Suunnitelma: tavara-asema Morkun paikalle

-  Mikäli tavara-aseman siirto ei ole mahdollinen, palaa kaava uudelleen vamisteluu, täsmentää Kalle Hyötynen yhdyskuntalautakunnan päätöstä-
– Mikäli tavara-aseman siirto ei ole mahdollinen, palaa kaava uudelleen vamisteluun, täsmentää Kalle Hyötynen yhdyskuntalautakunnan päätöstä-

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: IRIS HAVOLA ja KITI NEUVONEN

Kansalaisaktiivisuus,  Pro tavara-asema -liike ja 8588 allekirjoitusta tavara-aseman säilyttämisen puolesta saivat yhdyskuntalautakunnan muuttamaan keväällä tekemäänsä kaavaehdotusta. Yhdyskuntalautakunta päättti tiistaina pitämässään kokouksessa muuttaa Ratapihankadun kaavaehdotusta. Uuden ehdotuksen mukaan tavara-asema siirretään rautatieläisten talon, Morkun paikalle. Suunnitelma säilyttäisi rautatieläisten vanhat puutaloasunnot, mutta hävittäisi Morkun.

 – Yhdyskuntalautakunnnan päätös on kompromissi, jossa yritetään yhdistää  aseman säilyttäminen ja suora tielinjaus. Tavara-aseman omistavan Senaatti kiinteistöjen kanssa on  alustavasti keskusteltu aseman siirrosta ja omistuksen siirtymisestä kaupungille. Koska pykälän liitteenä ollut, siirron teknisiä edellytyksiä puoltava selvitys, on alustava, tehdään kaavan nähtävilläolon aikana perusteellisempia tutkimuksia siirron toteuttamisen edellytyksistä.  Jos selvittelyissä ilmee,  ettei rakennusta pystytä ehjänä siirtämään, palataan katulinjauksen määrittelyssä lähtöruutuun, täsmentää yhdyskuntalautakunnan jäsen Kalle Hyötynen tehtyä päätöstä.

Yhdyskuntalautakunnan päätös ei ollut yksimielinen. Keskustelun aikana perussuomalainen lautakunnan jäsen Aarne Raevaara esitti sekä esityksen paluttamista että sen  hylkäämistä, joita kumpaakaan ei kannatettu.  Edellisestä Ratapihankadusta tehdystä päätöksestä äänestettiin. Keväinen päätös poiki 141 muistutusta. Kevään kokouksessa Juhana Suoniemi  esitti Kalle Hyötysen ja Aarne Raevaaran kannattamana kaavan palauttamista uudelleen valmisteluun.

Lue lisää Vasemmalta Kaistalta:
8588 vaatii tavara-aseman säilyttämistä

Leave a Reply