Kuunnelkaa Linkolaa

PIRKKO SEPPI

84-vuotias kalastaja Pentti Linkola puheli elämästään, ajatuksistaan ja maailman menosta rauhallisessa, päähenkilölle tilaa antavassa Itse asiasta kuultuna -ohjelmassa tammikuussa. Ihanaa, äijä on yhä iskussa. Voi kunpa se saisi vielä faninsa usutettua barrikadeille.

Haastattelin Linkolaa Mielenterveyslehteen joskus 90-luvulla, ja tulinpa pari kertaa kutsutuksi hevosretkellekin Vanajan kevätjäille. Linkolan heikkous on siinä, että ihmiset helposti ottavat sen rakastaman tyylikeinon: mustan huumorin ihan tosikkomaisesti. Pitää kuunnella toisenkin kerran ja oivaltaa kätketty hymynkare kertojan suupielessä ennen kuin alkaa kauhistella hänen terrorismin ihannointiaan. Eilenkin haastattelijan kysyessä, voisiko nuorempi Linkola ryhtyä terroristiksi, haastateltavan oli vaikea pitää naamansa peruslukemilla pähkäillessään, että muuten kyllä ajatus olisi hyvä, mutta kun hänellä on se vika, että jotenkin on kiintynyt tähän onnettomaan lajiin ja mielellään keskustelee ja nauttii älykkäitten lajitoverien seurasta.

Linkola on tyylillään saanut runsaasti huomiota ja kuulijoita, mutta ei valitettavasti ainakaan poliittisesti aktiivisia seuraajia. Hätäiset kuulijat pitävät sanomaa huuhaana, koska eivät vaivaudu etsimään ydinasiaa shokeeraavan tyylin takaa. Linkolan lukuisat kalakaverit, ystävät ja tuttavat tietävät, kuinka loistava seuramies ja, hauskuttaja ja naistenmies onkaan tämä avulias, aina ystävällinen ja auttavainen mustaakin mustempien tulevaisuudenkuvien maalari. Tuttuja ihmisiä hän yleensä muistaa kehua ja ylistää. Ei kuitenkaan ihan kaikkia.

Haastattelussa Linkola totesi, että tällaisten idioottien ja tollojen kanssa kuin on nämä sipilät ja stubbit ja häkämiehet hän tuskin jaksaisi vaihtaa sanaakaan. Hoetaan kasvua ja kestävyysvajetta ja talouskuria, eikä nähdä sitä kirkastakin kirkkaampaa todellisuutta, jonka pitäisi paistaa jokaisen silmään heti Prisman tai City-Marketin ovesta sisään astuessa. Ainoa ongelma tässä maassa ja kaikissa teollistuneissa länsimaissa on se, että kaikkea on liikaa. Turhakkeisiin ja roinaan hukutaan, ja siinä sivussa tuhotaan maapallokin elinkelvottomaksi. Onnea ja auvoa ei joutavaan kulutukseen keskittynyt elämä kenellekään tuo, vaan aika senkun haaskaantuu. Onnellisimpia aikoja Suomessa elettiin varmastikin jossain 30-luvun maalaisoloissa. Samaan tasoon pitäisi elintaso pyrkiä palauttamaan.

Kyllä niin taas herätteli puhe. Missä ihmeessä meillä piilee radikaali vihervasemmisto, joka ei hokisi kasvun mantraa, vaan ihmettelisi Linkolan lailla, että mihin helvettiin tässä kasvua tarvitaan, kun keskiluokkakin jo hukkuu haalimaansa roinaan. Tasoitusta kyllä tarvittaisiin. Tuotetaan ensin välttämätön kama ja palvelut kaikkien saataville. Ja tuotantoon työtä jakamaan kaikki kynnelle kykenevät.

Työttömyys on aina ollut yli ymmärrykseni menevä ongelma. Mitä on työttömyys. Käsittääkseni työttömyyttä ei ole ollut kuin paratiisissa. Eedenissä omenat ja rypäleet putoilivat suuhun ja lämmintäkin oli, niin ettei Eleniaa tarvittu eikä muotikuteita. Eedenistä poistuttua ei työttömyyttä enää ollut, vaan ihmispolon oli ruvettava otsansa hiessä ansaitsemaan leipänsä. Mitenkä voi avaruuteen lentelevä, viisas ihminen olla niin typerä, ettei kykene järjestämään ja jakamaan jokaiselle työhön kykenevälle jonkinlaista koloa välttämättömän tuotannon rattaissa. Jos kaikki eivät sinne mahdu, niin sehän on ihanaa. Silloinhan työaikaa voidaan lyhentää ja päästään taas lähemmäs Eedeniä. Siihen vaan tarvitaan suunnitelmataloutta.

Kuunnelkaa ihmiset Linkolaa ajatuksella ja noutakaa kirjastosta takavuosien pamfletteja.

Kirjoittaja on akaalainen toimittaja

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pentti Linkolan haastattelu Itse asiassa kuultuna ohjelmassa. (Yle Areena)