SINIKKA TORKKOLA
Pääsin lauantaina puhumaan Tampereen Keskustorilla natsien vastaisessa mielenilmauksessa. Puheessani, joka on julkaistu tässä kolumnissa kokonaisuudessaan, kerron muuttaneeni mieltä. Vaikeneminen ei enää riitä, on aika toimia, jotta fasismi ja rasismi ei enää leviä:
Olen ollut pitkään sitä mieltä, että äärioikeistolle eikä fasisteille pidä antaa näkyvyyttä kommentoimalla heidän toimiaan. Olen ajatellut, että pieni marginaalinen joukko kuivukoon itsestään. Valitettavasti en enää voi olla samaa mieltä: äärioikeiston toiminta ja hyökkäykset ihmisoikeuksia ja eri mieltä olevia ihmisiä vastaan eivät valitettavasti ole mitään pikkupuuhastelua vaan toimintaa, joka vaarantaa yhä useamman ihmisen turvallisuuden.
Nyt on aika myös meidän niin sanottujen tavallisten ihmisten huomata mitä ympärillämme tapahtuu ja avata silmät. Nyt on aika sanoa, tämä ei käy, rasismin ja fasismin leviämiselle on tehtävä loppu. Se on viranomaisten, oikeuslaitoksen ja poliisin tehtävä. Meidän tehtävämme on vaatia, että viranomaiset tekevät työnsä, estävät rasistien ja fasistien ihmisoikeuksien ja lakien vastaisen toiminnan.
Mitä Suomessa tapahtuu
Iloni on kuitenkin vain pintaa. Olen hyvin ymmälläni siitä, mitä Suomessa ja maailmassa tapahtuu. On kysyttävä, mitä yhteiskunnassamme on tapahtunut, kun niin moni ihminen on kasvanut vinoon. Syrjäytyminen selittää vain osan rasismin ja fasismin kannatuksesta. Mietin, mikä saa koulutetun, hyvintoimeentulevan ihmisen ajattelemaan, etteivät ihmisoikeudet kuulu jokaiselle ihmiselle. Missä kohtaa kasvatus ja koulutus on mennyt vikaan?
Aikuistun 1980-luvun rauhan- ja solidaarisuusliikkeen tahtiin. Tuolloin, tuhansien ihmisten rauhankulkueiden aikaan puhuttiin koulujen rauhankasvatuksesta. Järjestimme jopa rauhanleirejä lapsille. Ajattelimme tuolloin ihan tosissamme, että sotien ja väkivallan vastaisuuteen pitää kasvaa lapsesta pitäen. Kyky asettua toisen ihmisen asemaan, kyky tuntea itsensä osaksi maailman kaikkien ihmisten joukkoa ei synny itsestään. Meidän on opittava, kasvettava koko maailman huomioon ottavaan vastuuseen. Itseksemme emme opi tietämään, että meidän hyvinvointimme ei ole vain meidän omaa ansiotamme vaan koko maailman ansiota. Meidän hyvinvointimme juuret ovat koko maailman rikkauksissa emmekä me voi sivuuttaa vastuutamme koko maailmasta.
Tämän kaiken minä opin nuoruuteni rauhan- ja solidaarisuusliikkeissä. Tätä oppimista halusimme ja vaadimme myös koululaitokseen. Tuolloin siitä puhuttiin rauhankasvatuksena, nykyisin se varmaankin on osa kansainvälisyyskasvatusta ja ihmisoikeuksien oppimista. Mutta onko sitä ollut riittävästi viime vuosikymmeninä?
En väitä, että päiväkodit ja koulut olisivat yksin vastuussa lasten ja nuorten kasvatuksesta. Mutta mietin silti, olisiko jälleen aika miettiä, mitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa opetetaan ihmisoikeuksista ja kansainvälisestä vastuusta, solidaarisuudesta ja rauhantyöstäkin. Uudessa opetussuunnitelmassa sanotaan muun muassa näin:
”Oppilaita ohjataan näkemään kulttuurinen moninaisuus lähtökohtaisesti myönteisenä voimavarana. Samalla heitä ohjataan tunnistamaan, miten kulttuurit, uskonnot ja katsomukset vaikuttavat yhteiskunnassa ja arjessa, miten media muokkaa kulttuuria sekä pohtimaan myös, millaisia asioita ei voida ihmisoikeuksien vastaisena hyväksyä.”
Siitä, miten hyvin nuo tavoitteet lasten ja nuorten kasvatuksesta toteutuvat, kannamme me aikuiset ja erityisesti me poliitikot vastuun. Meidän tehtävämme on varmistaa, että opetussuunnitelmiin kirjatut hyvät tavoitteet voidaan toteuttaa kouluissa. Päiväkotien ja koulujen jokapäiväisessä kasvatustyössä ei tarvita korulauseita vaan voimavaroja ohjata lapsia ja nuoria välittämiseen, toisten huomioon ottamiseen, suvaitsevaisuuteen ja erilaisuuden ymmärtämiseen.
Olemme kaikki vastuussa
Vastuumme aikúisina, poliitikkoina, kansalaisina ja ihmisinä on toki lasten ja nuorten kasvatuksesta huolehtimisesta laajempi. Me jokainen olemme vastuussa siitä, että fasismista ja rasismista on tullut salonkikelpoista. Minä ja sinä olemme vastuussa keskusteluilmapiirin muutoksesta, jossa ihmisoikeuksia halventavasta puheesta on tullut vain yksi mielipide muiden mielipiteiden joukossa. Vaikenemalla olemme antaneet tilaa vihapuheelle. Pahimmillaan olemme tukeneet väärää puhetta sananvapaudesta, jossa väitetään kaikenlaisen puheen kuuluvan sananvapauteen. Niin ei kuitenkaan ole. Sananvapaus ei oikeuta puhetta, joka halventaa ihmisoikeuksia ja kaventaa toisten ihmisten oikeuksia. Sananvapautta ei ole ilman vastuuta.
Hyvät ihmiset, vaikenemisen ja puuttumattomuuden aika on ohi. Meillä ei ole enää mahdollisuutta vain seurata sivusta, kun ihmisoikeuksien polkijat valtaavat julkista tilaa. Meillä jokaisella on vastuu fasismin ja rasismin pysäyttämisestä. Tehdään se yhdessä nyt. Kiitos kun tulitte, meidän on hyvä jatkaa tästä eteenpäin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Tampereella ja Vasen Kaistan päätoimittaja.
Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa
Tampereen vastamielenosoitus sujui sekä rauhallisesti että vihaisesti (23.10.2017)
Pysäytetään fasismi (22.10.2017)
Fasismia ei voi vastustaa vaikenemalla (22.10.2017)
Natseille ei ole tilaa Tampereella (20.10.2017)
Peli vihellettiin poikki Tampereellakin (24.9.2016)
Myös Tampereella Peli poikki -mielenosoitus lauantaina (22.9.2016)
Kynttilä Jimille (21.9.2016)
Rasismia ja katupartioita (9.1.2016)
Millaisia ovia Tampere tahtoo avata (6.3.2016)
Katupartiointi ei kuulu sananvapauteen (3.3.2016)
Siirtolaisuus ja rasismi Suomessa puhuttaa (9.11.2015)
Mielenosoitukset: Solidaarisuus 10–0 rasismi (3.10.2015)
*