Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

20.12.2017 klo 14:08

Talouskuri – vaarallisen opin historia


Teksti: HEIKKI SUOMINEN
Poliittisen taloustieteen professorin Mark Blythin kirja talouskurista on käännetty jo lähes 20 kielelle ja muun muassa Financial Times on nimennyt sen ilmestymisvuotensa parhaaksi kirjaksi. Halu ymmärtää talouskuripolitiikkaa on suuri varsinkin siellä missä sitä on toteutettu.

Talouskuri on Blythin mukaan tietoisesti harjoitettua politiikkaa, jonka tarkoituksena on taantuman taittaminen palkkoja, hintoja ja julkisia menoja leikkaamalla. Tavoitteena sanotaan olevan palauttaa yritystoiminnan ja sijoittajien luottamus markkinoihin. Jotta talouskurin toteuttaminen onnistuu, on kansalaiset saatava uskomaan, että valtio elää yli varojensa ja velkaantuu. Julkisista menoista on talouskuripolitiikan mukaan leikattava ja leikkausten sanotaan johtavan talouden kasvuun.

Talouskuripolitiikan epäonnistunut historia ja tulevaisuus

Blythin mukaan talouskuri on sekä virheellistä että vaarallista. Se ei edistä talouskasvua eikä vähennä velkaa. Blyth sanoo talouskurin päin vastoin juuri aiheuttavan niitä ongelmia ja kriisejä, joita sen avulla sanotaan pyrittävän välttämään. Talouskuripolitiikaa on aina aiheuttanut ja aiheuttaa tälläkin hetkellä valtavia sosiaalisia, terveydellisiä ja muita ongelmia ja kärsimyksiä miljoonille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa ahdinkonsa syntymisessä.

Esimerkiksi Euroopan viime vuosien kriisissä yksikään maa ei (ehkä Kreikkaa lukuunottamatta) ollut Blythin mukaan ylivelkaantunut eikä holtiton. Valtion velkaantumispuheet sepitettiin jälkikäteen. Blyth tuo esiin paljon esimerkkejä talouskurin teoreettisesta ja käytännön toimimattomuudesta ja siitä kuinka paljon sen toimivuudesta on esitetty enemmän tai vähemmän tarkoituksella vääristeltyjä tuloksia aivan arvovaltaisimmiltakin tahoilta.

Kirja pureutuu talouskuripolitiikan monisatavuotiseen historiaan eri puolilla maailmaa perusteellisesti. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista esitellä edes pääkohtia ja vaikka kirjassa käydään läpi vaikeasti käsitettävissä olevia pankkimaailman ja taloustieteen mekanismeja, tuskin kenellekään jää kirjan luettuaan epäselväksi, että ei tarvitse olla vasemmistolainen vastustaakseen julmaa jääräpäisyyttä nimeltä talouskuripolitiikka.

Sitä paitsi tiukkaa talouskuria ovat ajaneet myös vasemmistohallitukset, ja aina yhtä surkein tuloksin kuin muutkin hallitukset. Toisaalta talouskurista ovat historian saatossa luopuneet kaikenlaiset hallitukset. Perinteisellä oikeisto–vasemmisto-akselilla talouskuri on silti tietenkin oikeistolaista politiikkaa.

Kirjasta selviää, että talouskuri nostetaan oppina ja välineenä esiin yhä uudelleen kuin zombi, vaikka se on jo monesti kuolleena historian tunkiolle dumpattu. Blythin mukaan talouskuri on pelkkä jättimäinen silmänkääntötemppu: siinä ollaan leikkaavinaan valtion velkaa, vaikka tosiasiassa muutetaan yksityisen sektorin velkoja valtion vastattaviksi.

Talouskuripolitiikan kannattajat lyövät tempullaan kätevästi useamman kärpäsen yhdellä iskulla: he saavat yksityiset velkansa valtion maksettavaksi ja koska valtion velka näin nousee, he saavat syytettyä inhoamaansa valtiota holtittomasta velkaantumisesta. Kun valtio velkaantuu yksityissektorin velkojen valtion taseeseen siirtämisen vuoksi, valtion velkaantumisella puolestaan voidaan oikeuttaa hyvinvointivaltioon tehtävät sosiaaliturvan, työttömyysturvan tai vaikkapa koulutuksen ja lomarahojen leikkaukset. Veronalennuksia kohdistetaan talouskuripolitiikan kannattajille, koska tämän sanotaan lisäävän investointeja ja johtavan näin kasvuun.

Talouskuri ja Sipilän Suomi

Juuri edellä mainitulla tavallahan se menee Suomessakin tällä hetkellä. Blythin mukaan se, että talouskuri ei toimi, koskee myös Suomea ja Juha Sipilän hallituksen politiikkaa. Blyth on kirjoittanut tätä käännöstä varten Suomen tilanteesta esipuheen. Siinä hän kertoo, että Suomi on ainoa maa Britannian ohella, joka on ottanut talouskuripolitiikan käyttöönsä vapaaehtoisesti ja vastoin todistusaineistoa. Se, että Suomella menee nyt paremmin johtuu siitä Blythin mukaan siitä, että kysyntä muualla on alkanut kasvaa, ja tämä on alkanut jo ennen leikkauksia.

Loppupeleissä talouskuri on moraalioppia, jota jankutetaan kansalaisille ja jota myös pannaan toimeen. Lopulta talouskuri kuitenkin kääntyy myös hyväosaisia vastaan, koska talouskasvu on Blythin mukaan mahdollista vasta kun talouskurista luovutaan (kuten Ruotsi teki jokunen vuosi sitten). Talouskuri ei ole Blythin mukaan onnistunut missään koskaan. Elvyttävä talouskuri on hänen mukaansa liki mahdoton yhtälö ja joka onnistuu vain äärimmäisen rajoitetuissa erityistapauksissa. Silloinkin kun se näyttää onnistuneen, kyse on väärin valituista mittareista ja muista vastaavista tekijöistä.

Ehkä jonkinlaista toivoa on nähtävissä. Ainakin nuoremman sukupolven olisi jo aika saada kokeilla epäoikeudenmukaisen uusliberaalin kurjistus- ja leikkauspolitiikan sijasta luokka-, varallisuus-, terveys- ja muita eroja tasaavaa, sosiaalista liikkuvuutta ja mahdollisuuksia edistävää politiikkaa.

Blythin mukaan suurista toimijoista ja aiemman tiukan talouskurin kannattajista on jo Kansainvälinen valuuttarahasto IMF alkanut vähitellen huomata talouskuripolitiikan tehottomuuden ja ryhtynyt kääntämään tutkimustoimintaansa kohti uusia teemoja. IMF:n mukaan kasvua rajoittavat ehkä sittenkin muut tekijät kuin liian suuret palkat ja julkiset menot. Se on alkanut tarkastella muun muassa suurempien julkisten palveluiden, julkisten investointien, ympäristöverotuksen, huipputuloisten ja varallisuusverotuksen nostamisen merkitystä talouskasvun edistäjänä.

Kirjan sujuvan suomennoksen on laatinut Tampereen yliopiston opiskelijoista ja opettajista koostuva työryhmä Hannu Laurilan johdolla.

Mark Blyth: Talouskuri. Vaarallisen opin historia. Vastapaino 2017. 350 sivua. (Austerity: The History of a Dangerous Idea. Oxford University Press, 2013.) 

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Blythin kirjaan liittyvä englanninkielinen videohaastattelu (The Guardian 27.5.2013)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *