Avainsana:

ulkomaanvaalit

Radikaalioikeistolla jo viidenneksen kannatus

  • 17.2.2017

  Euroopan radikaalin oikeiston kannatus on kasvava, ja tämän vuoden parlamenttivaaleissa Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa Kansakuntien ja vapauden Eurooppa (ENF) ryhmän puolueiden ennustetaan saavan suurvoittoja. Kyse on pääosin kannatuksen siirtymisestä Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) ja Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenpuolueilta äärioikealle. Tässä artikkelissa radikaalioikeistolla viitataan puolueisiin ja liikkeisiin, jotka sijoittuvat kokoomuslaisesta EPP:stä oikealle. Nämä puolueet saivat […]

Euroopan kansanpuolueenkin kannatus laskenut jyrkästi

  • 10.2.2017

  Vuodesta 1987 Euroopan parlamentin työtä lähes keskeytyksettä ohjannut Grand Coalition, suuri liittouma, mureni tammikuussa parlamentin puhemiehen vaalin yhteydessä. Suuren liitouman kaksi osapuolta, sosiaalidemokraattinen ryhmä S&D ja Euroopan unionille (EU) myönteisten konservatiivien ryhmä EPP (johon kokoomus kuuluu) ovat 30 vuoden ajan sopineet asioista “sulle-mulle” periaatteella. Näillä kahdella ryhmällä on parhaimmillaan ollut yhdessä jopa kaksi kolmasosaa […]

Pienpuolueet etenivät Liechtensteinissa

  • 6.2.2017

Teksti: CAI MELAKOSKI    Liechtensteinin ruhtinaskunnassa (Fürstentum Liechtenstein) järjestettiin eilen maapäivävaalit. Vuoden 2009 maapäiville läpimurron tehneet uudet puolueet etenivät. Oikeistopopulistinen, tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ajava Sitoutumattomat-puolue (Die Unabhängigen, DU) sai 18,4 prosentin ääniosuudellaan lisäpaikan, viisi paikkaa 25-jäsenisillä maapäivillä. Itseään sosiaalisena, demokraattisena ja ekologisena korostava Vapaa lista -puolue (Freie Liste, FL) lisäsi ääniosuuttaan 1,5 prosenttiyksikköä. 12,6 prosentin ääniosuudella […]

Demarit syöksylaskua kolmatta linjaa

  • 3.2.2017

  Maailma oli 1990-luvulla sosiaalidemokraattien. Ainakin Eurooppa ‒ tai ainakin läntinen Eurooppa. Sosialistiset valtiot olivat tiensä päässä, ja kapitalismi aiheutti sosiaalisia ongelmia. Sosiaalidemokraatit näyttivät johtavan ihmiskunnan onnelaan. Tämän lupauksen vakuuttavin esimerkki olivat pohjoismaiset hyvinvointivaltiot, jotka oli rakennettu sosiaalidemokraattien johdolla. Näin sosiaalidemokraatit uskoivat ja ylistivät. Läntisessä Euroopassa sosiaalidemokraatit saivat 30‒45 prosentin kannatuslukuja ja johtivat useampia hallituksia […]

Vasemmisto syntymässä uudestaan

  • 27.1.2017

  Uudet, talouskuripolitiikan vastaisista kansanliikkeistä nousseet vasemmistopuolueet ovat horjuttaneet valta-asetelmia Kreikassa ja Espanjassa ja nousseet parlamentteihin monissa muissa maissa. Uudet ja uudistuneet vasemmistopuolueet ovat lyhyessä ajassa myös ottaneet paikkansa läntisen Euroopan parlamenteissa. 1990-luvun keskimääräiseen kannatukseen verrattuna on Saksan vasemmistopuolueen (Die Linke) 4 prosentin kannatus tuplaantunut, Irlannin Sinn Féinin 2,1 prosentin ääniosuus kasvanut 13,8 prosenttiin ja Tanskan […]

Europarlamentti: Kahden puolueen valta murenee

  • 16.1.2017

  Jos Euroopan parlamentin vaalit järjestettäisiin nyt, kärsisivät sosiaalidemokraatit ja EU-myönteiset porvarit sekä vihreät rökäletappion. Voittajia olisivat EU-myönteiset keskustaliberaalit, EU:n talouskuripolitiikkaa kritisoiva vasemmisto sekä EU-vastaiset oikeistopopulistiset ja äärioikeistolaiset ryhmät. Sosiaalidemokraattien S&D ja konservatiivien EPP -ryhmillä on aina tähän asti yhdessä ollut enemmistö Euroopan parlamentissa. Uusimpien kannatusmittausten mukaan kaksi suurta menettäisivät todennäköisesti ehdottoman enemmistönsä. Tätä on […]

Euroopan vaalit 2016: mitä Saksassa nyt tapahtuu?

  • 13.1.2017

  Vaihtoehto Saksalle, AfD, nousi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi kahdessa osavaltiossa viime vuonna pidetyissä maapäivävaaleissa. Kolmannen sijan AfD voitti niin ikään kahdessa osavaltiossa. Viidensissä vaaleissa, Berliinissä, AfD jäi viidenneksi. Äärioikeisto ei rynnistänyt Euroopan parlamentteihin viime vuonna tämän artikkelin kahdessa edellisessä osassa esitellyissä 16 maan parlamenttivaaleissa. Mutta Britannian kansanäänestys Euroopan unionista eroamisesta ja Itävallan presidentinvaalit antoivat kyllä […]

Euroopan vaalit 2016: Itäinen Eurooppa kaksipuoluevallan lumoissa

  • 11.1.2017

  Vuonna 2016 järjestettiin parlamenttivaalit 16:ssa Euroopan 50 maasta. Kymmenen näistä maista oli ennen osa kolmea entistä sosialistista valtakuntaa: Neuvostoliittoon kuuluneet Georgia, Kazakstan, Liettua, Venäjä ja Valko-Venäjä, Jugoslaviaan kuuluneet Kroatia, Makedonia, Montenegro ja Serbia sekä Tšekkoslovakiaan kuulunut Slovakia. Vaalit järjestettiin myös sosialistiseen leiriin kuuluneessa Romaniassa. Vasemmisto ei saanut näissä maissa yhtään parlamenttipaikkaa. Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevien […]

Euroopan vaalit 2016: vasemmistokin eteni

  • 9.1.2017

  Kuluneen vuoden eurooppalaisia vaaleja koskevat uutiset jättivät helposti mielikuvan äärioikeistolaisten ja muiden oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen jyrkästä noususta ja vasemmistopuolueiden hiipumisesta Euroopan poliittiselta kartalta. Äärioikeistolaiset puolueet saivat itse asiassa harvoja merkittäviä voittoja kuluneen vuoden vaaleissa, ja monasti ne jäivät ilman paikkoja. Parlamenttivaalit järjestettiin viime vuonna 16 Euroopan maassa. Vain Slovakiassa äärioikeisto sai selvän enemmistöaseman. Sen sijaan […]

Suuri valkoinen toivo (2. osa)

  • 20.6.2016

VESA SUOMINEN Demokraattisen puolueen yhteys ammattiyhdistyksiin on kulunut ohueksi säikeeksi. Niinpä sen hylkäämä amerikkalainen työväenluokka on usein hylännyt demokraatit. Esimerkiksi valkoisessa Länsi-Virginiassa työväestö oli perinteisesti äänestänyt demokraatteja ‒ vuoden 1980 vaaleissa Länsi-Virginia oli yksi harvoista osavaltioista, joissa äänestettiin Ronald Reaganille hävinneen Jimmy Carterin puolesta ‒ mutta sai asteittain tarpeekseen näiden harjoittamasta politiikasta. Länsi-Virginia (54 prosenttia […]