Artikkeli: Merkintöjä

28.4.2022 klo 18:11

Epäreilu korona

Helene Schjerfbeckin maalaus "Toipilas". Nuori taudista parantuva tyttö istuu pöydän ääressä ja leikkii oksalla.
Koronapandemia koettelee meitä hyvin eri tavoin riippuen yhteiskunnasta. Hyvinvoivat Suomessa pääsevät vähemmällä kuin heikommin pärjäävät, köyhien maiden kansalaisista puhumattakaan. Helene Schjerfbeckin maalaus "Toipilas". Rajattu alkuperäisestä. (Kuva: Kansallisgalleria)
Miila Halonen-Saari

Kuume nousi yöllä ja tiesin, että tämä on nyt sitä. Kun aamulla kotitestiin ilmestyi toinenkin hailakka viiva, en ollut yllättynyt. Olin sairastunut koronaan.

Lähes kaksi ja puoli vuotta ehti kulua ennen kuin tauti tarttui. Pidän sitä jopa pienenä ihmeenä, sillä koko pandemian ajan olen ollut lähitöissä, tavannut päivittäin muutamista kymmeniin ihmisiä. Pysyin terveenä jopa puolison sairastuttua.

Mutta nyt koronavirus oli elimistössäni.

Sairauspäivien aikana ehdin pohtia kaikenlaista. WHO julkaisi yhtenä päivistä raportin, joka kertoi, että kaikkiaan covid19-infektioon epäillään kuolleen maailmanlaajuisesti 6 miljoonaa ihmistä.

Tunsin olevani etuoikeutettu sairaustapaus. Olin etuoikeutettu, sillä minulla ei ollut perussairauksia, eikä vammoja vaikeuttamassa toipumista. Olin asemassa, jossa olin pystynyt harrastamaan liikuntaa ja muutoinkin elämään terveellisesti kasvattaen peruskuntoni hyvin taudinkestäväksi.

Olin etuoikeutettu, koska olin maailman mittakaavassa saanut ensimmäisten joukossa vakavalta tautimuodolta suojaavan covid-rokotteen. Sain kolmannen rokotteen lokakuussa 2021, jolloin vielä iso joukko maailman kansalaisia odotti ensimmäistään. Monen odotus jatkuu yhä tätä kolumnia kirjoittaessani.

Minulla oli mahdollisuus jäädä kotiin sairastamaan, toisin kuin miljoonilla muilla yhtä aikaa sairastuneilla. Saan jopa palkkaa sairauspäiviltä! Sain rauhassa eristäytyä kotiini, jossa minulla oli ruokaa, puhdasta vettä ja vesivessa. Monin tavoin luksusta.

Kun tarvitsin neuvoa lääkäriltä, laitoin työterveyshuoltoni chattiin viestin ja sain langan päähän lääkärikollegan parissa minuutissa. Tämä on poikkeuksellista ihan Suomenkin sisällä, saati verrattuna moneen maailman kolkkaan, jossa terveyspalveluita ei joko ole ollenkaan tai ne ovat kovin niukoilla resursseilla kasaan pantuja.

Yhtenä sairauspäivistä muisti toi mieleeni erään eteläfilippiiniläisen kalastajakylän ja sen röntgenlaitteen. Laitteena toimi kana. Elävää kanaa pyöritettiin tutkittavan potilaan ympärillä ja lopulta kana teurastettiin. Kuolleen kanan sisäelimistä pääteltiin, mikä oli potilaassa vikana. Jos kanan maksa näytti sairaalta, täytyi ihmisellä olla maksavika.

Mietin myös filippiiniläisen sairaalaan seinällä ollutta julistetta hinnoista. Jokainen laastari, haavalappu, verikoe maksoi asiakkaalle jotain. Köyhyyttä Manilan kaduilla todistaessani ymmärsin nopeasti, että terveyspalvelut eivät kuuluneet kaikille.

Covid-pandemia on tehnyt näkyväksi, millaisia ovat todelliset arvomme ja kuinka eriarvoisessa maailmassa elämme. Suojaavat rokotteet vietiin rikkaisiin maihin köyhien edestä. Kehittyvien maiden kehittyvät terveyspalvelut ovat olleet mahdottoman edessä. Jos parantava lääke kehitetään, on se alkuun vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Oma kehoni tuntuu vahvemmalta joka päivä, tauti kukistuu yskäisy kerrallaan. Viikon potemisen jälkeen palasin töihin ja jatkoin etuoikeutettua elämääni toipuneena. Globaalilla tasolla toivumme epidemiasta pitkään, siihen ei edes vuosikymmen tule riittämään.

Kirjoittaja on nuorisolääkäri ja vasemmiston tamperelainen kaupunginvaltuutettu.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *