Teksti: LIISA AHOLA
Raiskauksista ja naisten silpomisista on tullut sodankäynnin raaka ja tehokas välinen monissa maissa, joissa yhteiskuntajärjestys on järkkynyt eikä ihmisoikeuksia kunnioiteta. Erityisen julmaksi sodankäynti on muuttunut trooppisessa Afrikassa. Uutistoimistot ovat välittäneet sanoin ja kuvin tietoja toinen toistaan julmemmista sodista. Verilöylyjä ja kansanmurhia on ollut jo pari vuosikymmentä. Monasti tunnuksettomat asemiehet ovat piirittäneet sairaalan ja ampuneet potilaat vuoteisiinsa tai piirittäneet kirkon ja polttaneet sen päästämättä ulos jumalanpalvelukseen tulleita uhreja. Kukaan ei näytä kiinnostuvan joukkomurhista eikä tekijöitä saateta tuomiolle. Tapetut, silvotut ja raiskatut ihmiset ovat syyttömiä tapahtuneeseen. He ovat uhreja, joista eloon jääneet saatetaan häätää kohtalonsa tähden kylistään entistä turvattomampaan tilanteeseen.
Uhrien puolustaja ja parantaja
Denis Mugwege syntyi vuonna 1955 kristityn pastorin pojaksi silloin vielä Belgian Kongossa. Hän kulki isänsä kanssa sairaiden luona ja tunsi jo nuorena polttavaa halua auttaa ihmisiä. Hän halusi opiskella lääkäriksi ja pastorin perheessä se oli mahdollista, vaikka perhe ei varakas ollutkaan. Mugwege opiskeli ensin lastenlääkäriksi, mutta nähdessään kuinka kivuliaita ja huonosti hoidettuja naispotilaat saattoivat olla hän päätti opiskella vielä gynekologiksi ja taitavaksi kirurgiksi. Hän perusti Bukavuun Panzi-sairaalan hoitamaan seksuaalisen väkivallan uhreja ja vaikeahoitoisia gynekologisia potilaita.
Seksuaalista väkivaltaa vastaan
Hoitaessaan kahdeksanvuotiasta raiskauksen uhria Denis Mugwege tajusi hoitaneensa tytön äitiä aikaisemmin ihan samasta syystä. Silloin lääkäri heräsi tajuamaan, että ellei asialle tehdä jotakin, hänellä on edessään ihan loputon työsarka. Tulee uusia uhreja aina vain ja entistä raaemmin runneltuina. Sen jälkeen Denis Mugwege alkoi vaatia oikeusjärjestelmän toimimista ja rikollisten vastuuseen saattamista.
Puhuessaan väkivaltaa vastaan Denis Mugwege vaarantaa oman ja perheensä hengen. Hänellä on jo kauan ollut turvamiehiä. Siitä huolimatta hän joutui murhayrityksen kohteeksi vuonna 2012. Silloin hän pakeni vuodeksi Eurooppaan. Tällä hetkellä tohtori Mugwege käyttää egyptiläisiä sotilaista turvamiehinään, sillä tappouhkauksia tulee edelleen huolimatta runsaasta kansainvälisestä huomioinnista. Tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon lisäksi Mugwege on saanut 11 muuta merkittävää kansainvälistä palkintoa. Niistä osa on tullut hänen johtamalleen Panzi-sairaalalle. Sen lisäksi, että sairaalassa korjataan fyysisiä vammoja, sen yhteydessä on kuntoutuskoti, jossa tytöt ja naiset pääsevät toipumaan kokemuksistaan. Traumaattiset reaktiot voivat varjostaa elämää lopun ikää, mutta Mugwegen tavoite on parantaa potilaansa niin terveiksi kuin mahdollista sekä fyysisesti että henkisesti. Panzi-sairaalassa on leikattu yli 20 000 naista. Osa leikkauksista on todella vaativia, sillä raiskaajan puukko silpoo usein myös suolet ja virtsarakon. Avun saaneet naiset kiittävät lääkäriään hengestään ja parantuneesta elämänlaadustaan. Mugwege korostaa hoidossaan kaikille, että uhri ei ole valinnut kohtaloaan. Uhri on syytön ja oikeutettu kaikkeen mahdolliseen apuun, mitä annettavissa on.
Väkivalta kumpuaa maasta
Organisoituneen yhteiskuntajärjestyksen luominen on vaikeaa, sillä hallitukset ovat korruptoituneet samoin kuin paikalliset viranomaisetkin. Paras asianajaja on nippu dollareita. Kongon maaperä on täynnä aarteita. Sieltä voi vaikka käsipelillä kaivaa kultaa ja muita arvokkaita metalleja. Jos on riittävästi rahaa tai suhteita, pystyy palkkaamaan kaivajia ja sotilaita turvaamaan liiketoiminnan. Nämä sotilaalliset joukkiot terrorisoivat maaseudun kyliä siepaten nuoria poikia asemiehiksi ja raiskaten julmaa väkivaltaa harjoittaen naisia, lapsia tai vaikka koko kylän asukkaat. Meidän eurooppalaisten on turhaa pudistella päätämme ja tuomita väkivaltainen terrori ja korruptoitunut hallinto. Meidän on syytä muistaa, että eurooppalaiset veivät Afrikkaan oman sivistyksensä: aseet, paloviinan ja järjestelmällisen julmuuden.
Moninkertaisesti palkittu
Denis Mugwege muistaa, kuinka vaatimattomista oloista hän itse on lähtenyt. Hänen isänsä ensimmäinen kirkko oli puun juurella. Mugwege sanoo nousseensa tomusta kuninkaiden pöytiin ja tuntevansa nöyryyttä puhuessaan Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksissa tai noutaessaan hänelle myönnettyjä kansainvälisiä tunnustuspalkintoja.
Lisää Denis Mugwegwesta muualla verkossa:
Wikipediassa luettelo muista palkinnoista
Areenassa Dokumenttiprojekti: Raiskattujen parantaja
*