Kahvin syytä

Heinarin KaistapääKAISTAPÄÄ
Neljäs päivä ilman kahvia. Toipuminen on alulla. Kaistapäässäni on vielä hidas olo, mutta tiedän että virkistyn ja voimistun koko ajan. Nyt on jo vaikea pidätellä mieleen tulevia ideoita, kuten tätä, että kerron kaikille, mitä merkitsee kun ihminen luopuu tuosta elämää ylläpitäneestä aineesta. Kun siitä nyt kuitenkin täytyy luopua.

Milloin kahviasiani alkoivat mennä pieleen? Aloitin kahvinjuonnin 10-vuotiaana. Silloin en kärsinyt mistään vaivoista. Herääminen tosin oli vaikeaa. Koulutunnit olivat aamulla vaisuja, iltapäivällä aloin päästä vauhtiin ja koulun jälkeen jaksoin laskea mäkeä pimeän tuloon ja ylikin. Uuvuin vasta kun liike loppui.

Muistan, kun joskus nuorena pysähdyin hetkeksi kesken päivän. Tunsin kuinka levollinen ja päättäväinen olin. Mutta sitten vähitellen vuosien varrella yhä useammin olo oli väsynyt. Tekemättömien töiden lista piteni ja onnistuneiden suoritusten lista lyheni. Välillä tunsin tekeväni tärkeitä asioita, kannoin vastuuta ja luulin olevani jotain.

Mutta todella pirteäksi tunsin itseni yhä harvemmin. Aloin kärsiä migreenistä. Tiukan paikan tullen kahvi piristi niin, että sen voimalla sain asiat tehtyä. Ponnistuksen jälkeen vähensin kahvin juontia ja sitten taas lisäsin kun tarve vaati. Join sitä joko liian paljon tai liian vähän. Joskus kun onnistuin juomaan juuri sopivan annoksen juuri sopivaan aikaan, olin hetken hyvissä voimissa, tarmoa täynnä.

Liika kahvinjuonti selvästikin nopeutti migreenin tuloa. Mutta kyllästyin lopullisesti, kun migreeni tuli välittömästi juotuani noin yhden ruokalusikallisen kahvia. Nyt riittää! Enää en vähennä enkä lisää kahvin juontia. Minä lopetan.

Kahvi tuoksuu tänäänkin hyvältä, tuoksuhan siinä aina parasta onkin. Mutta minä en sorru! Joskus ennenkin olen melkein lopettanut kahvinjuonnin, mutta sitten vähitellen taipunut kokeilemaan hiukan ja sitten hiukan enemmän ja lopulta jatkanut juomista.

Onko kaistapääni erityistapaus? Näyttää ettei muilla ole yhtä vakavia ongelmia kahvin kanssa. Minun on kuitenkin parempi olla ilman kahvia. Silloin olen parempi ihminen, tunnen sen. Olen pilannut paljon asioita siksi että kahvi on ensin pilannut minut ja elämäni. Se on vaurioittanut luontaista voimaani ja kyvykkyyttäni.

Vahvistin uskoani ja kertasin tosiasioita. Nykyinen kahvinviljely käyttää valtavat määrät vettä maissa, joissa ihmisillä ei ole tarpeeksi puhdasta vettä. Kahvinjuonti on siis turmioksi ympäristölle. On hyvä lopettaa.

Ajatus ei kulje, veren sokeri on kai laskenut. Luen Wikipediasta, että kahvi vähentää dementian ja kakkostyypin diabeteksen riskiä ja vielä jotain muutakin, jota en enää muista. Periaatteessa kahvi siis on terveellistä. Vahinko.

Mutta sitten tulee pahin. Luen, että migreeniin taipuvaisilla kohtauksen voi laukaista kofeiinitason lasku. Siis minun olisi pitänyt juoda enemmän kahvia. Viimeinen kohtaus johtui liian vähästä kahvin juomisesta.

Jos joisin kahvia tasaisesti saman määrän joka kerta, niin en ehkä saisi migreeniä. Mutta miten voin elää niin säännöllisesti? Joku kuitenkin tarjoaa kahvia tai tulee joku este juoda oikeaan aikaan. Tuntuu vaikealta.

Syömisen jälkeen olo on jo vahvempi. En minä mitään kahvia tarvitse. Tasaisin kahvimäärä on nolla kuppia päivässä. Siitä pidän kiinni, pääni takia. Syön säännöllisesti, ettei verensokeri laske. Sillä tavalla rytmitän elämääni. Kahvi ei enää hallitse minua.

Mutta miten olisi olut tai viini? Nekin aiheuttavat päänsärkyä, mutta ehkä se johtuikin siitä, että join kaiket päivät kahvia. Kenties voisin nyt alkaa varovasti kokeilla oluen juontia nuoruusvuosien malliin tai viiniä myöhempien vuosien malliin. Voisin kokeilla erilaisia tapoja, joisin paljon kerralla tai tasaisesti tissuttelemalla tai voisin yhdistellä ja vaihdella tyylejä.  Mikähän olisi sopivaa? Jotain seuraa pää tuntuu tarvitsevan, ei se yksin voi olla.

|||

Etusivun kuva:

 

Kahvilla vai kahvitta, se askarruttaa Kaistapäätä.  kuva Cai Melakoski.
Kahvilla vai kahvitta, se askarruttaa Kaistapäätä. kuva Cai Melakoski.

*

 

Leave a Reply