Näkökulma

NIKO VALLENIUS

25.10.2021 klo 15:15

Kiukuttelupopulismi ei ravintola-alaa pelasta

Matkailu- ja ravintola-ala on joutunut korona-aikana tiukille. Alan tukemiseksi on yritetty löytää erilaisia ratkaisuja. Eräs viimeisimpiä on Suomessa käyttöön otettu koronapassi. Koronapassiakaan ei ole otettu kuitenkaan mutkattomasti vastaan. (Kuva: Cai Melakoski).

Suomen ravintola-ala kokee jälleen kerran viranomaissäätelyn kovan kouran, kun Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla otetaan käyttöön leviämisvaiheen rajoitukset ravintoloille. Syy rajoituksille on selvä ja yksiselitteinen. Epidemiatilanne on pahentunut alueilla, ja etenkin Etelä-Pohjanmaalla rokotekattavuus on hälyttävän alhaisissa lukemissa. Rokotetta ei haluta ottaa, ja on kyseenalaista tullaanko rokotekattavuutta saavuttamaan koskaan.

Vastaava ”Itkua rajoituksista” -farssinäytelmä on esitetty jo monta kertaa. Epidemiatilanne pahenee, rajoituksia joudutaan ottamaan käyttöön ja ihmiset syyttävät rajoituksien asettajia.

Tällä kertaa näytelmään on kuitenkin saatu mukaan uusi käänne. Nyt kaikilla on ollut mahdollisuus hakea rokotteet, mutta niitä ei ole haettu. Ja ravintoloilla on nyt mahdollisuus ottaa käyttöön koronapassi, jolloin asetetut rajoitukset eivät koskisi heitä. Käytännössähän tilanteen pitäisi olla biletyksen ja ravintolatoiminnan kannalta varsin hyvä – mikäli ihmiset käyttäytyvät vastuullisesti.

Mutta tilanne on kaikkea muuta kuin hyvä ja syy on edelleen hallituksen. Tai ainakin tällä linjalla näyttäisi olevan matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi. Mitä sitä suotta hyvän ja toimivan farssin juonta muuttamaan.

Ylen haastattelussa Lappi vaatii valtioneuvostoa ja viranomaisia tekemään ”itse enemmän rokotekattavuuden parantamiseksi, eikä sysätä vastuuta yrittäjille”. Kannanotto on mielenkiintoinen. Hallitus on syystäkin jättänyt pakkorokotukset täysin keskustelun ulkopuolelle, koska viranomaisvoimin toteutettujen pakkorokotuksien aiheuttama tuho yhteiskunnan luottamuspohjalle arvioidaan – mielestäni täysin oikein – suuremmaksi pahaksi kuin hitaampi rokottautumistahti.

Oma asiansa on, kuinka paljon ihmisryhmien päätökset olla noudattamatta rajoituksia ja jättää rokote ottamatta romuttaa luottamusta toisiimme. Tämä on kuitenkin oma pidempi keskustelunsa, josta muun muassa Emmi Nuorgam on kirjoittanut Ylellä.

Koronapassi on kurotus kohti yhteiskunnan avaamista

Kun varsinaista rokotuspakkoa ei voi käyttää, on käytettävä keppiä ja porkkanaa samaan aikaan: jos toimit vastuullisesti ja muita ajatellen, yhteiskunta avautuu nopeammin. Koronapassi voidaankin nähdä varaslähtönä kohti normaalia elämää, kannustinporkkanana rokotekattavuuden lisäämiseksi sekä myös kädenojennukseksi yrityksille, jotka haluaisivat toimia jo ilman rajoituksia.

Toki koronapassiakin voidaan pitää tietynlaisena rajoituksena ja tietyt ihmisryhmät ovatkin lähteneet jo väärennetyin passein tai pahoin aikein liikkeelle. Mutta jälleen kerran näiden ihmisten toiminnasta on nähdäkseni täysin mahdotonta syyttää hallitusta – mutta toisaalta en olekaan kuullut tästä aiheesta Timo Lapin mielipidettä.

Matkailu- ja ravintola-ala saa minulta täyden sympatiani, mutta Timo Lapin toiminta ei. Mielestäni on varsin epäkypsää tai vaihtoehtoisesti älyllisesti epärehellistä syyttää hallitusta epidemiatilanteen pahentumisesta ja siitä, että ihmiset päättävät jättää rokotteet ottamatta. Toisaalta ymmärrän, ettei Lappi todennäköisesti voi kannanotoissaan purra ruokkivaa kättä eli mahdollista asiakaskuntaa, mutta voisi olla sitten purematta kokonaan.

Kirjoittaja on opetusalan sekatyöläinen ja poliittinen aktivisti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *