Ensimmäinen lapseni syntyi 12 vuotta sitten ja teki minusta äidin. Samassa TAYSin rakennuksessa myöhemmin ollessani olen pohtinut, miten moni asia on tuosta ajasta muuttunut ja miten merkityksellistä olisi, että erityisesti tuohon ensivaiheeseen vanhemmat saavat tarvittavan tuen. 12 vuotta sitten synnytysvalmennus oli lähes olematonta, imetyksestä opiskelin lähinnä netin keskustelupalstojen kautta.
Kotiin mennessä mietin, että sairaalan väki on seonnut, kun uskaltavat päästää meidät kokemattomat vanhemmat yksin lapsen kanssa kotiin. Nykyään sairaalassa on perhehuoneita, eikä samassa huoneessa kolmea synnyttänyttä. On ammeita ja muita lempeän synnytyksen mahdollistavia välineitä, ja imetykseen saa käsittääkseni paremmin apua. Mutta saavatko vieläkään vanhemmat tarvittavan tuen kotiin päästyään?
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja ehjään lapsuuteen. Kuitenkin tiedämme, ettei näin aina käy ja vanhemmat elävät lukuisten erilaisten haasteiden kanssa arkeaan. Lasten oikeuksien sopimus asettaa meille aikuisille erityisen velvollisuuden huolehtia heidän oikeuksiensa toteutumisesta, koska lapset eivät sitä pysty itse tekemään. Se velvoittaa myös päätöksentekijöitä kuntien valtuustoissa arvioimaan tehtyjen päätösten vaikutusta lasten näkökulmasta käsin. Lapsivaikutusten arviointi ei kuitenkaan riitä, vaan meidän on myös tehtävä aktiivista politiikkaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Laki korostaa ennaltaehkäisevien palveluiden ja peruspalveluiden ensisijaisuutta. Yksi keino uusien vanhempien tukemiseksi voisi olla kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alpin valtuustoaloitteessa (TRE:1478/05.00.01/2019) esiin nostama ehdotus kaikille vanhemmille suunnatusta, nykyistä kattavammasta, vanhempainvalmennuksesta. Valmennuksessa otettaisiin mukaan elementtejä sijaisvanhemmille suunnatusta PRIDE-valmennuksesta.
Neuvoloiden ja perheneuvolan palveluvalikkoa ja tarjoamaa tukea voisi monipuolistaa, kokeilla erilaista ryhmätoimintaa ja tarjota tiiviimmin psykologipalveluita ja kotiin suunnattua apua. Kotipalvelua tulisi olla riittävästi saatavilla ja perhetyötä annettava sitä tarvitseville.
Kunnissa laaditaan budjetteja korona-vuoden värittämänä. Perheiden hyvinvoinnin tukeminen tulisikin nähdä pitkän tähtäimen investoinniksi, jossa satsaus peruspalveluihin maksaa kyllä myöhemmin itsensä takaisin vähentyneenä raskaiden palveluiden tarpeena. Korjaavia, raskaita palveluita tarvitaan myös, eikä niitä saa unohtaa resurssipäätöksissä. Alkuvaiheessa onkin hyväksyttävä, että resursseja tulee suunnata sekä ehkäiseviin että korjaaviin palveluihin samaan aikaan.
Meidän perhe jäi kovin yksin, mutta selvisimme sitkeydellä, hyvällä tuurilla ja antamalla vauvan opettaa meitä vanhemmiksi. Minut pelasti myös kansainvälisten perheiden ryhmä, jossa moni muu itseni lailla opetteli, mitä vanhemmuus on. Kipeän tietoinen olen myös siitä, että toisinkin olisi voinut käydä. Yhteiskunnallisia palveluja ei voida kuitenkaan jättää sattuman varaan, ja toivoa vain parasta, että perheet pärjäävät. Sen sijaan meidän tulee tehdä kaikkemme, että jokainen lapsi ja vanhempi saisi yhdenvertaiset, oikea-aikaiset ja tarpeeksi kattavat palvelut niitä tarvitessaan.
Kirjoittaja on sosiaalityöntekijä ja Tampereen Vasemmiston varapuheenjohtaja.