Tuntuu kurjalta otsikoida tekstinsä näin. Lain noudattaminen pitäisi olla julkisen sektorin toiminnassa niin perustava itsestäänselvyys, että siitä ei normaalioloissa tarvitse keskustella.
Näin ei kuitenkaan ole. Laillisuusvalvojien päätösluettelot kertovat, että osassa kunnista on ollut toistuvasti vaikeuksia lain noudattamisessa. Erityisesti laiminlyöntejä esiintyy määräaikojen ja henkilöstömitoitusten noudattamisessa – tai sitten ne mitattavina päätyvät kirjoihin ja kansiin helpommin kuin esimerkiksi palvelun laatuun liittyvät asiat.
Joskus lakia rikotaan, koska joku on ymmärtänyt jotakin väärin. Ilmeisen usein kyse on kuitenkin välinpitämättömyydestä tai jopa tarkoituksellisesta alibudjetoinnista. Sote-palveluissa tällainen leväperäisyys on vakava ongelma, koska kyse on niin perustavalla tavalla ihmisten hyvinvointiin vaikuttavista asioista.
Sosiaalipuolella useimmista asioista tehdään valituskelpoinen kirjallinen päätös perusteluineen. Kokemukseni on, että milloin tällainen päätös on lain vastainen, usein taustalla on ihan oikeasti jokin väärinkäsitys. Koska laiminlyönti ei ole tahallinen, virheellisen päätöksen saa usein korjattua nopeasti itseoikaisupyynnöllä.
Terveyspalveluissa sen sijaan käytetään paljon valtaa myös niiin sanottuna tosiasiallisena hallintotoimena, josta ei synny mitään päätöspaperia. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi lääkärin päätös olla kirjoittamatta lähetettä jatkotutkimuksiin tai kohtuuttomasti venynyt odotusaika hammaslääkäriin. Ilman nimenomaista päätöstä voi valituksen tavallisesti tehdä vain laillisuusvalvojille, aluehallintoviranomaisille tai oikeusasiamiehelle. Niissä käsittely kestää helposti yli vuoden, eikä todettu virhe yleensä tuota viranomaiselle suoraa velvoitetta esimerkiksi korvauksiin.
Kunnissa laillisuusvalvonnan hampaattomuus tiedetään hyvin ja virheiden korjaamisessa saatetaan ihan tietoisesti viivytellä vielä senkin jälkeen, kun mitään väärinkäsityksen mahdollisuutta ei enää ole. Esimerkiksi Kangasala ohjaa edelleen osan lääkärin ajanvarauksista linjalle, jossa voi asioida vain takaisinsoitolla – vaikka aluehallintoviranomainen on vain vuosi sitten ohjeistanut, ettei tämä käy laatuun. Asia on edelleen käsittelyssä ja hyvin todennäköisesti sieltä saadaan aikanaan virallinen korjauskehotus. Viivyttelyllään voi kunta kuitenkin voittaa vuoden verran, jolloin soteuudistus tekee kalliin korjausliikkeen tarpeettomaksi. Ongelmana tietysti on, että tässä odotellessa voi joku kuolla.
Välinpitämättömyys lakia kohtaan kertoo, että kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kannusteissa on isoja ongelmia. Palvelujen suunnittelusta ja johtamisesta vastaavia virkamiehiä on vuosikymmeniä palkittu tiukasta budjettikurista herkemmin kuin laadukkaista ja hyvin toimivista palveluista. On viitteitä siitäkin, että kun eurosta pitää saada maksimaalinen hyöty, jonon hännille joutuvat ne monisairaat ja moniongelmaiset, joiden tilanne on sotkuisin, ennuste heikoin ja avuntarve suurin.
Soteuudistus voisi olla se paikka, jossa tälle venkuloinnille vihdoinkin pannaan piste. Se on vuosisadan tilaisuus tunnistaa ja purkaa vahingollisia toimintatapoja ja panna prioriteetit oikeaan järjestykseen: ensin tulee laki, ja taloudenpitoa voidaan säätää vain sen antamissa puitteissa. Alueiden suurempi koko mahdollistaa syvällisemmän asiantuntemuksen, minkä pitäisi vähentää myös väärinkäsityksistä johtuvia oikeusloukkauksia.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lainsäädännössä tulisi vahvistaa myös virkamiesten ja luottamushenkilöiden henkilökohtaista vastuuta ainakin tilanteissa, joissa ongelmia ei ole korjattu edes laillisuusvalvojan huomautuksen jälkeen.
Lue Anna Kontulan kaikki aluevaalikolumnit:
Pitäisikö sosiaali- ja terveyspalveluissa noudattaa lakia? (15.1.2022)
Pitäisikö sosiaali- ja terveysalan palkkoja nostaa henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi? (13.1.2022)
Pitääkö joka kunnassa olla terveyskeskus? (11.1.2022)
Kiitos! Harvinaisen osuva ja pätevä kirjoitus. Yli 30 vuoden työkokemuksella voin vahvistaa, että kaikki mainitut epäkohdat ovat todellisuutta.