Avainsana:
Kangasalan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina kaksi miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen vuodelta 2022. Se oli viimeinen, jossa sosiaali- ja terveystoimi oli mukana. Lähivuosina kuntien talous heikkenee voimakkaasti. Tulossa on kuntien omaisuuden myyntiä, veronkorotuksia, palveluverkon leikkauksia ja taksojen korotuksia. Kangasalan tulosta selittävät 10 miljoonaa kasvaneet verotulot ja 4,6 miljoonaa nousseet valtionavut. Kangasalan lainakanta on kestävällä tasolla eikä se […]
Suomeen neuvotellaan uutta hallitusta. Eläkeläiset ry on huolissaan siitä, että jos hallitusohjelmaa tehdään säästöt edellä, vaarannetaan yhteiskunnan pitkäjänteinen kehittäminen. Erityisen huolissaan järjestö on sosiaali- ja terveyspalveluista säästämisestä. Kuopiossa toukokuussa kokoontunut Eläkeläiset ry:n valtuusto muistuttaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusvaje syntyi siitä, että palveluiden siirto hyvinvointialueille paljasti kuntien harjoittaman mittavan alibudjetoinnin. Rahat eivät kerta kaikkiaan riitä […]
Ymmärrän hyvin, että aina uusi hallinnollinen organisaatio vie aikansa toimiakseen ja alkuvaiheessa on aina kipupisteitä. Pirkanmaan hyvinvointialueen synnyssä kävi kuten aikoinaan kuntaliitoksissa, että ensin jaetaan hallinnon tehtävät ja johtajien paikat ja sen jälkeen katsotaan, ketkä tekevät käytännön työt ja antavat palvelut asiakkaille. Nyt ollaan ihmeissään, kun ei ole riittävästi ammattilaisia: sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä ja palveluohjaajia […]
Olen huomannut lähiaikoina mielenterveystoimijoiden ulostuloja siitä, että leikkauksia pitäisi kohdentaa mieluummin erikoissairaanhoitoon kuin perusterveydenhuoltoon. On totta, että mielenterveyspalvelut ovat voimakkaasti aliresursoituja ja kärsivät kroonisesta työntekijäpulasta. Erityisesti nuorten mielenterveyden ongelmat jäävät usein hoitamatta ja hoitojonot venyvät useiden kuukausien mittaisiksi. Ratkaisuna ei ole kuitenkaan ehdottaa leikkauksia erikoissairaanhoitoon. Syöpähoidot tai kroonisten sairauksien hoitaminen eivät tule muuttumaan edullisemmaksi. Tuki- […]
Hyvinvointialueilla on kova paine säästää ja hillitä menojaan. Samaan aikaan väestö ikääntyy kovaa vauhtia, kun ylösalaisin tasapainotteleva pyramidi muuttuu aina vain jyrkemmäksi ja epävakaammaksi. Hyvinvointialueet ovat keksineet ensiavuksi digipalvelut. Erityisesti oikeistopuolueet tätä kannattavat, ja tähän ollaan valmiita sijoittamaan suuriakin summia rahaa. Hoitotyö on vuorovaikutuksellista kohtaamista, mutta ennen kaikkea käsityötä. Digitaaliset sosiaali- ja terveyspalvelut halutaan kohdistaa […]
Pirkanmaan vasemmiston listoilla eduskuntavaaleissa ehdolla olevat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarjosivat hernesoppaa ja keskusteluja sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisista aiheista Tesoman Westerillä. Ehdokkaita lähestyttiin monenlaisten aiheiden ja murheiden kanssa. Erityisesti eläkeläisten toimeentulo, sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuus sekä huumeiden käyttöhuoneet ovat olleet kansalaisilla mielessä. Vasemmistoliitto ehdottaa eduskuntavaaliohjelmassaan ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujen työvoimapulaan sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamiseen. Esimerkiksi […]
– Me vasemmistossa olemme sitä mieltä, että julkisen talouden tasapainottaminen tulee tehdä oikeudenmukaisella tavalla. Sitä ei voida toteuttaa pelkillä menoleikkauksilla. Sosiaali- ja terveyspalveluista, perusturvasta tai koulutuksesta ei voida leikata, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen ottaa kantaa vierailullaan Tampereella. Sarkkinen kertoo talouden ja leikkausten puhuttaneen ihmisiä paljon vaalien alla. Pelko leikkauksista ahdistaa monia. Valtiovarainministeriön esittämä ehdotus […]
Aki Leppänen on kansanedustajaehdokas, lähihoitaja ja pääluottamusmies Ylöjärveltä. Hän haluaa olla tekemässä päätöksiä, joilla turvataan reilu työelämä, elinvoimaiset julkiset palvelut sekä sosiaalisesti kestävä punavihreä siirtymä. – Vihreä siirtymä ei saa olla kurjistamisen väline. Ilmastonmuutos on totta ja vaatii toimia, mutta ei voi mennä niin, että hyvätuloisilla on varaa ostaa sähköauto ja pienituloinen joutuu omantunnontuskaan, koska […]
Leena Saarela on kansanedustajaehdokas Sastamalasta. Hänet tunnetaan hoitajien puolestapuhujana ja ammattiyhdistysaktiivina. Sairaanhoitajana Acutassa työskentelevä Saarela tietää, mistä puhuu, kun kertoo hoitoalan ongelmista. Hän haluaa viedä eduskuntaan ymmärrystään hoitoalan ahdingosta, julkisten palveluiden, tasa-arvon lisäämisen ja inhimillisen toimeentulon merkityksestä. Saarela toimii valtuutettuna Sastamalan kaupunginvaltuustossa, Tehyn valtuustossa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Hän on lisäksi kaupunginhallituksen jäsen Sastamalassa. Politiikka […]
Sosiaali- ja terveysuudistuksen aikoina keskusteltiin paljon kuntien tulevasta asemasta uudistuksen jälkeen. Kansanedustaja ja aluevaltuutettu Anna Kontulan mukaan kunnilla on jatkossakin keskeinen rooli demokratian toteutumisen kannalta. Uudistus myös vapauttaa mahdollisuuksia uudenlaiselle ajattelulle kuntien vastuualueista. Vaikka kunnat menettävät uudistuksessa ison osan budjetistaan, ne pysyvät monilta osin lähidemokratian pääeliminä. Kuntien vastuulle jää edelleen muun muassa sivistystehtävien toteuttaminen ja […]