Punaisten muistomerkki paljastettiin Viljakkalassa

Viljakkalan vasemmistolaisten pitkäaikainen haave punaisten haudan puuristin korvaamisesta kivisellä muistomerkillä toteutui.

 

Teksti ja kuvat: JUSSI NIINENMAA
Lokakuun viimeisen sunnuntain sää ei ollut ulkoiluun houkutteleva, kun taivaalta tihkui kosteaa räntää. Tästä huolimatta 80 henkeä oli kokoontunut Viljakkalan hautausmaalle, jossa paljastettiin vuoden 1918 kansalaissodan punaisten uhrien Petri Väisäsen valmistama ja suunnittelema muistomerkki punaisten muistoksi.

Muistomerkin kivilaji on Taivassalon punainen graniitti. Se on koottu yhteensä neljästä pohjakivestä ja neljästä kivestä näiden päällä. Muistomerkin pääkivi on kaksiosainen, jossa ylemmän kiven veistetty kuvio kuvaa äitiä ja lasta. Tämä osa on kiillotettu. Kuvion ympäröi kehä, joka on tehty koristelouhinnalla. Muu julkisivu ja sivut ovat louhitut. Alakivi on julkisivultaan kiillotettu ja siinä on teksti Vakaumuksen Puolesta. Kiven sivut ovat louhitut. Pääkiven vasemmalla puolella on julkisivultaan kiillotettu kivi, jossa on teksti 1918. Kivi on päältä kaarevan muotoinen. Tämän peilikuvana on pääkiven oikealla puolella oleva kivi, jossa on teksti Kansan Vapauden Ja Tulevaisuuden Vuoksi. Kaikki tekstit ovat tummaksi patinoitua pronssia.

Viljakkalan vasemmiston edustaja Erkki Moisio avasi tilaisuuden todeten, että merkin saaminen puuristin tilalle on ollut vasemmiston pitkäaikainen haave. Pari vuotta sitten edesmennyt Väinö Mäkinen oli elämänsä aikana monessa mukana, toimien ammattiyhdistyksessä, kunnallispolitiikassa ja järjestöelämässä. Hän oli testamentissaan määrännyt huomattavan summan muistomerkin tekemiseksi.
– 
Muistomerkki muistuttaa siten myös Väinö Mäkisestä ja hänen elämäntyöstään vasemmistolaisen työväenliikkeen hyväksi, totesi Erkki Moisio.

Kyröskosken VPK:n torvisoittokunta Jarkko Salosen johtamana esitti tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Hämeenkyrön–Viljakkalan Eläkeläisten kuoro lauloi muun muassa Punaorvon valan.

Merja Kyllönen vertasi tilannetta nykypäivään

Varsinaisena puhujana muistomerkin paljastustilaisuudessa oli europarlamentaarikko, presidenttiehdokas Merja Kyllönen. Puheensa aluksi hän sanoi, että olemme muistamassa sitä valtavaa tragediaa, joka kohtasi kansaamme pian sata vuotta sitten. Kyllönen muistutti, että työläiset nousivat kapinaan puolustaakseen oikeuttaan elämän perusasioihin, työhön ja oikeudenmukaiseen palkkaan, ruokaan, kotiin ja mahdollisuuteen vaikuttaa. Hän vertasi tilannetta myös nykypäivään:

Täällä historiamme äärellä me voimme nähdä maailman, jossa eriarvoisuus lisääntyy, ihmisiä asetetaan toinen toistaan vastaan, kasvottoman rahan vallan kasvattaessa omaisuuttaan ja köyhdyttäen samalla yhteiskuntia. Järjestelmän ahneus on lisääntynyt, ihmisen arvo ja merkitys pienenee koko ajan ja meille kerrotaan, kuinka arkisiin asioihin, koulutukseen ja palveluihin ei ole enää rahaa aikana, jolloin maailma on rikkaampi kuin koskaan. 

– Taloudelliset leikkaukset eivät ole kohdistuneet pääomillaan keinotteleviin. Toimenpiteitä ei ole kohdennettu laajamittaisesti veroparatiisipolitiikan karsimiseen ja veronkierron hallintaan. Kun hallitus kohdistaa leikkauspolitiikkaansa samaan kansanosaan kuin sata vuotta sitten, ne kohdistuvat samalla työväenliikkeen yhdessä rakentamaan hyvinvointivaltioon. Teoillaan maan hallitus osoittaa unohtaneensa sadan vuoden takaisen sodan syyt ja niiden seuraukset. Ihmisten eriarvoistaminen ei johda mihinkään hyvään, totesi Kyllönen juhlapuheessaan.

Tämän päivän tilanteessa on Kyllösen mukaan samoja piirteitä kuin kansalaissodan aikaan:

Vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat aina taistelun arvoisia päämääriä. Ilman näiden arvojen puolustamista eriarvoistuminen jatkuu. Meidät jokainen tarvitaan pelastamaan hyvinvointivaltiotamme ihmisille. Tässä ajassa meidän on rohjettava puolustaa myös heitä, jotka eivät siihen itse kykene. Se oli vasemmiston tehtävä 100 vuotta sitten ja sitä se on tänään.

– Tapahtumat maailmalla tuovat päivittäin viestiä siitä mihin kahtiajako, köyhyys, sorto, epätoivo ja demokratian tukahduttaminen pahimmillaan johtaa. Islamistisen maailman kansannousut ovat johtuneet ennen kaikkea demokratian puutteesta ja sorrosta. Häviäjiä ovat olleet näiden maiden tavallinen kanssa ja voittajia uskontoa sorron välineenä käyttävät terroristit.

– Luokkasodat ovat muuttuneet uskonsodiksi ja terrorismiksi. Näiden sotien seuraukset näkyvät nyt myös Euroopassa ja Suomessa. Seuraukset näkyvät tänne tulleina pakolaisina ja turvapaikanhakijoina, mutta myös vaarallisen vastakkainasettelun kasvuna yhteiskunnallisessa keskustelussamme. Suomi ja suomalaiset eivät pysty yksin vastaamaan koko kansainvälisestä kriisistä, mutta se, että emme pysty keskustelemaan asiasta ilman vastakkainasettelua on huolestuttavaa.

Vastakkainasettelu, sorto ja köyhyys ovat olleet myös Euroopassa se kasvualusta, jolta Euroopan sisäiset terroriteot ovat lähteneet liikkeelle. Vaikka tekojen takana on ollut nimellisesti ISIS, niin niiden tekijöinä ovat olleet pääasiassa Euroopassa syntyneitä ja eläneitä nuoria miehiä. Koko Euroopan tulee kiinnittää huomiota siihen, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa maanosamme sisälläkin eletään ja kuinka tuo epätasa-arvo ajaa ihmisiä tekoihin, joita ei voi puolustaa.

– Maahanmuuttoasioissa ja pakolaispolitiikassa vasemmiston tehtävänä on puolustaa niitä, jotka ovat hädänalaisia. Hätää hyväksi käyttävät on tuomittava, niin terrorismi kuin rasismikin. On ymmärrettävä, että juuri poliittisten päätösten heikkous tai niiden puuttuminen johtavat siihen, että salakuljettajat tekevät ihmisistä miljardibisneksen ja myös järjestäytynyt rikollisuus käyttää kaikki avoimet tiet hyväkseen, vaati Kyllönen.

Kansalaissodan aikaiset uhraukset tulee Kyllösen mukaan muistaa velvoittavina:
Meidän tulee puhua asioista, välittää tietoa ja puolustaa kaikkien oikeutta hyvinvointiin. Taistelemalla laajasti demokratian puolesta sortoa ja köyhyyttä vastaan taistelemme myös Suomen ja suomalaisuuden puolesta. Vasemmistolaista ja kansainvälistä rauhanliikettä tarvitaankin nyt enemmän kuin koskaan oikeudenmukaisemman maailman rakentamisessa ja tämän planeetan pelastamisessa.

Kymmenet ihmiset seurasivat punaisten muistomerkin paljastamista.

 

Jouko Hannu kertoi Viljakkalan tapahtumista

Useat työväenjärjestöt laskivat kukkalaitteet muistomerkin juurelle, jonka jälkeen väki siirtyi läheiselle seurojentalolle kuuntelemaan Jouko Hannun esitelmää vuoden 1918 tapahtumista Viljakkalassa. 

– Viljakkala oli pieni kunta siitä lähtien kun se erosi Hämeenkyröstä sen jälkeen, kun annettiin keisarillinen asetus maallisesta kunnallisesta hallinnosta 6.2.1865. Melkein kaikkien kuntien kohdalla paikallinen hallinto alkoi kehittyä vasta hiljalleen lähivuosien aikana, kun vanha perinteinen kirkkopitäjä muuttui maalliseksi kunnaksi. Uusi lainsäädäntö synnytti myös pian uusia kuntia ja Viljakkala oli näiden joukossa. Lopullisesti voidaan sanoa Viljakkalan kunnan itsenäistyneen 1874 ja seurakunnan eronneen omaksi kirkkoherrakunnakseen 1906, kertasi Hannu kertasi kunnallisen hallinnon kehittymistä paikkakunnalla:

Vuosisadan vaihde toi monenlaisia muutoksia ja työväenliike alkoi heräillä. Viljakkalaan perustettiin työväenyhdistys 1907. Aika oli sikäli tyypillinen, että Suomi oli juuri saavuttanut yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuslaitoksen, jonka uskottiin tuovan muutoksia ihmisten elämään. Vuosisadan alkuvuosina asettuminen koettua venäläissortoa vastaan oli yhdistänyt suomalaisia, vaikka siihenkin oli suhtauduttu hieman eri tavoilla. Nyt sosiaaliset syyt nousivat etualalle.

Paikkakunnalla, jossa työväestö muodostui maatyöläisistä ja torppareista ei ollut suuria yhteiskunnallisia ristiriitoja, joten työväenyhdistyskin eli hiljaiseloa. Maailmansodan myötä alkoivat olot kuitenkin heiketä, eikä valtaapitävillä tuntunut olevan halua korjata ongelmia. Eduskuntavaalien vuonna 1916 ja valitun senaatin voi katsoa nostaneen vuosikausien lama-ajan jälkeen kansalaisten toiveet korkealle. Silloin oli eduskuntaan saatu vasemmistoenemmistö.

Kun tultiin loppukevääseen 1917, levottomuus lisääntyi sekä emämaassa että Suomessa, eikä vain suurissa paikoissa vaan myös maaseudulla. Oli lakkoliikehdintää, mielenosoituksia ja erillisiä pieniä väkivallantekoja. Tässä vaiheessa eduskunta pyrki ns. valtalain keinoin saattamaan päätäntävallan Suomeen. Eduskunnan uusi hajotus tyrmäsi tämän, kuvasi Hannu.

Viljakkalassakin alkoi uusi yhteiskunnallinen elämä. Hannun mukaan Viljakkalan työväenyhdistys aloitti vilkkaamman toimintansa uudestaan 1917 ja sen johtoon nousi opettaja Juho Rajavaara. Oli harvinaista koko maassa, että opettaja liittyi työväenyhdistykseen. Kun kapina alkoi ja työväenyhdistys astui valtaan Viljakkalassa, Rajavaara liittyi punakaartiin, vaikka häntä oli pidetty väkivallan vastustajana. Punakaartin kehittymiseen vaikutti voimakkaasti myös toinen keskeinen henkilö sisällissodan Viljakkalassa: Erkki Raivander, myöhemmin Raide.

Tammikuussa 1918 syttyi sitten kansalaissota. Yhteiskunnallisen tilanteen kiristyminen tuntui myös Viljakkalassa. Viljakkalan punakaartin päämaja asettui työväenyhdistyksen aiemmin hankkimaan Upan taloon, jonne kerättiin sen tarvitsemaa varastoa: puita, heiniä, ruokatavaraa, kankaita ja nautintoaineita, kuten sokeria, kahvia ja tupakkaa.

Viljakkalassa pidätettiin Hämeenkyrön nimismies Väinö Nyström ja vaikka hänet lähetettiinkin Kyröskoskelle ja sieltä edelleen Siuroon, mistä hänet sittemmin löydettiin surmattuna, joutuivat Viljakkalankin punaiset asiasta tilille. Varsinaisia taisteluita Viljakkalassa käytiin aika vähän, joskin ainakin hautausmaan ympäristössä käytiin taisteluja, joissa kaatui muutamia miehiä.

Viljakkalan punaisten muistomerkki on veistetty Taivassalon punaisesta graniitista.

 

Valkoisten päästyä voitolle alkoivat rankaisut. 35-vuotias Juho Rajavaara murhattiin ilmeisesti Hämeenkyrön puolella matkalla Ikaalisiin. Ei auttanut, vaikka Rajavaara ei ollut ottanut asetta koko kapinan aikana. 

– Viljakkalan punakaartin sotilaallinen päällikkö, 26-vuotias maalari ja palstatilallinen Erkki Raide teloitettiin Suomenlinnan vankileirillä oikeudenkäynnin jälkeen. Suuret määrät punakaartilaisia tai heidän tukijoikseen epäiltyjä kuoli taisteluissa tai joutui pakomatkallaan vangeiksi monille eri vankileireille ympäri Etelä-Suomen. Sieltä heitä tuli hiljalleen kotipuoleen, jos tuuri kävi. Monille tuli sitä ennen nälkäkuolema tai kuolettava tautitartunta. Jotkut joutuivat virumaan vuosia vankilassa maanpetoksesta ja jotkut teloitettiin, vaikka periaatteessa enää tuolloinkaan ei ollut kuolemantuomiota rauhan aikana, kuvasi Hannu aseellisten taistelijoiden kohtaloa.

Jouko Hannu esitti puheensa lopuksi saman toiveen, jonka muutkin äänessä olleet toivat esille:
– 
Toivoisin, että kaikkia yhdistää ainakin yksi asia: Tällaista ei saa päästää koskaan enää tapahtumaan.

Tekstiä on editoitu ja lisätty kuvatekstit 31.10.2017 klo 03.00.

*

Leave a Reply