Sosiaalipalvelut sakkaa ja kurittaa köyhää

JENNI SAXHOLM    
Vierailin jonkin aikaa sitten Miisan luona. Juotiin kahvit, naurettiin, vähän itkettiinkin. Hänellä on kaunis, pieni perhe: esikoinen Oskar yläasteella ja kuopus Salome on ala-asteella. Miisa on työtön, ikäiseni koulutettu nainen. Salome saa vammaistukea, sen verran haasteelliset diagnoosit lapsella on.

Tarinan mutta tulee tässä, Miisa on vaikeasti masentunut. Elämä on muuttunut selviämistaisteluksi päivästä toiseen ja yöstä aamuun, koska Salome ei myöskään nuku öisin, kuten monen ylivilkkaan lapsen vanhempi tietää. Kun lapsi ei nuku, valvoo äitikin, ettei lapsi satuta itseään. Äiti on kroonisesti väsynyt, hoippuu voimiensa äärirajoilla.

Perheen arki suistui sijoiltaan, kun vammaistukipäätös olikin yllättäen kielteinen. Lapsen tilanne ei ole muuttunut, tuelle on edelleen tarvetta. Miisa tekee uuden hakemuksen, jossa toistaa tukea perustelevat lapsen vaikeudet.Todennäköisesti päätös tulee olemaan positiivinen. Sitä odotellessa perheen kuukausituloista puuttuu noin 250 euroa.

Jos ei ole koskaan elänyt minimitoimeentulolla, ei voi ymmärtää tukea pienentävän päätöksen aiheuttamaa paniikkia. Ei voi edes kuvitella, millainen hätä iskee, kun tajuaa, ettei saakaan sosiaaliturvaa, johon on oikeutettu. Mistä maksaa lasten ruoka, lääkkeet, talvivaatteet, vuokra, sähkö, puhelinlasku? Kun kaikesta on tingitty, ei ole enää mitään, mistä säästää.

Kun kaiken joutuu koko ajan laskemaan, on päässä aina laskukone raksuttamassa. Jos ostan prosenttileipää (alennusleipää), saan myös maitoa, mutta sitten ei riitä rahat bussimatkaan lääkärille. Joka ainoa päivä on laskettava kaikki, mihin rahaa kuluu. Jos postilaatikosta tulee yllätyslasku tai ikäviä uutisia, korttitalo kaatuu. Ahdistus on todellinen. Ilman takkia ei voi syksyllä kouluun mennä. Kengätkin tarvitaan.

Miisa ei ole valinnut köyhyyttään itse. Hän ei ole laiska tai saamaton. Hän on älykäs ja viisas, voimakas nainen, jonka hallituksen leikkaukset ovat laittaneet polvilleen. Lapsen sairaudet ja oma vuosia kestänyt sairaus ovat päällimmäisinä syinä Miisan ahdinkoon. Miksi on vaikea saada apua?

Äkkiä ajatellen sitä miettii, että sossun luukulle, kyllä siellä autetaan. Se vaan ei mene enää ihan niin. Hallitus on leikannut lapsiperheiltä, työttömiltä, sairauspäivärahoista ja eläkeläisiltä. Sen lisäksi kunnat säästävät sosiaalipalveluista, koska sosiaalimenojen kasvattaminen nyt laskee kunnan valtionosuutta maakuntauudistuksen jälkeen.

Kunnat siis säästävät sosiaalimenojen budjeteista, jotta valtionavustukset eivät pienenisi tulevaisuudessa. Käytännössä budjettien säästöt menevät pieleen, sillä valtionosuuksiin vaikuttavat menot katsotaan toteutuneista kuluista eikä budjetista.

Ennaltaehkäisevän avun tärkeydestä puhutaan, mutta sellaisen toteuttamiseen ei budjetoida rahaa.

Mitä tapahtuu, jos Miisan sairaus pahenee tai lääkkeisiin ei olekaan rahaa? Jos Miisa tarvitseekin sairaalahoitoa? Minne lapset sijoitetaan pikaisesti silloin? Paljonko se maksaa? Varmasti enemmän kuin hallittu avun saaminen etukäteen. Kuka on vastuussa tästä kaikesta? Minkälainen lapsuus näillä lapsilla on tässä ahdingossa? Miten Oskar saadaan lukioon, kun oppikirjat maksavat niin paljon? Tiesithän, että nykyään lukiossa pitää olla oppilaalla kirjojen lisäksi opetushallituksen hyväksymä kannettava tietokone. Kuinka Salomea autetaan? Tuleeko Miisasta lopulta työkyvytön, kun mieli ei enää kestä?

Minä en halua, että Suomessa on näin konkreettinen hätä. Minä en halua tätä hallitusta enää.

 

Kirjoittaja on oriveteläinen äiti, yrittäjä ja varavaltuutettu

|||

Miisan ja lasten nimet on muutettu.

*

One Response to “Sosiaalipalvelut sakkaa ja kurittaa köyhää”

  1. Reijo Kahelin

    Jälleen hyvä kirjoitus Jenniltä.

    Vastaa

Leave a Reply