PIRKKO SEPPI
Joku stara Alma ilmoitti äskettäin jossain haastattelussa, että jos ei hän olisi onnistunut kapuamaan tähdeksi, niin olisi raukka varmaan joku marketin kassa.
Niinpä niin, asenteet eivät ole vuosien varrella miksikään muuttuneet, vaikka Pamin tiedottajat ovat tiuhaan tehneet juttuja ammattitaitoisista, ammatistaan ylpeistä siivoojista ja tarkoista, nopeista marketin kassoista, jotka viihtyvät työssään. Ja viihtyisivät paremmalla palkalla vielä paremmin. Yritykset nostaa näitten ammattien arvostusta vaikuttavat usein aika keinotekoisilta, koska totta on, etteivät kaupan kassa ja siivooja tarvitse mitään tähtitieteellistä koulutusta, vaan ammattiin oppii työtä tekemällä suhteellisen nopeasti. Sen tietävät hyvin koululaisia kesäduuniin haalivat kauppiaat. Tytöt pärjäävät jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen vallan hyvin kassoilla.
Itse olen suuren osan työiästäni tehnyt näitä “vaan joku” -duuneja, mistä tuloksena on tietysti se, että nyt olen vaan köyhä eläkeläinen. Jospa epätoivoisista imagon kohennusyrityksistä luovuttaisiin kokonaan ja keskityttäisiin käyttämään kaikki energia ja tiedotuksen voimavarat siihen, että saataisiin palkat nostettua elämiseen riittävälle tasolle, jopa niin huikeisiin summiin, että osa-aikatyönkin palkka riittäisi perustarpeisiin. Aika ankealta tuntuu tilanne, että saadakseen hädin tuskin elämiseen riittävän minimipalkan, on kaupan kassan istuttava terveyden vähitellen romuttavassa yksitoikkoisessa työssä täydet kahdeksan tuntia. Jos osa-aikatyöstä saisi kunnon palkan niin aikaa ja rahaa jäisi harrastuksille, ja ehkä arvostustakin tulisi kun ihminen ei leimautuisi kokonaan vain työnsä perusteella. Jos ei liittokohtaisissa neuvotteluissa onnistuta, niin järjelliset minimipalkat pitäisi säätää lailla.
Sinänsä pamilaisten ammattien aliarvostus on tyhmää – etten sanoisi perseestä. Joku Alma voisi huoletta lakata laulaa lurittelemasta, eikä kukaan huomaisi eikä keneltäkään mitään puuttuisi. Mutta auta armias, jos kaupan kassat menisivät viikoksikin täyslakkoon, niin jopa olisi kansalla hätä kädessä. Heidän työnsä on tarpeellista ja välttämätöntä. Siksi sitä pitäisi myös normaaliin elämiseen ja asumiseen riittävän palkan muodossa arvostaa.
Oikein ihmettelen, etteivät pamilaiset paremmin käytä joukkovoimaansa, jota toden totta löytyisi. Onko ongelmana se, että lakkoilu ja omien etujen ajaminen kuulostaa niin poliittiselta. Ja useimmat pamilaiset eivät kaiketi ole poliittisesti kovin kiihkeitä. Vain harvat ovat minkään puolueen jäseniä, eikä huono sosiaalinen asema houkuta edes vasemmalle. Järjestöjohtaja Niina Koivuniemi kutsui taannoin Pamin vassareita kokoon ja laskeskeli, että heitä oli alle 300 koko suuressa pamilaisten katraassa. Tuntuu että yhteiskunnallinen aktiivisuus on imagokysymys. Politiikka maistuu ehkä liikaa köyhien ja huono-osaisten taistelutantereelta. Ja niin matalapalkkaisia kuin suuri osa pamilaisista onkin, niin miksikään kurjalistoksi ei haluta leimautua. Mieluummin nähtäisiin, että se oma imago olisi vähän niin kuin paremman väen – ja sen mukaisesti yritetään kuluttaa ja käyttäytyä.
Puhutin taannoin pientä Pamin eläkeläisten joukkoa, joista lähes kaikilla eläketulot jäivät alle köyhyysrajan. He myönsivät tämän voivotellen, mutta missään nimessä asiasta ei saanut julkisesti ääneen kailottaa ainakaan nimiä mainiten. Köyhyys oli henkilökohtainen häpeä. Mieluummin eläkeläiset esittelivät kulttuuririentojaan ja muodinmukaisuuttaan. Ymmärrän hyvin – en itsekään missään nimessä haluaisi esiintyä jonain kurjaliston mannekiinina.
Nykyäänhän köyhyystutkijat pyörivät perskärpäsinä köyhälistön ympärillä. Joka toinen päivä jossain yliopistossa puolustetaan väikkäriä, jossa on tutkittu sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevien tilannetta ja todettu tämän väestönosan kuolevan kymmenen vuotta muita nuorempina, koska heillä ei ole varaa hoitoon ja lääkkeisiin. Asia, jonka jo vanha kansa ajat sitten tiesi virkkoen, että pakko kuin köyhän kuolema. Loputtomat tutkimukset itsestään selvistä asioista eivät vaikuta mitenkään – muutoksia ei toteuteta eikä palkkoja nosteta. Tutkijatohtorit ehkä itse pelastuvat köyhyyden kurimuksesta.
Köyhyyttä eivät näytä pystyvän poistamaan edes liukaskieliset poliitikot, jotka kausi toisensa jälkeen menevät köyhien äänillä eduskuntaan. Mitä tapahtuisi, jos köyhät itse kieltäytyisivät olemasta sosiologien ja poliitikkojen pelinappuloita ja uskaltautuisivat ulos loukoistaan häpeämästä ja sankkoina joukkoina aiheuttaisivat häiriöitä ja hämminkiä yhteiskunnassa oikeuksiaan ja tasa-arvoa vaatien? Kaikenikäisten pamilaisten yksimielisellä suurella joukolla olisi valtavasti muutosvoimaa, jos joukko jotain ehdottomasti haluaisi ja uskaltaisi voimaansa näyttää ja käyttää. Viime vuosinahan on jo saatu esimakua siitä, että joskus poliitikkojen on kansan tahtoon taivuttava.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.
*