Artikkeli: Lukijoilta 2013–2018

4.2.2016 klo 08:07

Virheellinen tolkullisuus

HENRI AUTERO
Tamperelainen lähti taas MV:n linjoille tekstissään ”
Sääliksi käy tolkun ihmisiä”.  Siinä todetaan muun muassa seuraavaa: ” Suomalainen sosiaaliturva perustuu siihen, että jokainen auttaa itseään viimeiseen euroon saakka. Vasta sen jälkeen saa apua yhteiskunnalta.
Toimeentuloluukulla tarkastetaan kantasuomalaisen tulot, pankkitalletukset, käteisvarat ja muu omaisuus. Jos tuenhakija on pimittänyt varojaan esimerkiksi ulkomaiselle pankkitilille, tuet peritään takaisin. ”

Tähän periaatteeseen toimeentulotuki nimenomaan perustuu. Kolumnissa todetaan, että ”maassa maan tavalla ja kaikille sama sosiaaliturva ja työmarkkinat”. Sosiaaliturva on jo kaikille sama.

Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain 20. pykälän  lopussa todetaan seuraavaa:

” Vastaanottorahaa hakevan ja hänen perheensä tulot ja varat otetaan huomioon vastaanottorahaa myönnettäessä toimeentulotuesta annetussa laissa säädetyllä tavalla. ”

Lain 20 pykälässä todetaan myös seuraavaa:

” Vastaanottorahan määrä on vastaanottorahan perusosalla katettavien menojen ja vähäistä suurempien terveydenhuoltomenojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus.

Vastaanottorahan perusosa kuukautta kohti on:

1) yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 290 euroa, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 85 euroa;

2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla 18 vuotta täyttäneellä 245 euroa, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 70 euroa;

3) perheensä kanssa asuvalla lapsella 185 euroa, ateriapalvelut tarjoavassa vastaanottokeskuksessa 55 euroa. ”

Summa vastaa siis toimeentulotuen tasoa jo. Sekä määrältään, että siltä osin, että muu varallisuus on käytettävä ensiksi. Joko kolumni on tarkoitushakuinen tai sen kirjoittaja ei tiedä mistä hän puhuu. Se voi olla tarkoitushakuisen populistinen. Tällaisten tarinoiden avulla oikeutetaan sosiaaliturvan alasajo aivan kaikilta. Sekä suomalaisilta, että ulkomaalaisilta.

Enemmistö suomalaisista lienee sen verran fiksuja, että heihin ei uppoa radikaali ihmisviha kuten polttopullojen heittely vastaanottokeskuksiin. Rasismi täytyy siis esittää jotenkin tolkullisemmin ikään kuin maltillisen, kasvatuksellisen ja kohtuullisen vaatimuksen hengessä. Esitetään ikään kuin ongelma, jota ei ole. Kai tämä on sitä ”tolkullisuutta” mitä presidenttiä myöten hehkutetaan.

Työmarkkinat taas eivät ole kaikille samat. Aivan samalla tavalla kuin suomalaisten pitkäaikaistyöttömien ”aktivointia” ja kuntouttavaa työtoimintaa puolustellaan populistisilla tarinoilla ”sohvalla makaajista ja ostarinotkujista”, niin sama pätee myös turvapaikanhakijoihin. Päivi Räsänen onkin ehdottanut jo kotouttavaa työtoiminta. ”Kuntoutettavia” ja ”kotoutettavia” työläisiä ei tule asettaa vastakkain. Suomen ei pidä olla sellainen maa, jossa mikään ihmisryhmä joutuu tekemään töitä ilman palkkaa.

 

Kommentteja: 1

  1. Pystytkö näyttämään yhtä ainoatakaan tapausta, esim. niiden maahantulleiden joukosta jotka leveiliveät sosiaalisessa mediassa isojen eurotukkojen kera, jossa turvapaikanhakijan varallisuus olisi kartoitettu ennen tukien antamista?

Vastaa käyttäjälle Kunhan kysyn Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *