LIISA AHOLA
Koska pääsen kotiin, kyselee Kolumbiaan karkotettu Suomessa syntynyt tyttö. Hän kaipaa Kolumbiassa punakylkisiä mäntyjä tuoksuineen sekä silliä ja ruisleipää. Tytön nimi on Maria. Hän sairastuu ilmaston ja ikävän seurauksena. Marian äiti on yrittänyt suojella tytärtään karulta totuudelta, karkotukselta. Lopulta hänen on pakko kertoa, ettei Suomi halua heitä eivätkä myöskään kolumbialaiset. Suomalaiset viranomaiset olivat päättäneet, ettei Suomessa syntyneellä ja täällä koulua käyvällä tytöllä ollut merkittäviä siteitä Suomeen. Siksi oli hänen etunsa mukaista tulla karkotetuksi äitinsä synnyinmaahan Kolumbiaan.
Rakastajat-teatterin nimettömiin haastatteluihin perustuva näytelmä käsittelee karkotuspäätöksiä ja niiden toteuttamista Maahanmuuttoviraston, poliisin ja EU:n ihmisoikeustarkkailijan näkökulmista. Pakkopalautukset ovat ongelmallinen asia. Näytelmän käsikirjoittajat olivat yrittäneet ottaa selville kuka palautusten turvallisuudesta oikein on vastuussa. Suomalainen poliisi saattaa Irakiin palautettavat Bagdadin lentokentälle saakka. Siellä poliisi luovuttaa saatettavansa paikallisten viranomaisten vastuulle. Suomalaisella poliisilla ei ole lupa mennä lentokenttää kauemmaksi ulkoministeriön matkustusmääräysten mukaan, mutta karkotettava ei lentokentälle voi jäädä. Erityisesti kurdeilla on vielä pitkä matka edessään heille turvallisille alueille eivätkä kaikki sinne saakka hengissä pääse. Vastuu loppumatkan turvallisuudesta on karkotetulla itsellään tai ei kellään.
Näytelmän kuluessa Marian isä karkotettiin synnyinmaahansa Irakiin. Hän oli tavannut Marian äidin Helsingissä Seurasaaren kallioilla ja rakastunut. Mies opiskeli arkeologiaa yliopistossa, mutta lapsen tulo pakotti hänet menemään töihin tuttavansa pitseriaan. Opinnot jäivät. Ja niin ne vaikeutuivat myös Marian äidillä, Salmalla. Hän oli juuri aloittanut maisteriohjelman taideyliopistossa lapsen antaessa merkkejä tulostaan. Rakastavaiset kokivat kuitenkin olonsa turvalliseksi ja katselivat toiveikkaana tulevaisuuteen. Sitten Suomen ulkomaalaispolitiikka muuttui ja vuosia Suomessa asuneiden siirtolaisten määräaikaisia oleskelulupia ei enää uusittu. Kaikkein uhanalaisimmat ihmiset ovat paperittomien joukko. Kielteisen päätöksen saaneet ihmiset eivät kuitenkaan voi palata lähtömaihinsa turvallisella mielellä. Heidän henkensä on usein vaarassa. Syitä ovat poliittiset näkemykset, seksuaalinen suuntautuminen tai uskonnollinen vakaumus. Myös sukujen välisiä konflikteja voi olla.
Seksuaalivähemmistöt tappolistalla Ugandassa
Euroopassa on 20 miljoonaa siirtolaista erilaisilla oleskeluluvilla. Karkean arvion mukaan viisi tai kahdeksan miljoonaa siirtolaista elää Euroopassa ilman lupaa. Vuosittain 160 000 paperitonta lähetetään lähtömaihin tai matkareitin varrelle. Euroopan unioni satsaa tähän palautustoimintaan miljardi euroa vuodessa. Näytelmässä sitä sanottiin palautusteollisuudeksi. Näistä runsaista satsauksista huolimatta Euroopan unionin viranomaisilla ei ole aavistustakaan, kuinka palautettujen elämä jatkossa sujuu. He eivät hienotunteisina halua vaivata palautusmaiden hallituksia moisella asialla. Ja kuten Maahanmuuttoviraston työntekijä totesi, eivät karkotuspäätökset ole kuolemantuomioita, vaikka jopa palautusmatkalla kuolee muutamia ihmisiä. Ruotsissa oli vuoden aikana kirjattu kahdeksan pakkopalautusmatkalla tapahtunutta kuolemaa.
Marian perheen lisäksi näytelmässä käsiteltiin ugandalaisen Kabiiten tarinaa. Hänen seksuaalinen suuntautumisensa uhkaa hänen henkeään synnyinmaassa. Ugandalaisten mielestä kaikki homot ja lesbot pitää tappaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen Kabiite päätyi Suomeen. Hänelle oli täysin käsittämätöntä, että täällä ihmisille on samantekevää, vaikka nainen suutelee naista. Ugandassa Kabiite oli joutunut pakenemaan kyläläisiä henkensä hädässä neljäntoista ikäisenä suudeltuaan toista tyttöä. Suomessa Kabiite oli elänyt pelottomana ja huolettomana roolihenkilön sanojen mukaan kuin citykani tajuamatta, että citykettujakin on. Viranomaiset kieltäytyivät uskomasta lesboutta. Kabiite ei kyennyt todistamaan sitä. Säilöönotto mursi hänen terveytensä pitkäksi aikaa, eikä palautusta voinut suorittaa moneen kuukauteen.
Faktapohjaista fiktiota
Karkotetut-näytelmä ja -kirja ovat jatkoa Paperittomat-kirjan aihepiiriin ja sen käsittelemien siirtolaisten kohtaloihin. Toimittaja Kaisa Viitanen ja valokuvaaja Katja Tähjä halusivat selvittää, miksi jotkut paperittomat pelkäävät jäävänsä kiinni ja jotkut eivät. He haastattelivat ilman oleskelulupaa eläviä ihmisiä seitsemässä Euroopan maassa. Karkotetut-näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus ovat Elina Izarran ja lavastus ja puvustus Pauliina Koivusen.
Tässä näytelmässä kysytään karkotusten oikeutusta. Karkotetut-näytelmä sai ensi-iltansa 25.1.2017. Se on paperittomia siirtolaisia käsittelevän työryhmän ja Rakastajat-teatterin yhteistuotanto. Tampereen teatterikesän yleisö pääsi näkemään kaksi esitystä Kellariteatterissa.
Ohjaaja Elina Izarra yrittää vastata kysymykseen Karkotetut-näytelmän faktasta ja fiktiosta myöntäen ja kieltäen. Kaikilla näytelmän henkilöillä on esikuvansa reaalimaailmassa, mutta heidän tunnistamisensa on tehty turvallisuussyistä mahdottomaksi. Myös monet lupa- ja palautusasioiden kanssa tekemisissä olevat viranomaiset antoivat haastatteluja työryhmälle nimettömästi. EU:n näkökulmaa avasi Euroopan unionin kidutuksen vastaisen komitean jäsen. Hän on seurannut pakkopalautuslentojen tapahtumia kuin myös niitä suorittavien poliisien koulutusta.
Pakkopalautetut jatkavat turvan etsintää
Länsimaat imevät arabimaista öljyä ja täyttävät ne aseillaan ja konflikteilla. Konfliktien jalkoihin jäävät ihmiset yrittävät paeta henkensä edestä. Tähän pakenemiseen liittyy ihmissalakuljetus ja -kauppa. Paperittomat ihmiset tekevät huonolla palkalla länsimaissa työtä ja rikastuttavat näin niitä. Viranomaiset palauttavat paperittomia yksityislentokoneilla lähtömaihin. Pakkopalautetut ovat tuskin vuottakaan keskimäärin palautuspaikassaan vaan lähtevät etsimään elämisen mahdollisuutta. He palaavat joko palautusmaahan tai menevät jonnekin muualle.
Näytelmän Marian äiti taipuu tyttärensä tähden hyväksymään väärän passin ja henkilötiedot päästäkseen palaamaan Suomeen. Aiemmin hänen mielestään piti toimia reilusti ja avoimesti. Vallitsevat lait ja niiden tulkinnat saivat Salman kuitenkin tinkimään periaatteistaan. Euroopan unionin raja jakaa ihmiset oikeisiin ja vääriin ihmisiin. Oikeat ihmiset saavat kulkea rajan yli päivän valossa reilusti. Väärät ihmiset joutuvat ylittämään rajan salaa tai salaten oikean henkilöllisyytensä. Heikot ja avuttomat ovat suurten ja vahvojen pelinappuloina. Ugandalaisen Kabiiten sanoin:
–Teille minä olen vain ugandalainen lesbo, mutta te kaikki hyödytte meistä siirtolaisista. Me hyödytämme teidän talouselämäänne. Teemme halvalla töitä ja maksamme veroja. Teidän omanarvontuntonne hyötyy meistä. Teidän taiteenne ja kulttuurinnekin hyötyvät. Te kaikki hyödytte. Minä en enää jaksa. Haluan olla rauhassa.
Pakkopalautettu Kabiite joutui elämään verhojen takana ja kieltämään itsensä.
Tämän teatterikokemuksen jälkeen minun on pakko kysyä itseltäni:
– Mitä minun pitäisi tehdä?
Tunsin syyllisyyttä, vaikka en hyväksy siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohtelua Suomessa. Mielestäni mielenosoituksiin osallistuminen ja mielipiteeni avoin ilmaisu eivät riitä. Siirtolainen on lähimmäinen, myös paperittomana.
Tampereen Teatterikesä 2017 Vasen Kaistassa:
Vapaus! Svoboda! Kuinka itsestään selvää se on joillekin (16.8.2017)
Lumor-teatern kouluväkivallasta (16.8.2017)
Karkotetut teatterikesässä (15.8.2017)
Maailma ilman meitä – haastattelu Karolien De Bleserin kanssa (11.8.2017)
Lisää aiheesta muualla verkossa
*