Artikkeli: Suomi

4.2.2022 klo 16:09

Kannatusmittaukset arvasivat vaalituloksen keskimäärin melkein hyvin

Ennen vaaleja Helsingin Sanomat, Yleisradio ja muut tiedotusvälineet harrastivat politiikan viihdettä spekuloimalla kannatusmittausten tuloksilla. Vaalien jälkeen reportterit ovat tapansa mukaan unohtaneet palata gallupeihin arvioimaan arvausten toteutumista.

Yksittäiset gallupit eivät kerro juuri mitään. Sen sijaan useamman markkinatutkimusyrityksen mittaukset pidemmältä ajalta kiinnostavat. Niiden tulosten yhdistäminen saattaa antaa tietoja kehityksen suunnasta.

Helsingin Sanomain ja Yleisradion kannatusmittauksissa kysytään yleensä, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi, jos nyt olisi eduskuntavaalit. Ennen aluevaaleja Yleisradio teki kaksi ja Helsingin Sanomat yhden kannatusmittauksen, joissa kysyttiin aluevaalien äänestysaikomuksista muualla kuin Helsingissä. 

Kyselyjen tulokset olivat keskenään melkoisen poikkeavia, mutta niiden keskiarvo on monissa tapauksissa hyvin lähellä vaalitulosta. Tosin perussuomalaisten tulosarvaus meni pahasti pieleen kaikissa mittauksissa.

Tutkimuslaitosten perussuomalaisia koskevat tulosten korjauskertoimet on ilmeisesti viritetty aikaisempien vuosien tilanteisiin, jolloin perussuomalaisten kannatusarvio laskettiin alakanttiin. Nykyisin korjauskertoimet näyttävät olevan suuresti yläkanttiin.

Ylen käyttämä Taloustutkimus ja Helsingin Sanomien Kantar TNS eivät myöskään osanneet ennakoida keskustan kannatuspiikkiä. Kantarilta vasemmistoliiton kannatusarvio 7,4 prosenttia epäonnistui, Taloustutkimus sen sijaan osui 0,1 prosenttiyksikön tarkkuudella. 

Kolmen mittauksen keskiarvo oli kuitenkin alle siedettävän yhden prosentin heiton, lukuun ottamatta arvioita perussuomalaisten ja keskustan kannatuksesta.

Aamulehden aluevaaliennuste meni poskelleen

Aamulehti teetti Taloustutkimuksella alueellisen kannatusmittauksen Pirkanmaalla. Harvoin näkee kannatusarviota, joka epäonnistuu niin pahasti. Vaikka mittaukset pyrkivät kertomaan kannatustilanteen kyselyn hetkellä, ei puolueiden kannatus ole kahdessa viikossa voinut muuttua niin paljon kuin Aamulehden gallupin ja vaalituloksen ero on. 

Kuuden suurimman puolueen kannatusarvioissa vain vasemmistoliiton kannatuksen ero tulokseen oli alle yhden prosentin. Jos kannatusarviot olisivat jatkuvasti näin kaukana puoluekannatuksesta, ei niitä kukaan kustantaisi.

Eduskuntavaalien kannatusmittausten ruletti käynnistyi

Yle julkisti eilen ensimmäisen aluevaalien jälkeisen kannatusmittauksen, joka koskee puoluevalintoja, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Tätäkään yksittäistä mittaustulosta ei kannata pitää kovin luotettavana. Vasemmiston kannatuksen nousuun mielellään uskoo, mutta katsaus Ylen mittaustulosten historiaan osoittaa, että vasemmistoliiton luvut sen mittauksissa tekevät suuriakin hyppäyksiä ylös ja alas.

Ei ole syytä epäillä, että markkinatutkimuslaitokset manipuloisivat mittaustuloksia. Sen sijaan mittaustulosten esittely ja analysointi vaikuttaa tarkoitushakuiselta. Tulosten esittelyssä nostetaan usein eniten kannatustaan kasvattunutta puoluetta. Ylen eilisen gallupin mukaan vasemmistoliitto on kasvattanut kannatustaan eniten. Tämä ei mittaustuloksia esittelevissä jutuissa näkynyt. Vasemmistoliiton kannatuksen kasvu oli pieni sivuilmiö.

Lue lisää aluevaalien tuloksista:
Kannatusmittaukset arvasivat vaalituloksen keskimäärin melkein hyvin (4.2.2022 Kannatusmittausten osumatarkkuudesta aluevaaleissa)

Vasemmistoliitto ohitti keskustan ja vihreät Pirkanmaalla (Vasen Kaista 28.1. Aluevaalien tulokset Pirkanmaalla. Kaikkien puolueiden tulos, vasemmistoliiton kuntakohtaiset tulokset)

Vasemmiston jättipotti suli taas ennen loppuvihellystä (Vasen Kaista 25.1. vasemmistoliiton ääniosuuden toistuvasta laskusta ennakkoäänten ääniosuuksien julkistamisen jälkeen)

Anna Kontula ja Kukka Kunnari vasemmiston aluevaltuustoryhmän johtoon (Vasen Kaista 25.1. Pirkanmaan aluevaltuuston vasemmistoryhmän järjestäytymisestä)

Vasemmistoliitto ja sote-uudistus saivat luottamuslauseen (Vasen Kaista 24.1.2022 Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuutetut ja varavaltuutetut, vasemmistoliiton aluevaltuutettujen määrä kaikilla hyvinvointialueilla)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *