tampereen ylioppilaskunta TREY, joka on siirtänyt Wappujuhliaan syksyyn, mutta myös verkkoon. Soitimme Tampereen ylioppilaskunnan tapahtumavastaavalle Salla-Mari Palokarille ja kysyimme lisää. Palokari korostaa opiskelijavapun yhteisöllistä merkitystä. Monille opiskelijoille Wappu on pitkä ja hartaasti […]

Historiallisessa etävaltuustossa väännettiin luottamuspaikkojen jaosta

  • 21.4.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuuston historian ensimmäinen etäkokous pidettiin maanantai-iltana. Paikan päällä kokoussalissa oli vain kourallinen valtuutettuja. Valtuusto onnistui kokoustamaan täysimääräisenä huolellisen teknisen suunnittelun ja ennen varsinaista kokousta pidettyjen harjoitusten ansiosta. Kokouksesta järjestettiin jopa kenraaliharjoitus edellisellä viikolla. Luottamuspaikkojen jaosta kiistaa Kokouksessa heräsi paikoin kiihkeääkin keskustelua luottamuspaikkajaoista. Useammille henkilöille myönnettiin kokouksessa eroja erinäisistä luottamustoimista, ja heidän tilalleen valittiin uudet […]

Nokian Vasemmisto pani säästyneet vappujuhlarahat hyvänä kiertämään

  • 20.4.2020
  • TEKSTI: VK

Koronaeristyksen aikana monet perinteiset yleisötapahtumat on täytynyt perua. Näin on käynyt myös työväen vappujuhlille. Nokian Vasemmisto on päättänyt käyttää vappujuhlia varten tarkoitetut rahat hyvään tarkoitukseen. Rahat on päätetty lahjoittaa koronakriisin vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneille perheille. Lahjoitus luovutettiin Nokian kaupungin perusturvapalveluille S- ja K-ryhmän lahjakorttien muodossa. Kunnallisjärjestön puolesta lahjoituksen kävivät tänään maanantaina luovuttamassa Anneli Lehtonen, Tuula […]

Etävappu lähestyy – lähetä vappupuheesi meille

  • 20.4.2020
  • TEKSTI: VK KUVAT: VK

Korona vallitsee yhä, mutta perinteisiä vappujuhlia ei tarvitse tykkänään perua. Koronan aikana monet tapahtumat onkin päädytty siirtämään verkkoon. Monet järjestöt ovat toimimassa näin myös vapun aikana. Vasen Kaista kannustaa pirkanmaalaisia kehittämään erilaisia juhlistamisen keinoja etävappua varten. Vasen Kaista kutsuu lukijoitaan pitämään vappupuheita verkossa. Nyt ei ole mahdollista käydä kuuntelemassa puhetta perinteiseen tapaan paikallisella punaisten muistomerkillä, […]

Hajamietteitä koronakapitalismista

  • 16.4.2020
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Christopher Buckleyn poliittisessa satiirissa Boomsday ovat vastakkain nuoret ja suuret ikäluokat. Joukoittain eläköityvien ikäihmisten nuoremmilleen sälyttämään rasitukseen on näppärä ratkaisu: Vanhojen pitäisi tehdä vapaaehtoinen viimeinen uhraus ‒ itsemurha. Toimittaja Evelyne Pieiller on viitannut Buckleyn teokseen koronapandemian kiusatessa maailmaa. Satiiri sopii kuvaamaan myös keskustelua koronaviruksen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta kriisistä ja sen vaatimista ”priorisoinneista”.  Kuka on hoitamisen arvoinen, […]

Korona opettaa: hyvinvointivaltio on paras suoja

  • 13.4.2020
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Koronakriisi on opettanut ainakin kaksi asiaa: käsiä pitää pestä tiuhaan, ja paras turva on vahva hyvinvointivaltio ja julkinen sektori. Suomen julkinen sairaanhoito on huipputasoa ja jokaisella on tasavertainen oikeus hoitoon. Ruotsissa, jossa terveydenhuoltoa on rajusti yksityistetty, vakuutusten myyjät ovat jo vihjailleet ohituskaistasta koronahoitoon. Viranomaisten toimenpiteiden pitää perustua tutkittuun tietoon. Tutkimus vaatii resursseja. Kokoomuksen, keskustan ja […]

Kangasalan vasemmisto: Ei lomautuksille

  • 7.4.2020
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ

Kangasalan Vasemmisto arvostelee kaupungin aikeita lomauttaa työntekijöitään. Lomautuksille esitetään vaihtoehdoiksi uusien työtehtävien etsimistä ja vuosilomien porrastamista. Koronapandemian aiheuttama shokki niin globaaliin kuin kansalliseenkin talouteen on ollut merkittävä. Yli 300 000 työntekijää on Suomessa yt-neuvotteluiden piirissä ja talous sukeltaa. Myös julkinen sektori on paineen alla. Kangasalan kaupunki on aikeissa aloittaa työntekijöidensä lomautuksia ja palkanmaksun keskeytyksiä. Kangasalan […]

Koronavirus testaa suomalaisen aluepolitiikan suuntaa

  • 6.4.2020
  • TEKSTI: JUUSO ILMOLA KUVAT: JUUSO ILMOLA

Koronavirus ja sen vastaisessa kamppailussa käytetyt pakkokeinot ovat lamauttaneet suuren osan merkittävistä yhteiskunnallisista toiminnoista. Samalla poikkeustila on tilaisuus katsoa uudelleen, mitä yhteiskunnan toimivuus oikeastaan edellyttää. Sosiaalisen etäisyyden pitäminen on tuonut kertarysäyksellä työyhteisöille mahdollisuuden testata etätyön toimivuutta. Kokemukset korona-ajan etätyöstä voivatkin määrittää suuntaa muun muassa suomalaiselle aluepolitiikalle. Aluepolitiikan tavoitteena on luoda edellytykset eri alueiden tasapainoiselle kehitykselle. […]

Historiallinen valtuustopäivä Tampereella – vasemmistoliitto kiinni arjessa

  • 17.3.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina varsin poikkeuksellisissa oloissa. Juuri ennen kokouksen alkua pääministeri Sanna Marin oli ilmoittanut, että Suomessa otetaan käyttöön valmiuslaki. Rajat ja koulut suljetaan. Aiemmin päivällä kaupunginhallitus oli päättänyt, että Tampere siirtyy häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtamisjärjestelmään, joka mahdollistaa pormestarille nopean päätäntävallan käyttämisen. Lisäksi kaupunginvaltuuston kokoukseen saapui ilmoitus Tampereen Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän hajoamisesta Atanas Aleksovskin, Anneli […]