KAISTAPÄÄ
Kaikki tuntevat sadun keisarin uusista vaatteista: petolliset kankurit ja vaatturit olivat kutovinaan keisarille kalliit vaatteet niin hienosta kankaasta, että vain älykkäät ja sivistyneet pystyivät näkemään ne. Pieni lapsi kertoi lopulta omien silmiensä todistusta uskomattomalle kansalle, että kelteisillään keekoilevalla keisarilla ei ollut vaatteita lainkaan.
Sadun nykyversiossa keisarin korvaa Suomen hallitus, ja petollisten vaatturien silmänkääntäjän virkaa hoitavat monet virkamiehet, sote-soturit ja valtavirran taloustieteilijät, jotka todistavat mustan valkoiseksi niin kauan kuin oma palkka juoksee. Satua tarvitaan hallituksen toimien kaunistamiseksi kuin ennen pantaa uunissa pettuleivän ympärillä jotta raaka tekele pysyisi koossa edes paistamisen ajan.
Hallituksen ihan itse sepittämän uuden version mukaan keisarin uusimmat vaatteet ovat hallituksen kiky-kyykytyksellä muka aikaansaama Suomen talouden nousu, tuhannet uudet työpaikat ja ilmeisesti hengenlähtöä edeltäväksi kiirastulen piinaksi suunniteltu työttömien ”aktiivimalli”.
Satu on tietysti vain satua, eikä keisarin uusien vaatteiden lävitse näkemiseen tarvita viatonta lasta. Asiaa voi kysyä vaikka keneltä tahansa työttömältä. Ja heitähän tuhansien järvien ja satojen tuhansien työttömien Suomessa riittää.
Suomen talouden nousukausi – lyhyt tai pitkä – johtuu maailmantalouden ja Euroopan talouden viimeaikaisesta kehityksestä. Se taas johtuu osaltaan Euroopan keskuspankin valtaisasta elvytyksestä, joka on vuosikausia tunkenut käsittämättömät määrät ilmaista rahaa pelimerkeiksi uutta jättimäistä talouskuplaa valmistelevia monikansallisia suurpankkeja hallitsevien ”bankstereiden” sairaan finanssikapitalismin keinottelupeleihin.
Juha Sipilän johtaman hallituksen saavutukset rajoittuvat hyvätuloisten suosimiseen ja köyhien kyykyttämiseen kiky-sopimuksesta työttömien ”aktiivimalliin”. Hallitus on kunnostautunut muun muassa Suomen uittamisessa Naton kosteeseen, Talvivaaran ja Hanhikiven kaltaisten seikkailujen jatkamisessa, hyvinvointivaltion purkutalkoissa ja Suomen kansainvälisen ”menestystarinan” kulmakiveksi aikanaan suureen ääneen kailotetun erinomaisen koulutusjärjestelmän säästämisessä henkihieveriin.
Puuhastelussa ei ole ollut järin paljon sijaa poliittiselle ammattitaidolle. Hallitus on tehnyt nahkapäätöksiä ja valmistellut lakeja ideologisten ennakkokäsitystensä mukaisesti ja tosiasioista piittaamatta. Kansakunnan ”uuninpankkopoika” Saku Timonen kommentoi blogissaan työttömien aktiivikyykytystä koskevasta lainvalmistelutyöstä vastanneen ja savusaunasta A-studioon pelmahtaneen ministeri Pirkko Mattilan täydellisen asiantuntemattomia puheita ja hallituksen julkisuusnarkkari-hovinarrin jutustelua
”Koska laki on osoittautunut jo alkuunsa kelvottomaksi eikä kukaan tiedä miten sitä sovelletaan, niin lain puolustajien toiminta käy vähän ymmärrettävämmäksi. Ei kuitenkaan järkevämmäksi. Olemme viime päivinä saaneet lukea Juhana Vartiaisen lausuntoja humalassa olleista mielenosoittajista. Samoin Vartiainen on kertonut oleskelevansa kotonaan mielellään höpsisvatkain [–] paljaana, ja että häntä panettaa krapulassa. Nämä aktiivimallin perustelut päihittävät ministeri Mattilan epämääräisen selittelyn kirkkaasti.”
Hallituksen lisäksi hovinarrikin on verhoutunut vain kuunvaloon ja oman jumalallisen erehtymättömyytensä viittaan. Narrinlakki kulkusineen ei kuitenkaan ulotu peittämään alastonta totuutta enempää kuin ministerinsilinteri tai edes puolustusministerin liian iso Nato-kypärä.
Ja sitten on tietysti tämä hallituksen pajunköydellä kokoon sitaisema sote-satu, kaikkien iltasatujen isoäiti. Siitä voi kysyä vasemmiston, vihreiden ja SDP:n kansanedustajien ja valtaisan asiantuntijajoukon lisäksi myös kokoomuksen kansanedustajalta Elina Lepomäeltä, jolla oli ilmeisesti ainoana hallituspuolueiden kansanedustajana rohkeutta kertoa avoimesti, että koko sote-väännössä ei ole mitään järkeä enempää terveyspalveluiden kuin talouden näkökulmasta.
Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Sampo Terhon luotsaamien hallituspuolueiden sote-kompromissi oli tulosta vatuloinnista, sipilöinnistä ja kepuloinnista, jonka ainoana tarkoituksena on betonoida kepuvalta suurten kaupunkien ulkopuolella.
Kun edes kepuloinnin ihmemies, kahden puolueen loukkuun vanhoilla päivillään luiskahtanut Paavo Väyrynen, ei puheenjohtajakaudellaan onnistunut kiskomaan kepua jalasmökissä kaupunkiin, niin kepu sipilöi ja suhmuroi nyt kaupungit väkipakolla valtansa pönkittämiseksi perustettaviin maakuntiin.
Erinomainen poliittinen suoritus maalaisliiton perilliseltä, mutta kepu onkin poliittisten ihmetekojen puolue. Onhan kepuloinnin kannatus äänestäjäkunnassa parhaimmillaan parinkymmenen prosentin luokkaa vaikka sen pitäisi peruskannattajakunnan suuruutta ajatellen olla jossain sinelmäpersujen ja RKP:n välillä.
Kokoomus suostui sote-sopimukseen voidakseen yksityistää suomalaisten terveyspalvelut kansainvälisten veronkiertoyritysten riistaksi, ja terhopersuilla ei tietenkään ole mitään kantaa mihinkään, koska hallituksessa olo on heille päämäärä sinänsä, ja sinipersuministerin poliittinen pätevyys riittää korkeintaan arvioimaan onko kesä vai talvi.
Tämän totuuteen kovin säästeliäästi suhtautuvan hallituksen – se säästää kaikesta paitsi vauraimpien veronkevennyksistä, turhista yritystuista ja maataloustukiaisista – versiota totuudesta pitäisikin ehkä kuvata keisarin uusien vaatteiden sijasta vanhalla kelttiläisellä kansansadulla kuninkaasta, jolla oli hevosenkorvat. Asiayhteyteen sopivat ehkä koninkorvien sijasta aasinkorvat.
Tuon sadun mukaan eleli kerran kauan sitten muuan kuningas, jolla oli synkkä ja tarkoin varjeltu salaisuus: hänellä oli kypäränsä alla hevosenkorvat. Jokainen, joka sai vihiä tästä salaisuudesta, oli kuoleman oma. Häpeälliset korvansa kätkeäkseen kuningas leikkautti hiuksensa vain kerran vuodessa, ja parturin oli henkiriepunsa säilyttääkseen visusti vaiettava siitä, mitä oli nähnyt.
Vaikenemisen taakka kävi kuitenkin ylivoimaiseksi, ja niin parturi kevensi sydäntään lausumalla salaisuuden ääneen ollessaan ypöyksin. Yhden version mukaan hän kertoi sen autiolla merenrannalla kasvaville ruo’oille, jotka sitten kuiskivat sen muille. Tarinan opetus on, että tarkoin varjeltu salaisuus paljastui, vaikka sitä ei ollut kerrottu yhdellekään ihmiselle.
* * *
Yksi itsenäisen Suomen satavuotisen historian kehnoimmista hallituksista nilkuttaa ja kompuroi loppuaan ja uusia vaaleja kohti, mutta jos presidentinvaalien puoluekannatuslukemista voi päätellä jotakin eduskuntavaalien suhteen, kansa on tyytyväinen nykymenoon ja keisarin uusiin vaatteisiin, eikä totuuden aasinkorvien paljastuminen näytä hetkauttavan juuri ketään näinä totuudenjälkeisen viestinnän aikoina.
Suomalainen porvari on ainakin ikionnellinen. Sipilän vetämä hallitus on käytännössä vienyt vihdoin loppuun porvarillisen Suomen suururakan, kun Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallituksen aikanaan 1990-luvun alun laman varjolla aloittama uusi isojako eli julkisen omistuksen hävittäminen, yksityistäminen ja pakkomyynti on kohta enää sote-solmun sitaisua ja sutaisua vaille valmis lahjapaketti.
Kevätaurinko helottaa jo, sote takaa vauraille valinnanvapauden, ja sinelmäistä tulevaisuutta kohti kulkevalta kansalta vaaditaan vain nöyrää mieltä aktiivimallin pakkotyökeikoilla punnertaessaan. Isänmaallisen porvarin silmille turhia puuhastelevat ja tyhjästä kiitolliset työttömät ovat polunvarsille kiviä asetellessaan ja sillankaiteita puunatessaan varmasti uljas näky, kunhan ne muistavat vielä posket ponnistuksesta punaisina ahkeroidessaan hymyillä iloisesti kuin Pohjois-Koreassa.
Lue lisää muualla verkossa:
Alempiarvoinen aines ja hovinarrin höpsisvatkain (Saku Timonen, Apu-lehden blogit, 11.2. 2018)
Sote-esitys ei täytä sille asetettuja tavoitteita (Elina Lepomäki, Uusi Suomi 28.2.2018)
Jonkun piti se sanoa (Saku Timonen, Apu-lehden blogit, 1.3.2018)
|||
Etusivun kuva:
