Artikkeli: Kulttuuri

19.6.2022 klo 12:09

Ikäihmiset ja ammattilaiset tanssivat yhdessä Juurissa

Toisen tanssijan kehossa näkyy pitkä elämänkokemus, toisen kehossa tanssin jäljet. Taide on yhdenvertaista. (Kuva: Sakari Viista)

Susanna Leinonen Companyn, SLC:n tanssiteos Juuret pohtii, mistä tulemme ja keitä olemme. Kehomme eri sukupolvet ylittävät muistot, tuottavat tarinoista koreografioita. Maallikkona päätin kokea teoksen muistinvaraisesti – ilman muistiinpanoja niin sanotusti raakana. Helsinkiläinen SLC vieraili Juuret-teoksellaan Tampereella Hällä-näyttämöllä kesäkuussa.

Oudon planeetan liikekollektiivi

Alussa hämärälle näyttämölle mönkii kollektiivinen ”ihmismöykky”, jolla ratsastaa Marsin sankarilta näyttävä uljas miesolento seisoen. ”Möykky” eriytyy pienemmiksi kokoonpanoiksi, jotka aloittavat käsillään kuvitellun työn yhtäaikaisesti rytmikkäästi puhisten. Se näyttää tyhjyyden lapioimiselta ilman lapioita. Mitä he mahtavat kaivaa? Juuriaan? Tämä ei ole soolotanssia. Mielikuva oudon planeetan asukaskollektiivista säilyy mielessäni läpi koko tanssiesityksen.

Näyttämön sivussa selvästi ammattitanssija ja hänen takanaan seisova vanhempi nainen alkavat tehdä mekaanisesti samaa käsiliikettä yhä uudestaan ja uudestaan. Heidän välillään on harmonia. Toinen on teknisesti taitavampi, mutta toisen kehossa näkyy pitkä elämänkokemus. Se on jotenkin hellyttävä yhdistelmä. Teos puhuu myös hyvin pienillä eleillä.

Esittäjien liikekieli on välillä rytmikkään konemaista ja nopeaa. Toisinaan liu’utaan hitaasti pitkin lattiaa, kuin hidastetussa filmissä. Sitten tullaan mykkinä katsomaan meitä. Hätkähdämme äkillistä kohtaamista. Se on vaikuttavaa. Olennot  kääntyvät selin ja sulautuvat tummaan taustaan. Ikään kuin haihtuvat pois.

Miesrivi hengittää meille happea

Uusi jakso alkaa aina yllätyksellä. Yksi niistä on neljän miehen – ylävartalot paljaana – selin istuva rivimuodostelma, joka vaikuttaa rukoilevan. Äkkiä selät kohoavat liioitellusti kun miesrivi vetää happea syvään ja puhaltaa ulos kuuluvasti täsmälleen yhtä aikaa. Miehet näyttävät  hengittävän kuin samoilla keuhkoilla hengityskoneessa. Me katsojat olemme tässä ulkopuolisia. Muualta tulleita. Mutta osaamme mekin hengittää. Se yhdistää meidät heihin. Ehkä miehet hengittävät happea talteen planeetan putkistoihin. Outouden tunne voimistuu. Pitävätkö he meitäkin hengissä?

Konemelua, savua ja hiekkaa – tyhjyys

Puvustus on muuten tumman sävyinen, mutta yhdellä tanssijalla on valkoinen paitamekko. Mekossa on pyöreä veriläiskä vatsan kohdalla. Veriset kangasrihmat roikkuvat polviin asti. Näky on vaikuttava. Liikkeessä vielä vaikuttavampi.

Toista naista laahataan köydestä pitkin lattiaa. Näen, että köysi kasvaa hänen hiuksistaan. Konemusiikki ja taustalta purkautuva musta savu tukevat aiempaa tehdasmaista vaikutelmaa.

Olemme tahtomattamme kiinni menneissä sukupolvissa. Ne pitävät meistä kiinni ja samalla kannattelevat elämämme matkalla. Ikäihmiset edustavat juuriamme koreografiassa. (Kuva: Sakari Viista)

 Loppupuolella esitystä ryhmä jää hiljaa seisomaan kuin valtavan kokoisen näkymättömän ilmapallon sisään odottamaan jotakin. Näyttämölle kannetaan hiekkaa säkeissä. Muistot ovat painavia.  Hiekka rahisee jalkojen alla. Sitten joukko katoaa tyhjyyteen. Rahina jää soimaan korvissani pimeydessä. Kokemus on kummallinen ja samalla kotoinen – kuten esityskin.

63-vuotias senioritanssija Sissi Huhtala

Sissi Huhtala valittiin produktioon liki sadan seniorin joukosta. Tanssitaitoa ei edellytetty. Hän on kuitenkin harrastanut tanssia jo pitkään.(Kuva: Virva Itäranta)

– Sain tietää SLC:n  projektista kun yksi kaveri laittoi minulle viestin someen. Työpajat alkoivat joulukuussa 2021. Teimme improvisaatioharjoituksia kohtaamisesta: katsein, kosketuksin. Ja siitä, miten kädet liikkuu, kuvaa Sissi Huhtala alun kokemuksiaan.

Esitykseen tanssijoiksi oli 70–80 hakijaa, joista 14 valittiin. Huhtala pääsi mukaan, mutta oli kahden vaiheilla, pystyisikö hän käymään samalla Tampereella töissä. Koska ensi-iltaviikko oli lomaviikko, hän lupautui. Harjoituksissa Huhtala meni välillä Teams-palaveriin pukuhuoneeseen. Aluksi oli epävarmaa, voisiko esitystä edes esittää ollenkaan koronan vuoksi.

Ammattilaisilla oli omat harjoituksensa, senioreilla omansa. Ammattitanssijat ohjasivat oppilaitaan hengityksellä. Siinä oltiin yhdessä, itsellä ei ollut väliä. Yhteinen kokeminen oli oleellista – myös katsojan huomioon ottaminen.

Juuret -esitys on ohi. Koreografi Susanna Leinonen pakkaa tavarat. (Kuva: Virva Itäranta)

 – Minä en ole tässä juuri kehittynyt. Olen harrastanut tanssia aiemmin. Mutta opin kävelemään. Se oli mahtava kokemus! Eihän me tehdä fyysisesti kovin monimutkaista. Paljon tehtyä koreografiaa karsittiin myös pois, Huhtala kuvaa omaa harjoitusprosessiaan.

Kun kysyn, Huhtala vastaa, että alun ”ihmismöykyn” oli tarkoitus esittää maapalloa. Oma mielikuvani vei toiselle planeetalle.

Esityksen jälkeen osa katsojista osallistuu keskustelutilaisuuteen. Koreografi Susanna Leinonen kertoo esityksen taustoja. Teos on osa Helsingin kaupungin iäkkäiden kulttuurin ja liikunnan edistämishanketta. Tavoitteet ja taiteelliset pyrkimykset olivat alusta asti korkealla, vaikka joukossa oli hyvin erilaisia tekijöitä.

– Kukin voi kokea teoksen omalla tavallaan, Leinonen toteaa ja haluaa kuulla meidän kokemuksiamme. 

Katsojat hämmästelevät teoksen yhtenäisyyttä ja ihailevat senioritanssijoiden yllättävää taitavuutta. Osa ikäihmisistä kertoo oppineensa ammattilaisilta ja kehittyneensä kehollisesti liikkeissä – mikä olikin tavoitteena. Ammattilainen sanoo tehneensä paluun juurilleen opettaessaan ikäihmisiä. Prosessissa heistä muodostui yhteisö. Se näkyi vahvana esityksessäkin. Leinosta itkettää kun hän puhuu työryhmästään.

Me haluamme 65+tanssia myös Tampereelle

Heikki Mahlamäki on yksi produktiossa mukana olleista senioreista, joka oli saanut tanssikipinän ennen osallistumistaan projektiin.

 – Karvan alle 50-vuotiaana aloitin. Innostuin tanssista, kun vein omia lapsia tanssitunneille. Kaikkea on tullut kokeiltua, ”hip-hopit” ja ”haussit” puuttuu, naurahtaa Heikki Mahlamäki, joka nuorempana tanssi vain koulun diskossa ja häävalssin. Koskaan ei näytä olevan liian myöhäistä aloittaa.

Saamme tietää, että esitys on myös ympäristöystävällinen.

 – Kaikki esityksen tekstiilit on saatu lahjoituksena ja työstetty puvuiksi, Leinonen kertoo. Kymmenistä T-paidoista oli punottu myöskin se pitkä, letitetty köysi, joka oli kiinnitetty tanssijan tukkaan. Kierrätys viittaa sukupolvien jatkumoon.

Lopuksi eräs katsoja kysyy, miksei Tampereellakin järjestettäisi tällaista. Lupaamme yhdessä vinkata asiasta päättäjille. Kaikki kulttuurihan on alun perin ollut yhteisöllistä. Esitys on palannut kulttuurin juurille. Mekin haluamme tanssia.

Yhteinen tanssi luo läsnäoloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta senioritanssijoille. Tässä ryhmässä ei kukaan ole yksin. (Kuva: Sakari Viista)

Juuret

Juuret- projekti yhdistää  65+ ikäihmiset ja ammattitanssijat tasavertaisiksi esiintyjiksi näyttämöllä. Esitys sai ensi-iltansa Helsingissä, Kulttuurikeskus Stoassa 5.3.2022. Tampereella teos esitettiin Hällä-näyttämöllä 9.6.2022.

Juuret on osa Helsingin kaupungin ikäihmisten kulttuurin ja liikunnan edistämishanketta. Teoksen esiintyjät ovat Susanna Leinonen Companyn tanssijat ja tanssityöpajoista valikoituneet ikäihmiset. Työpajoihin osallistuneilta ei vaadittu aiempaa tanssikokemusta. Hanke saa jatkoa jo tänä vuonna loppukesästä. Uuden esityksen ensi-ilta on 2023.

Koreografia: Susanna Leinonen
Koreografian assistentti: Tatiana Urteva
Liikkeellinen yhteistyö: Susanna Leinonen Companyn tanssijat
Musiikki: Kasperi Laine
Puvut: Sari Nuttunen
Valaistustekniikka: Niko Mattila
Pukujen valmistus: Suvi-Tuulia Pajunen
Tanssijat: Emmi Hakala, Camilla Keihäs, Sakari Kinnunen, Elina Lindfors, Aino Päivike, Tatiana Urteva ja Sebastian Zuber
Senioritanssijat: Leena Brusin, Anne Fridel, Antti Hakulinen, Sissi Huhtala, Maire Ikonen, Eija Klinga, Ritva Lehtonen, Heikki Mahlamäki, Anneli Mäkinen, Marjatta Pekkala, Kirsti Salovaara,
Max Segler, Arja Suuronen ja Terhi Topp
Tuottaja: Esa Valkeajärvi

Lue lisää Susanna Leinosen blogista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.