Avainsana:

Yhteisöllinen, osallistava ja saavutettava ovat Oriveden 150-juhlavuoden teemoja, joihin myös vasemmistoliiton kolme valtuutettua Reijo Kahelin, Irma Koskela ja Mari Lind ovat tyytyväisiä. Valtuustoryhmä näkee kaupungin viime aikojen toiminnoissa useita positiivisia asioita, esimerkiksi kuntalaisosallisuuden lisääntymisen sekä yhteistyön tiivistymisen yritysten kanssa. Sen sijaan heidän mielestään kuntalaisvaikuttavuuden kanssa pitää Orivedellä tehdä vielä paljon töitä. Vetovoima ja tulevaisuuden mahdollisuudet […]

Koko viikon tamperelaista kulttuurielämää rikastuttanut Pirkanmaan Pride järjestäytyy tänään Ratinan aukiolla ja lähtee kello kolme kietämään Ratinaa ylittääkseen suvannon pitkin Vuolteensiltaa. Päämääränä on Laikunlava, jonka ympärillä vietetään puistojuhlaa illansuuhun asti. Pirkanmaan Pride on maakunnan suurin ja vaikuttavin vuosittain järjestettävä ihmisoikeustapahtuma. Viikon ohjelmaan on kuulunut lukuisia työpajoja, keskustelutilaisuuksia, bileitä ja esityksiä. Priden viikko sitten avannut Minna […]

Jäätelöltä, muikulta, kahvilta, rucolalta, viiniltä, salmiakialta ja hyvältä. Niiltä arvailtiin vaalikiertueen maistuvan. Hyviä arvauksia kaikki, mutta eivät osuneet oikeaan. Kuumana toukokuun perjantaina vaalikiertue maistui auringon lämmittämältä kolajuomalta, jota siemaistaan pikaisesti matkalla torilta toiselle. Autossa lämmennyt kolajuoma on kuumaa. Vaalikenttiäkin aurinko lämmittää, kampanjointi on sen sijaan viileämpää. Kahvin tarjoajat ovat harvassa ja näyttää siltä, etteivät monetkaan […]

Pirkanmaan vasemmisto pitää kevätkokouksensa kahden vaalikampanjan välissä. Arvioitavana on kaksi viikkoa sitten järjestettyjen eduskuntavaalien tulos ja tehtävänä suunnitella Euroopan parlamentin vaalien kampanjatyö. Myös valmistautuminen marraskuussa Kuopiossa järjestettävään puoluekokoukseen alkaa. Vasemmistoliiton keskisen alueen (Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirit) toiminnanjohtaja Aaron Kallinen toivottaa jäsenet tervetulleiksi kokoukseen: ‒ Odotan hyvää keskustelua ja uusien aktiivien tuloa mukaan toimintaan. Piirikokoukseen […]

Toimittaja: CAI MELAKOSKI ‒ Vasemmistoliiton ryhmä katsoo, että raideliikenteen ja muun joukkoliikenteen kehittäminen on oleellisen tärkeää, jotta Pirkanmaa voi edetä kohti hiilineutraaliutta. Liikennemäärien lisääntyessä tarvitsemme hyvin toimivaa joukkoliikennettä, jotta yhä useampi pirkanmaalainen voi jättää autonsa kotiin, sanoi Pirkanmaan maakuntavaltuuston vasemmistoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen maakuntavaltuuston kokouksessa viime maanantaina. ‒ Pirkanmaa on kuitenkin niin laaja […]

VK Pirkanmaalla järjestetään tänäkin vuonna yli neljäkymmentä työväenjärjestöjen vapputapahtumaa, joiden järjestelyissä vasemmistoliiton jäsenet ovat osallisena: marsseja, juhlia, muistotilaisuuksia, kahvitilaisuuksia, työväenlaulujen yhteislaulutilaisuuksia. Vuoden 1918 tapahtumat ovat aiheena monissa vapun keskustelutilaisuuksissa. Toimituksen tietoon tulleet tapahtumat on koostettu omalle sivulleen Vappujuhlat 2018, joka löytyy tuosta yläoikealta ja tämän linkinkin takaa: Pirkanmaan vappujuhlat 2018. Sivulta löytyvät kaikkien […]

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Napakka ja helppolukuinen. Ne ovat hyvän poliittisen ohjelman tunnusmerkit. Tätä mieltä on Eläkeläisten Pirkanmaan aluejärjestö, joka hyväksyi kevätkokouksessaan uudentyylisen eläkepoliittisen ohjelman. – Kokous päätti esittää, että aluejärjestön kevätkokouksen hyväksymä ohjelma hyväksyttäisiin koko järjestön ohjelmaksi, toteaa Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan aluejärjestön puheenjohtajana juuri aloittanut Vilho Ponkiniemi. Eläkeläisten keskusteluissa on […]

JAAKKO STENHÄLL, MIKKO AALTONEN Maakuntavalmistelun keskeiseksi huolenaiheeksi ovat nousseet muutoskustannukset, jotka tarvitaan uusien maakuntien pystyttämiseen. Kun maakunnat lähtevät tammikuussa 2020 pyörimään, alkavat niin palkanmaksu kuin muutkin velvoitteet, samaan aikaan kun monet rakenteet on pitänyt luoda tyhjästä. Minkäänlaista puskuria omaisuuden muodossa ei maakunnilla ole, vaan jos rahat eivät riitä, tulee joko valtion antaa lisää […]

REIJO KAHELIN Maailmassa on monta asiaa, jotka minua mietityttävät. Yksi niistä on yleinen puheenaihe. Lähes kaikkialla sitä toistetaan. Vaikkei se minusta ihan niinkään ole. Tarkoitan maakuntavaaleja. Kuinka usein, kaikissa puolueissa, viimeksi sunnuntaina pääministeri haastattelutunnillaan jätti kertomatta kokonaisuuden. Puhutaan siitä, ettei tiedetä, mitä asioita maakuntavaltuustot käsittelevät. Ja siksi ollaan haluttomia lähtemään ehdokkaaksi, epävarmoja äänestämään menemisestä. […]

Teksti ja tulosgrafiikka: CAI MELAKOSKI Merja Kyllösen ääniosuus ja sijoitus oli eilisessä presidentinvaalissa valtakunnallista parempi Pirkanmaalla. Matti Vanhanen ja Nils Torvalds jäivät Kyllösen taakse. Viides sijakaan ei jäänyt kauas, viidenneksi Pirkanmaalla sijoittunut Tuula Haatainen sai 181 ääntä enemmän kuin Kyllönen. Toiselle kaudelle valitun presidentti Sauli Niinistön ylivoima Pirkanmaalla oli valtakunnallistakin suurempi. Niinistön ja Kyllösen lisäksi Pekka Haavisto, Laura Huhtasaari ja Tuula Haatainen ylittivät […]