Avainsana:
terveys
Huoli terveysalan työntekijöiden hyvinvoinnista yhdistää Sahalahdella
- 6.10.2022
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM
Kangasalla sosiaali- ja terveyspalveluista on karsittu syrjäseuduilla, mikä oli vahvasti esillä aluevaltuustoryhmän Sahalahden vierailulla. Huoli jäljellä olevien palvelujen säilymisestä on selvä, mutta myös pelko työntekijöiden jaksamisesta sekä toiveet jaksamisen tukemisesta välittyivät paikallisten puheista. Ryhmä tutustui Sahalahden terveyskeskukseen ja terveyskeskuksen vieressä sijaitsevaan Höllinkodon ryhmäkotiin, minkä jälkeen tavattiin vielä paikallisia. Mukana vierailulla olivat valtuutetut Anne Nyman, Jouni […]
Nepsy-lapset – ei syrjitä vaan tuetaan
- 5.10.2022
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Neuropsykiatriset (nepsy) piirteet liittyvät aivojen rakenteisiin. Neurokirjon ihmiset kokevat ja hahmottavat asioita eri tavalla kuin muut. Niin kauan, kun sosiaaliset ja oppimisympäristöt on rakennettu enemmistön ehdoilla, tarvitaan tukea vähemmistöille. Tampereella työtä nepsy-lasten kanssa tehdään perheneuvolassa, TAYS:n lasten ja nuorten poliklinikalla, perus-ja kouluterveydenhuollossa sekä perhekeskusalueilla. Likikään kaikki nepsy-piirteitä omaavat lapset eivät ole saaneet diagnoosia eivätkä ole […]
Yhteiskunta ei voi turvautua työntekijöiden loputtomaan venymiseen
- 23.9.2022
- TEKSTI: KATJA KOTALAMPI
Maailma on suuremmassa murroksessa kuin moni ymmärtääkään. Suomalainen yhteiskunta on perustunut hyvin pitkälti ajatusmaailmaan, jossa jokainen työntekijä on valmis venymään ja tekemään aina ylimääräistä työtä omalle työnantajalleen. Monesti tuon työn tekeminen on koettu velvollisuudeksi, jota on pakko tehdä tai ei ole yhteiskunnan silmissä hyvä työntekijä. Nykymaailman muuttuessa aina vain hektisemmäksi ja monialaisemmaksi alkaa ihmisten sietokyky […]
Hoitajatko leikkivät ihmisten hengillä?
- 15.9.2022
- TEKSTI: HANNU TIAINEN
Hoitajat ja heidän järjestönsä ovat kuulemma vastuuttomia aikoessaan saattaa lakon piiriin teho-osastoja. Näinkö on? Vetäkää syyllistäjät hetken henkeä ja miettikää, miksi tilanteeseen on ajauduttu. Hoitajien hätähuuto ei suinkaan ole uusi asia. Hoitajien huoli työstään, sen monista eri ongelmista, kuten uupumisista, henkilöstöpulasta, heikosta ansiotasosta on ollut tiedossa. Kuinka ollakaan, eduskuntavaalien alla puolueet ovat kukin vuorollaan ottaneet […]
Nuorisopsykiatrian ongelmat eivät poistu, ellei niiden syitä poisteta
- 14.9.2022
- TEKSTI: JOHANNES TOLONEN
Tampereen nuorisopsykiatriseen hoitoon liittyvät otsikot ovat karua luettavaa. Ilta-Sanomat 18.8.2022: ”Taysin nuorisopsykiatrian osastolla hätkähdyttävä ilmiö heti koulujen alettua – ”Nyt nuorista ilmenee välitön kauhu”, MTV.n Uutiset 8.4.2022: ”TAYS: Nuorisopsykiatrian tarpeessa hälyttävää kasvua – ”Yli puolet osastohoidossa ovat sellaisia, jotka ovat vaarassa tehdä itsemurhan” ja Yle 25.11.2021: ”Nuorisopsykiatrian osastolla on kolme nuorta patjamajoituksessa, sillä sänkyjä ei […]
Toni Ilmaniemi ei hyväksy potilasturvallisuuslakia
- 13.9.2022
- TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ
Sairaanhoitaja Toni Ilmaniemi ei hyväksy hallituksen suunnittelemaa potilasturvallisuuslakia. – Laki voimaan tullessaan siirtäisi vastuuuta työnantajalta työntekijälle, poistaisi lakko-oikeuden ja mahdollistaisi työnantajan yksipuolisen työaikojen, taukojen ja lepoaikojen muuttamisen sakon uhalla. Toni Ilmaniemi on Kangasalan vasemmiston varapuheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas. Hän työskentelee Tampereella tekonivelsairaala Coxassa. – Valmisteilla oleva potilasturvallisuuslaki on kaiku menneisyyden sairaalakulttuurista, jossa lääkäri on jumala ja […]
Kattavista sosiaali- ja terveyspalveluista halutaan pitää kiinni Virroilla
- 31.8.2022
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM
– Keiturin Sote on ainutlaatuinen. Meillä on täällä mahdollisuuksia tehdä paljon yhtiön sisällä ja viedä uusia asioita eteenpäin, Keiturin Soten toimitusjohtaja Kari Nuuttila kehui Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmälle. Aluevaltuustoryhmän jäseniä vieraili Virroilla tutustumassa Keiturin Soteen ja keskustelemassa paikallisten kanssa työväentalolla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Keiturin Sote on Virtain kaupungin omistama tytäryhtiö, joka perustettiin vuonna 2015 tuottamaan perusterveydenhuollon ja […]
Unohtivatko viranhaltijat asunnottomat?
- 29.8.2022
- TEKSTI: MILKA HANHELA
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamista ja perimättä jättämisen perusteita erittelevän asiakirjan luku tasasuuruisina perittävistä asiakasmaksuista alkaa sanoilla: ”Terveydenhuollon tasasuuruisena perittävät asiakasmaksut kohdentuvat samanlaisina kaikkiin yli 18 -vuotiaisiin palvelun käyttäjiin. He asuvat omissa kodeissaan ja vastaavat itse sekä asumisensa että elämisensä kustannuksista.” Tämä muotoilu vahvisti mielikuvani siitä, että asunnottomien ihmisten olemassaolo on taas unohdettu. He nimittäin eivät […]
Vasemmiston aluevaltuustoryhmä tapaa virtolaisia ja tutustuu Keiturin Soteen
- 24.8.2022
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM
Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä vierailee Virroilla huomenna, torstaina. Vierailulla ovat mukana aluevaltuutetut Milka Hanhela ja Anne Nyman, vara-aluevaltuutettu Sinikka Torkkola sekä aluevaltuustoryhmän koordinaattori Anna Weckström. Ryhmä tutustuu Keiturin Soteen sekä tapaa virtolaisia kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa Virtain työväentalolla. Keiturin Sote on Virtain kaupungin omistama tytäryhtiö, joka järjestää sositaali- ja terveysalvelut Virroilla ja Ruovedellä. Paikka valikoitui tutustumiskohteeksi paikallisten […]
Aluevaltuuston linjaus vaarantaa paperittomien terveyspalvelut Tampereella
- 18.8.2022
- TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM
Elokuun aluevaltuuston kokouksessa käytiin kiivasta keskustelua paperittomien terveydenhuollon laajuudesta. Valtuutettu Anna Kontula esitti ponnessaan, että kotikunnattomien henkilöiden terveyspalveluiden laajuudesta ja ehdoista linjattaisiin syksyn 2022 aikana, jonka jälkeen asiakasmaksuasiakirjaan tehtäisiin linjauksesta johtuvat muutokset. Ponsi kaatui äänin 48–31. Ponsiesitys viittasi asiakasmaksuasiakirjan kohtaan, jossa linjataan, että muualta kuin EU- tai Eta-maasta, Sveitsistä, Isosta-Britanniasta tai Pohjois-Irlannista Suomeen tulleella henkilöllä […]