Baltian itsenäisyyssodat 1918–1920, osa 1: Baltia suurvaltojen välissä

Teksti: TERJO LINNANEN
Suomenlahden eteläpuolella Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät Venäjän keisarikunnasta samaan aikaan Suomen kanssa, mutta tähän johtaneista tapahtumista on omaan kansalaissotaamme verrattuna kirjoitettu kuluvina juhlavuosinakin hyvin vähän. Osittain itsenäistymiseen vaikuttivat itämerinaapuriemme tapauksissa samat maailmanhistorian suuret virrat kuin Suomessakin – ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous päällimmäisinä. Vaikka tapahtumasarjoissa on yhtäläisyyksiä, niissä on myös huomattavia eroja.

Näin voidaan perustellusti sanoa puhuttaessa kaikista Baltian maista erikseen, sekä toki myös Suomesta. Maantiede vaikuttaa asiaan ilman muuta. Myös aikakauden suurvaltojen suhtautumisessa kuhunkin valtioon oli eroja seurauksena pitkästä historiallisesta jatkumosta, jonka lähtöpiste pitää viedä vähintään Baltiaan 1200-luvulla suuntautuneisiin ristiretkiin saakka.

Tämän lähialueemme historian tunteminen on tärkeää jo siksikin, että se auttaa ymmärtämään Euroopan pienten valtioiden ongelmallista geopoliittista asemaa suurvaltojen välissä pelkkää Suomea laajemmassa katsannossa. Myös tarinoina ajan kertomukset ovat värikkäitä ja arvokkaita: mistä itsenäisen Viron laivasto sai ensimmäiset aluksensa? Minne Suomen kansalaissotaankin sekaantunut Rüdiger von der Goltz oli luomassa saksalaismielistä herttuakuntaa? Miksi Liettuan pääkaupunkina oli kerran Kaunas, eikä nykyinen Vilna?

Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous

Vuoteen 1918 tultaessa maailmansota oli raivonnut Euroopassa ja itärintamalla jo kolme ja puoli vuotta, ja lähes yhtä kauan rintama oli halkaissut Baltian kahtia keskeltä nykyistä Latviaa, jossa suomalaiset jääkäritkin kävivät koulutusvuosinaan sotimassa. Sodan yhtenä osapuolena olivat keskusvallat, niistä Baltian tapahtumien kannalta merkittävimpänä Saksa. Toisella puolella sotivat ympärysvallat, joista erityisesti vuoden 1907 kolmoisentente -sopimusvaltioilla (Venäjä, Iso-Britannia ja Ranska) oli kaikilla roolinsa Baltian alueen kohtaloissa.

Sota oli sujunut Venäjän kannalta surullisesti alusta alkaen. Huomattava osa valtakunnasta oli miehitettynä ja kaatuneiden määrä laskettiin miljoonissa. Sotaväsymys, nälkä ja monenlainen muu puute oli suurta. Tämä oli välitön syy vallankumoukseen johtaneisiin Venäjän sisäisiin levottomuuksiin.

Baltian maiden itsenäistymisen mahdollisti juuri Venäjän tsaarinvallan romahtaminen ja etenkin bolshevikkien valtaannousu marraskuussa 1917. Keisarillinen Venäjä tai sen ensimmäinen perillinen, maaliskuussa 1917 vallan ottanut väliaikainen (tai ”Kerenskin”) hallitus, eivät hyväksyneet missään vaiheessa minkään Venäjän reuna-alueen itsenäistymispyrkimyksiä.

Baltia ei ollut tässä suhteessa poikkeus. Bolshevikkien ja heidän johtajansa Vladimir Leninin näkökulma kansallisuuskysymykseen ja luhistuvan keisarikunnan monien kansallisuuksien itsenäistymiseen oli päinvastainen. Ristiriitaista tässä tosin oli se, että syntymässä olleen Neuvosto-Venäjän ja bolshevikkien periaatteellinen pyrkimys oli sytyttää marxilainen maailmanvallankumous kaikkialla, siis myös niissä maissa joiden itsenäistymistä uusi hallinto aktiivisesti tuki.

Vallankumous ei suinkaan tarkoittanut vielä vallan konkreettista siirtymistä Venäjällä bolshevikeille, vaan johti pitkän ja hirvittävän sisällissodan alkuun puna-armeijan ja valkoisten armeijoiden välillä. Tällä tulisi olemaan myös Baltian tapahtumiin merkittävä vaikutus.

Brest-Litovskin rauha

Bolshevikkien pyrkimyksenä oli ollut jo ennen vallankumousta nopea irrottautuminen maailmansodasta. Saksalla oli puolestaan syytä kiirehtiä ja pakottaa itärintamalleen rauha, koska Yhdysvallat oli liittynyt ympärysvaltoihin huhtikuussa 1917. Toivo voitosta lepäsi saksalaisesta näkökulmasta siinä, että ratkaisu sodassa syntyisi ennen kuin yhdysvaltalaisia aseita ja joukkoja alkaisi virrata Eurooppaan.

Joulukuussa 1917 Saksan ja Neuvosto-Venäjän välillä olikin sovittu aselevosta, josta Saksa kuitenkin irtautui helmikuussa 1918 kyllästyttyään bolshevikkien rauhanneuvotteluissa toteuttamaan viivyttelevään taktiikkaan. Saksan armeija ryhtyi hyökkäykseen (operaatio Faustschlag) ja miehitti muun muassa sen osan Baltiaa joka oli vielä tätä ennen ollut venäläisten hallinnassa. Lyhyessä ajassa koetut katastrofaaliset menetykset pakottivat bolshevikkihallituksen hyväksymään Brest-Litovskin sopimuksen raskaine rauhanehtoineen.

Tilanne muuttui tämän seurauksena eriskummalliseksi ja sekavaksi: keskusvallat olivat nyt solmineet rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa. Valkoiset armeijat eivät hyväksyneet tätä rauhaa, vaan jatkoivat maailmansotaa ympärysvaltojen rinnalla, samalla kun sotivat puna-armeijaa vastaan sisällissodassa.

Ympärysvallat puolestaan näkivät bolshevikit vihamielisenä tahona näiden rikottua Entente-valtojen tsaarinaikaisen sopimuksen erillisrauhallaan Saksan kanssa. Puna-armeijan ainoa ”ystävä” oli Saksa, koska osapuolet olivat solmineet rauhan. Ideologisesti tarkastellen keisarillisella Saksalla ja bolshevistisella Neuvosto-Venäjällä ei kuitenkaan ollut kerrassaan yhtäkään samansuuntaista päämäärää.

Saksan valta Baltiassa ja Brest-Litovskin sopimuksen loppu

Samaan aikaan kun näitä neuvotteluja käytiin, julistautuivat Baltian maista itsenäisiksi Liettua 16. tammikuuta ja Viro 24. helmikuuta 1918. Latvian vastaava julistus seurasi myöhemmin 18. marraskuuta. Ajankohdilla ei ole paljonkaan muuta kuin symbolista merkitystä, koska todellinen valta Baltiassa oli marraskuulle asti saksalaisilla miehittäjillä. Saksalla oli alueella kokonaan omia suurvaltapoliittisia suunnitelmia: Baltian herttuakunta oli Viron ja Latvian alueista muodostettu lyhytikäinen baltiansaksalaisen aatelin hallinnoima valtio ja Liettualle oli suunniteltu vastaavan satelliittikuningaskunnan roolia. Myös Suomen vastaavanlainen tilanne Saksaan tiiviisti tukeutuneena vasta itsenäistyneenä maana on hyvä palauttaa mieleen.

Liettualle valittu saksalainen kuningas Wilhelm von Urach (hallitsijanimeltään Mindaugas II) ja Suomeen jo kerran kruunupääksi nimetty Friedrich Karl von Hessen-Kassel muistuttavat keulakuvina huomattavan paljon toisiaan. Selvää on, että tuolloin vallinneen saksalaisen etupiiriajattelun puolesta olimme enemmän tai vähemmän niputettuja tulevien vasallivaltioiden joukkoon yhdessä Baltian maiden kanssa.

Saksan sotaonni oli kuitenkin kääntynyt pysyvästi ja edellä kuvatut suunnitelmat jäivät suunnitelmiksi. 11. marraskuuta 1918 Saksa oli pakotettu sopimaan aselevosta ympärysvaltojen kanssa ja yhtenä osana aseleposopimusta Brest-Litovskin sopimus mitätöitiin. Neuvosto-Venäjä irtisanoutui sopimuksesta kaksi päivää myöhemmin. Jo joulukuuhun mennessä puna-armeija oli ylittänyt vetäytyvien saksalaisten jalanjäljissä rajan jokaiseen Baltian maahan.

Varsinainen itsenäistymissotien vaihe alkaa vasta tästä kohden ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sisällissodan ristiaallokkoa. Monenkirjavat ryhmät, kansallisuudet ja yksilöt jättivät jälkensä kertomukseen ennen kuin Viro, Latvia ja Liettua olivat saaneet kansainvälisesti tunnustetun aseman.

Artikkelin toinen osa:

Baltian itsenäisyyssodat 1918–1920, osa 2: Liettua (20.1.2019)

*