Avainsana:

sisällissota_1918

Keräyksellä nimet punaisten muistomerkkiin

  • 4.12.2017

  Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA     Punavankien muistomerkki Raahessa kunnostetaan ja uudistetaan. Nykyistä vuonna 1952 paljastettua muistomerkkiä täydennetään lisäkivillä, joihin sijoitetaan vankileirillä kuolleiden nimet. Raahen vankileirillä kuoli 142 vankia nälkään, sairauksiin ja väkivallan uhreina. Heistä suurin osa oli kotoisin Tampereelta ja sen lähiympäristöstä. – Tästä mittavasta hankkeesta kertova esittelyvideo löytyy Raahen Laulutovereiden kotisivuilta (linkki jutun lopussa). […]

Punaisten muistomerkki paljastettiin Viljakkalassa

  • 30.10.2017

  Teksti ja kuvat: JUSSI NIINENMAA Lokakuun viimeisen sunnuntain sää ei ollut ulkoiluun houkutteleva, kun taivaalta tihkui kosteaa räntää. Tästä huolimatta 80 henkeä oli kokoontunut Viljakkalan hautausmaalle, jossa paljastettiin vuoden 1918 kansalaissodan punaisten uhrien Petri Väisäsen valmistama ja suunnittelema muistomerkki punaisten muistoksi. Muistomerkin kivilaji on Taivassalon punainen graniitti. Se on koottu yhteensä neljästä pohjakivestä ja […]

Vasemmistonuoret: Vapaudenpatsas siirrettävä museoon

  • 28.9.2017

VK Tampereen Vasemmistonuoret vaativat kannanotossaan Hämeenpuistoon sijoitetun Vapaudenpatsaan siirtämisestä museoon. Kannanotossa ehdotetaan patsaan korvaamista Tampereen valtauksen siviiliuhreja kunnioittavalla muistomerkillä. Pohdinta patsaan paikasta on ajankohtainen, sillä patsas joudutaan joka tapauksessa siirtämään raitiotien alta. Hämeenpuistossa sijaitseva patsas pystytettiin sisällissodan jälkimainingeissa aivan työväentalon viereen osoittamaan valkoisen Suomen ylivaltaa punaiseen kaupunkiin. Tällä hetkellä Tampereen kaupunki valmistelee Vapaudenpatsaan siirtoa rakenteilla […]

Sisällissodan jäljillä Työväenmuseo Werstaalla

  • 22.8.2017

  Teksti ja kuvat: MARKKU UUSINIEMI Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) eilen alkanut kesäseminaari Sisällissodan jäljet jatkuu vielä tänään Työväenmuseo Werstaalla. Seminaari siirrettiin Werstaan auditoriosta Bertil-saliin odottamattoman suuren kiinnostuksen vuoksi. Eilen, seminaarin ensimmäisenä päivänä seminaarissa tapasi satakunta työväen historian ja perinteen tutkijaa ja ystävää. Vapaussota-käsite syntyi voittajien tarpeista Maanantain ensimmäinen pääpuhuja, emeritusprofessori Seppo […]

Kalevankankaalla vappuaamuna kymmeneltä

  • 3.5.2017

  Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: MARKKU UUSINIEMI    Hiljainen ihmisjoukko kokoontui punaisten muistomerkille Kalevankankaan hautausmaalle vappuaamuna kello kymmenen kunnioittamaan sisällissodassa kaatuneiden ja vankileireillä kuolleiden muistoa. Muistopatsaassa lukee Aatteensa puolesta sortuneiden muistolle. Näitä sortuneita me kunnioitamme vuodesta toiseen hiljaisesti ja vähäeleisesti, mutta syvästi. Muistomerkille oli jo aamun aikana tuotu runsaasti punaisia neilikoita kukkalaitteina ja yksittäisinä kukkina. […]