Näkökulma, Tampere

JUHA DRUFVA

25.5.2024 klo 09:07

Avoin kirje Tampereen Energian toimitusjohtajalle

Tampereen sähkölaitos alkoi tuottaa sähköä kaupunkilaisten tarpeisiin vuonna 1888. Sittemmin sähkölaitos on yhtiöitetty ja nimi muutettu Tampereen Energiaksi. Juha Drufva kysyy avoimessa kirjeessään, mitä liiketoimintakauppa, jossa Tampereen Energia myi sähkön vähittäismyynnin Väre oy:lle, tarkoittaa asiakkaille. Kuvassa Tammerkosken keskiputouksen sähkövoimalaitos. (Kuva: Cai Melakoski)
Juha Drufva (Kuva: Anniina Mannila)

Hyvä Jussi Laitinen!

Lähestyit minua henkilökohtaisesti kirjeellä, jonka sain 4.4.2024. Kerroit olevasi Tampereen Energian toimitusjohtaja ja kirjoittavasi yhtiösi energia-asioissa, tarkemmin sanottuna energiankulutuksen laskutusasioissa.

Oletin, että kyseessä on varmaan jokin väärinkäsitys. Eihän tuon nimisellä yhtiöllä voi olla minulta mitään laskutettavaa, kun en ole sen energiaa koskaan kuluttanutkaan. 

Kodinkojeisiini on virta virrannut vuodesta 1977 Tampereen Sähkölaitoksen johtoja pitkin, jolloin muutin Espoosta Tampereelle. Enkä ole sen jälkeen katsonut tarpeelliseksi lähteä mukaan sähkönhalpuutuskisaan monista houkutusyrityksistä huolimatta. 

Tampereen Sähkölaitoksen valaisemien lamppujen loisteessa minä aikoinani luin läksyni ja tentin priimuksen paperit monesta eri oppilaitoksesta.

En siis ollut aikaisemmin kuullut kyseisen nimisestä firmasta mitään, enkä myöskään Sinusta. Tämä taas johtuu siitä, että en lue sanomalehtiä enkä seuraa paikallisuutisia muistakaan medioista. Tunnustettakoon, että minulla on hieman taipumusta kansainvälisyyteen.

Luettuani kirjettäsi etenpäin, minulle alkoi valjeta, että edustamasi yhtiö onkin vanha kunnon Tampereen Sähkölaitos. Toivuttuani ensihämmästyksestä, ymmärsin, että Tampereen Sähkölaitos oli juuri mennyt naimisiin kuopiolaisen Savon Voiman laskutusyhtiö Väreen kanssa. 

Mutta edelleen tuo ulkomaankielinen nimi hämmensi minua. Sehän oli Energia eikä suinkaan Väre. Sitten muistin, että mehän elämme vuotta 2024, eikä morsiamen ole enää pakko ottaa sulhasensa sukunimeä rasitteekseen. Ja mieleisensä sukupuoli-identiteetinkin voi jo valita kuin kahvimerkin kaupan hyllyltä.

Vähitellen minulle selvisi myös, että 130-vuotiaalle morsiamelle oli viime elokuussa tehty kasvojenkohotusleikkaus. Hänelle oli annettu samalla myös hienompi sukunimi. Eihän tyttönimi Virtanen (Sähkölaitos) kuulosta lainkaan niin seksikkäältä sähköisillä pörssimarkkinoilla kuin aatelisempi Energia. Samalla tämä iäkäs morsian tehtiin sulhaselleen helpommin lähestyttäväksi uuden brändin oranssivoittoisen värimaailman ja muotokielen avulla.

Kirjeessäsi et kertonut tarkemmin, miten 130-vuotiaan sähkölaitoksemme sulhaseksi valikoitui juuri savolainen Väre. Väistämättä mieleeni tuli myös Dostojevskin pienoisromaani Vanhan ruhtinaan rakkaus. Onhan pariskunnalla sentään ikäeroa 125 vuotta.

Sivumennen sanoen venäläisten oligarkien touhuja tämä avioliittokoulunne alkoi muistuttaakin. Te pelaatte energialla pokeria julkisilla varoilla ja yhteiskunnallisessa omistuksessa olevalla yhtiöllä kuin oligarkit konsanaan ja maksatatte pelilaskunne meillä kuluttajilla. Tämä ei mene ihan  demokraattisten pelisääntöjen mukaan.

Kirjettäsi eteenpäin luettuani minulle selvisikin, että tuo Tampereen Sähkölaitoksen tuore aviomies Väre tuleekin tästä eteenpäin laskuttamaan minua sähkön kuluttamisestani. Eli aikaisemman yhden laskun sijasta minun on maksettavakin kaksi laskua!

Tajusin, ettei tämä ollut mikään pirkanmaalaissavolainen rakkausavioliitto vaan puhtaasti laskennallinen hyötyavioliitto. Samalla päätin, että en tule onnittelemaan tätä nuorta paria.

Lisäksi Väreellä oli morsiusneitona kuopiolainen Ropo Capital, jonka nuoripari palkkasi välittömästi ulosottohenkilökseen. Ihmetykseni kasvoi, kun ajattelin, että mistä ihmeestä tämä yht´äkkinen savolaisrakkaus energia-asioissa on Tampereella syttynyt. Vetääkö pirkkalaisveri yhä edelleen perinteisille Savon erämaiden nautinta-alueille? Mutta eihän silloin savolaisia olisi tänne tarvinnut kutsua. 

Vai johtuuko se kenties Sinun mahdollisista savolaisista sukujuuristasi, viittaahan sukunimesi Laitinen vahvasti syville Savon sydänmaille oikein pitkospuita pitkin. 

Omasta kokemuksestani satun tietämään, että nämä savolaissutkit ovat tottuneet nyhtämään asiassa kuin asiassa syrjäseutu- ja pinta-alalisää paljon ketterämmin kuin turvetta konsanaan. Ovathan he itsensä Seppo Kääriäisen kasvatteja! 

Veikkaanpa, että yhdessä he saavat meidän yli sadantuhannen pirkanmaalaisen sähköenergia-asiakkaan lompakot väreilemään heti ensilaskutuksen jälkeen tyyliin: 

Arvoisa asiakkaamme! Se sähkömittarisi lukema suattaa olla niinnii vuan suattaahan se olla toisennii päen! Myö on totuttu tarkistammaan se lukema aena yläkanttiin!

Kysymykset Jussi Laitiselle ja Tampereen Energialle

Välittömästi kirjeesi luettuani kirjoitin sinulle ja pyysin selvitystä muutamaan avoimeen kysymykseen. Eipä ole vastaustasi kuulunut. Tulkoot nämä sinulle lähettämäni kysymykset sitten tässä esiin:

I Miksi tähän saakka Tampereen Sähkölaitos on pärjännyt yhdellä laskutuksella ilman tätä tulevaa ylimääräistä Väreen ojentamaa kerjäläisen kouraa, joka laskuttaa tyhjästä samaan tapaan kuin Gogolin Kuolleiden sielujen isännät, jotka myyvät keinottelija Tsitsikoville kuolleita maaorjiensa nimiä.

Tähän liittyy tietenkin myös kysymys, miksi Tampereen Sähkölaitos piti osakeyhtiöittää? Oliko siinä todellakin päällimmäisenä meidän  asiakkaiden etu? 

II  Millaisia summia Väreelle on tässä kaupassa jaossa? Entä mitä Tampereen Energia (siis Tampereen Sähkölaitos) siitä rahallisesti hyötyy? 

III Paljonko me asiakkaat joudumme tästä teidän liiketoiminnastanne pulittamaan?

IV Mitkä tämän järjestelyn todelliset syyt olivat ja kumpiko osapuoli toimi aloitteen tekijänä? Siis todellisessa liike-elämässä, ei puheissa.

Laitan tämän kirjeeni liitteeksi vasemmistoliiton tekemän selvityksen Imatran Voiman (nyk. Fortum) kymmenen vuoden takaisesta avioliittoseikkailusta Carunan kanssa. Silloin australialaissulhanen vei Imatran tyttöä kengurujen maahan. 

Kalliiksi on tullut meille kuluttajille tämäkin energeettinen häämatka. Muistakaamme, että tämän Caruna-tempun teki siilinjärveläinen pääministeri Jyrki Katainen, joka oli lukenut bisnesläksynsä Savon Voiman virran valaisemien lamppujen valossa. 

Katainen vakuutetti tuolloin, että luvassa oli kuluttajan sähkönostomarkkinat ja jatkuva sähköale! Mutta kuinkas sitten kävikään?

Sähköisin terveiset Jussi Laitiselle kirjoittanut Juha Drufva on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija.

|||

Tampereen Energia vastaa Juha Drufvan avoimen kirjeen kysymyksiin

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

  1. Maassamme EI PIITATA siitä, että on toimintoja, joita nimenomaan ei pidä asettaa minkäänlaiselle keinottelulle ja pörssittelylle alttiiksi. Strategisista, – toistan: – strategisista syistä. Yhtiöillä on AINA ovi auki riittävän ”vauraalle” tuholaiselle!!!

    Rautatielaitos on yksi. Nyt senkin pitää palvelujen sijasta tuottaa kvartaalituloksia vapaan markkinatalouden pyhien ylipappien suitsuttamana.

    Posti on toinen. Sähkö, lämmitys ja vesi ovat sellaisia, joista markkinavoimat täytyy pitää erossa!

    Markkinavoimat-sanasta hurmoksiin itsensä kiihdyttävät epäjumalat: HUOMIO – tervetuloa keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10 alkaen saarnaamaan markkinavoimien ihanata pelastussanomaa Kallioon Helsinginkadulle Hurstin ruokajakelua jonottaville ihmisille!

    Erityisesti herrat Zyzskchkowits ja Orpo: tervetuloa, te porvarillisuuden evankelistat. Laulukirja mukaan: – syvä iskumme on, viha voittamaton, jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *