Avainsana:

talous

Jäätävää kehitystä

  • 20.1.2023
  • TEKSTI: RAINE KOIVUMÄKI

Minä tiedän erään hienon paikan, erään järven rannassa, jyrkän rinteen pohjoispuolella olevan kallion, johon kevät monesti jäädyttää aivan upeat jääveistoksensa. Kasvava jääpuikko näyttää kauniilta, se kimaltelee kevättalvisessa auringossa, mutta me kaikki tiedämme, miten sille lopulta tulee käymään. Tunnen haikeutta ja ehkä suruakin, kun kevättalvella näen nuo kalliolta valuvat jääpatsaat, seuraavalla kerralla niitä ei todennäköisesti enää […]

Omaishoidosta leikkaamalla ei säästöjä tule

  • 10.12.2022
  • TEKSTI: LEENA SAARELA

Tein aluevaltuuston talousarviokokouksessa ponsiesityksen, että omaishoidon tukitasojen muutoksen vaikutusta omaishoitajien määrään ja hyvinvointiin sekä raskaampien palvelujen tarpeeseen arvioidaan ensi vuoden aikana ja varaudutaan tarkistamaan tukitasoja. Ponsiesitys meni yksimielisenä läpi. Omaishoidontuki on kokonaisuus, johon kuuluu hoitopalkkion lisäksi palvelut hoidettavalle ja omaishoitajan työn tukeminen. Hyvinvointialueen hallitus on päättänyt, että omaishoidontuki myönnetään kaikille kriteerit täyttäville kaikissa palkkioluokissa. Tämä […]

Aluevaltuuston talousarviokokous voitokas vasemmistolle

  • 9.12.2022
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Vuoden viimeinen aluevaltuuston kokous oli vasemmiston aluevaltuustoryhmän kannalta menestyksekäs. Sekä valtuutettu Kukka Kunnarin ponsiesitys asiakasmaksutasojen tarkastelusta että valtuutettu Leena Saarelan ponsi omaishoidon tukitasoista hyväksyttiin molemmat yksimielisesti. Lisäksi valtuustoryhmän jättämä ryhmäaloite ohjelmistoavusteiseen työvuorosuunnitteluun siirtymisen keskeyttämisestä keräsi 45 allekirjoitusta. Talousarviokäsittelyn aikana Saarela teki ponsiesityksen omaishoidon tukitasojen tarkastelusta ja tarkistamiseen varautumisesta. Taustalla on aluehallituksen päätös yhtenäistää omaishoidon tuen […]

Donitsitaloustiede ja talouskasvun rajat

  • 10.10.2022
  • TEKSTI: RAINE KOIVUMÄKI

”Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen bruttokansantuotteen (bkt) kasvavan tänä vuonna 1,7 prosenttia. Ensi vuonna kasvu hidastuu 0,5 prosenttiin, ja vuonna 2024 kasvu olisi 1,4 prosenttia”, uutisoi Yle Suomen taloustilanteesta syyskuussa. Taantuman uhkaa eli sitä, että talous ei kasvaisikaan vaan bruttokansantuote saattaisi jopa laskea, ei voida artikkelin mukaan sulkea pois. Pitäisikö meidän olla huolissamme? Tämä lainaus tuntuu todella […]

Kriisinkestävyys rakennetaan arjessa

  • 23.3.2022
  • TEKSTI: NOORA TAPIO

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on herättänyt keskustelua kriisivalmiudesta myös Suomessa. Keskustelu puolustusmenojen lisäämisestä ja sotilaallisesta liittoutumisesta käy kuumana, tietotekniikka-asiantuntijat jakavat oppejaan kyberturvallisuuden vahvistamiseksi, media opastaa kotivaran rakentamiseen ja kansalaiset lampsivat maanpuolustuskursseille. Ukrainan, Venäjän ja Euroopan tulevaisuus on nyt sumussa. Tilanne on arvaamaton, emmekä tiedä, mitä tulevat viikot, kuukaudet ja vuodet tuovat tullessaan. Skenaarioiden kirjo on laaja: […]

Asiakasmaksut vankiloihin

  • 13.2.2022
  • TEKSTI: KAISTAPÄÄ

Pitkästä aikaa jotakin uutta ja innostavaa. Tieto tahdonvastaisen hoidon maksullisuudesta sai ajatukset laukalle. Asiakasmaksut pitäisi laajentaa muihin yhteiskunnan toimintoihin. Enkä nyt ajattele tietulleja. Vankilat kuluttavat paljon verovaroja. Yksi vuosi suljetussa vankilassa maksaa 82 500 euroa vankia kohden. Vuorokausi suljetussa vankilassa maksaa 225 euroa. Kalteriton vankeus on halvempaa. Päivä avovankilassa maksaa vankia kohden 168 euroa, valvottu […]

Tulevaisuus on kallis paikka

  • 24.11.2021
  • TEKSTI: MILKA HANHELA

Tulevaisuus saattaa olla yllättävän kallis paikka. Tämä ajatus on hiipinyt päähäni tänä syksynä yhä useammin. Siihen on vaikuttanut osaltaan julkinen keskustelu bensan hinnan nopeasta noususta. Keskustelua seuratessa olen moneen kertaan hämmentynyt siitä, miten lyhytnäköisesti asiaa tunnutaan käsittelevän. Bensalitran hintaa verrataan vuoden takaiseen. Harvempi on yltynyt pohtimaan sitä, mitä bensa maksaa viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden […]

Kehysriihi, lajikato ja kohtuuhintainen asuminen olivat aiheina piirikokouksessa

  • 28.4.2021
  • TEKSTI: AARON KALLINEN

Pirkanmaan vasemmiston kevätpiirikokous pidettiin koronan aiheuttaman poikkeustilan vuoksi jälleen etäkokouksena. Etäyhteydellä kokoustaminen ei estänyt piirikokousta käymästä mielenkiintoista keskustelua opetusministeri Jussi Saramon ja kansanedustaja Anna Kontulan johdolla. Piirikokoukseen kokoonnuttiin viime lauantaina. Vasemmisto puolustaa kestäviä työllisyystoimia Poliittisen tilannekatsauksen pitänyt Saramo kertoi pitkittyneistä hallituksen kehysriihineuvotteluista. Poliittinen tilanne Suomessa on jännittynyt ja tämä on näkynyt hallituksen neuvotteluissa. Kiistaa on […]

Pitäisikö teollisuus osuuskunnallistaa?

  • 1.9.2020
  • TEKSTI: Jukka Peltokoski

UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen on kohauttanut kommentoimalla, että Kaipolan paperitehdasta Jämsässä ei ole enää kannattavaa pyörittää. Ehkä olisi, jos tehdas pyörisi osuuskuntana! UPM-Kymmenen ilmoitus tehtaan alasajosta on uusin käänne suomalaisen teollisuuden kohtalossa globaalisti toimivien yritysten pelinappulana. Samalla alasajo on toimitusjohtaja Jussi Pesosen mediapeliä, sillä ilmoitusta siivitti tämän ”avoin kirje” suomalaisille päättäjille. Pesosen kirjelmöinti on tuttua […]

Näin Tampere nousi kyläpahasesta globaalin verkon solmuksi

  • 23.7.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Maapallon kattava muutos synnytti 1500-luvulta lähtien maailmaan rinnakkaisia paikallisia maailmoja, ja tämä kehitys kiihtyi 1800-luvulla teollisuuden kehityksen myötä. Suomi oli metsävaltainen alue Ruotsin ja Venäjän välimaastossa, mutta Tammerkosken rannoilla kehittyi yksi maailman sadoista manchestereistä, teollistumisen kansainvälisistä keskuksista. Tampereesta on jo kirjoitettu kymmeniä kirjoja, joista monet kuvaavat ansiokkaasti kaupungin historiaa ja kehitystä lähinnä paikallisesta tai alueellisesta […]