Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA
Voikukka on kotoisin Keski-Aasiasta, jonne se päätyi luomistyön alkuhämärissä. Erittäin lisääntymiskykyinen voikukka on levittäytynyt joka puolelle maapalloa. Se pystyy kasvamaan kuivilla vuorenrinteillä, suola-aavikolla ja jopa soilla.
Onkokaan millään toisella kasvilla samanlaista mukautumiskykyä? Voikukan siemenpähkylä pystyy kulkemaan läpi lehmän tehokkaan ruoansulatuskanavan menettämättä itämiskykyään.
Pienestä palasta voikukanjuurta kasvaa uusi yksilö. Ja varmuuden vuoksi kasvilla on siemenmuodostuksen takaava itsepölytys. Tämä ominaisuus on luonut laajan lajin sisäisen muuntelun ja tästä syystä voikukkia on satoja alalajeja.
Voikukkaa on käytetty villivihanneksena kauan. Jopa sen viljelymahdollisuuksia on tutkittu Helsingin yliopiston tutkimuslaitoksella Viikissä.
Keski-Euroopassa voikukkaa myös viljellään runsaasti. Suomessakin se on kauppakasvi. Valitettavasti tavalliselle puutarhurille voikukka on vihonviimeinen vitsaus, joka yritetään hävittää pihalta kaikin mahdollisin keinoin. Siinä taistelussa voikukka on kuitenkin voittaja. Miksi siis taistella voikukkia vastaan? Pitäkäämme voikukkaa luonnon hyvänä antina ja opetelkaamme ymmärtämään sitä.
Voikukasta voi hyödyntää kaikki osat. Tosin, en en kyllä tiedä, pystyykö siemenistä valmistamaan mitään muuta kuin uusia voikukkia. Lehdistä valmistetaan salaattia, juuria voi paahtaa tai jauhaa. Jauhetta voi lisätä niin jauhojen jatkoksi kuin mausteeksikin. Juuri on kukan ravintovarasto ja siksi se on erittäin tärkkelyspitoinen. Enimmillään voikakukanjuuresta on mitatattu jopa 25 prosentin tärkkelyspitoisuuksia. Sodan aikana voikukan juurista tehtiin paahtamalla kahvinkorviketta. Paras juurien keräysaika on keväällä ennen kukintaa tai syksyllä lehtien lakastuttua. Juuressa on voikukan ravintovarasto.
Voikukassa on karvasaineita. Mitä karvaampi maku, sitä tehokkaampi lääkinnällinen vaikutus kasvilla on. Maun karvauden voi arvioida lehtien mallista. Mitä voimakkaammin lehdet ovat sahalaitaiset, sitä voimakkaampi maku kasvissa on.
Loivasti aaltoilevat lehtien reunat kertovat miedosta mausta. Ranskassa voikukkaviljelyksillä peitetään kasvit kasvamaan pimeässä. Näin ne saadaan mahdollisimman miedoiksi ja kellanvaaleiksi.
Kultaisena hohtava voikukkapelto on oikea aarreaitta. Kukista voi valmistaa simaa ja viiniä. Kukkia myös hapatetaan, kuivatetaan tai myös hierotaan voin sekaan antamaan makua ja näköä. Vain taivas lienee rajana, kun kasvin erilaisia käyttötarkoituksia mietitään.
Lapsena teimme voikukista seppeleitä ja kukilla oli kiva leikkiä. Äiti vain oli harmissaan, sillä kukkien maitiaisneste ei irronnut vaatteista pesemällä. Ihanat kukkaleikit päättyivät kurjiin nuhteisiin. Kukkaretkille ei siis kannata lähteä hyvin pukeutuneena.
Muistutan viimekesäisestä villivihannessarjasta Kaistalla. Nyt on käsillä myös maitohorsman ja nokkosen ensimmäinen keräysaika.
Villivihannekset villitsevät
Villiinny sinäkin villivihanneksista! Ne ovat ilmaisia ja terveellisiä! Tamperelainen kasvattaja, asukasaktiivi ja vapaaehtoistyöläinen Liisa Ahola neuvoo miten villivihannessato korjataan, säilötään ja valmistetaan herkuiksi.
Sarjassa ilmestynyt:
Ketunleipä, käenkaali, revonrieska (19.5.2016)
Voikukat – villiyrttien aatelistoa (13.5.2016)
Villivihannekset villitsevät: Mesiangervo (9.7.2015)
Villivihannekset villitsevät: Maitohorsma (26.6.2015)
Villivihannekset villitsevät: Nokkonen (18.6.2015)
*