Kapitalismi on kuin Jumala, josta kaikki puhuvat, mutta jota harvat osaavat tarkasti kuvailla. Kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja harjoittaa teknologia- ja energiapolitiikan turvin yhä julmempaa henkisten kykyjen väärinkäyttöä. Kansalaiset elävät synkän uusliberalistisen ortodoksian valvonnan alaisina.
Arkisen hyvin- ja pahoinvointimme takana lymyävä julma totuus ja rikkauksien salaperäiset lähteet piilotetaan julkisten asioiden salaperäistämisen alle kulutushysteerisen mediakohun avulla.
Väitöskirjaansa Tampereen yliopistolla energiapolitiikan valtasuhteista tekevän Samu Kuopan (s.1995) sekä sarjakuvapiirtäjä ja yhteiskuntakriitikko Riina Tanskasen (s.1998) uutuusteos Kapitalismin suuri illuusio (Into) on tuore katsaus synkkään aiheeseen, yhä pahenevaan globaalin kapitalismin harjoittamaan ihmisten ja ympäristön riistoon ja sortoon.
Teos kartoittaa kaikkialla rehottavan kapitalismin alkujuuria 1400-luvulta tähän päivään.
Nykykapitalismin alkumetrit voi paikallistaa Martti Lutherin ajan uskonpuhdistukseen, kuningas Henrik VIII:n Englannissa suorittamaan katolisen kirkon ja luostarien omaisuuden ryöstöön, Kustaa Vaasan toimeenpanemaan kirkon omaisuuden takavarikoimiseen sekä Kristoffer Kolumbuksen Amerikan löytämiseen. Samaan aikaan Englannista alkanut yhteismaiden aitaaminen tuo meidät lähelle Karl Marxin tarkoittamaa pääomien alkuperäistä kasautumista.
Kaikki alkoi yhteisten maiden yksityistämisestä
Aluksi kapitalismin pieni historia esitellään Riina Tanskasen piirtämänä kuusisivuisena sarjakuvana. Yhteisten maiden yksityistäminen, siirtomaajärjestelmä ja orjakauppa toivat valtavia voittoja Eurooppaan. Voitot siirrettiin teollistamiseen ja uusiin keksintöihin, kuten höyrykoneeseen ja hiilivoimaan.
Vuosien 1815–1914 ajanjaksoa kutsuttiin kauniisti Pax Britannicaksi sekä La Belle Epoqueksi. Tämän eurooppalaisen yltäkylläisyyden, taloudellisen kasvun ja kehityksen aikakauden maksumiehiksi joutuivat Englannin, Ranskan ja Saksan siirtomaaherruuden alaisten maiden kansalaiset. Heidän esivanhempansa, joita nyt kutsutaan maahanmuuttajiksi.
Lopulta ainoastaan ihmistyö synnyttää lisäarvoa. Kuitenkin yhteiskuntamme kannalta arvokkaimpien töiden palkat on hilattu mahdollisimman alas, työsuhteet ovat epävarmoja pätkiä ja työolosuhteet ala-arvoisia. Ihmiset kokevat arvokkaaksi työn, joka auttaa konkreettisesti joko yksittäisiä ihmisiä, yhteiskuntaa tai koko planeettaa:
– Tällaisia ovat esimerkiksi työt, joissa kehitetään lääkkeitä sairauksiiin, hoivataan ja kasvatetaan, autetaan hädän hetkellä ja pidetään ympäristö puhtaana. Jos siivoojat ja roskakuskit lopettaisivat työnsä tänään, hukkuisimme hetkessä jätteisiin, löyhkä ympärillä olisi sietämätön ja taudit leviäisivät. Jos hoitajat lopettaisivat työnsä, se vaikuttaisi suoraan hoivasta riippuvaisiin ihmisiin, kuten lapsiin, vanhuksiin ja sairaisiin. Totaaliseen katastrofiin ei menisi montaa päivää, Kuoppa ja Tanskanen kirjoittavat.
Kuitenkin tässä päällään seisovassa finanssikapitalismissa eniten tienaavat globaalit tuholaiset kuten yritysjuristit, investointipankkiirit, varakkaiden verosuunnittelijat, mainostoimistojen työntekijät ja öljy-yhtiöiden lobbaajat.
Mikä työ tuottaa yhteiskunnallista arvoa?
Ajatushautomo New Economics Foundation on havainnollistanut työelämän arvomaailman nykytilaa mittaamalla työn todellista yhteiskunnallista arvoa.
Tutkimuksessa töiden sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen arvo suhteutettiin työstä maksettuun palkkaan. Tulos näyttäytyi hieman toisenlaiselta kuin iltapäivä- ja naistenlehtien rikkaita ylistävistä jättiotsikoista voisi päätellä.
Lontoossa työskentelevä 1–10 miljoonaa puntaa vuodessa tienaava investointipankkiiri tuhoaa yhteiskunnan kokonaishyvinvointia seitsemän punnan veroisesti jokaista tienaamansa puntaa kohti. Pääasiassa tämä johtuu kansantaloudelle ja kansainväliselle rahoitusjärjestelmälle aiheutetuista riskeistä.
Ylikulutukseen ja velkaantumiseen kannustava sekä tyytymättömyyttä ja stressiä lietsova mainostoimiston johtaja tuhoaa hyvinvointia peräti 11 punnan edestä jokaista ansaitsemaansa puntaa kohden.
Rikkaiden verosuunnittelija tuhoaa hyvinvointia 47 punnan edestä jokaista ansaitsemaansa puntaa kohti, koska hän kannustaa varastamaan valtioiden varoja.
Lastentarhan työntekijä tuottaa yhteiskunnalle arvoa seitsemän punnan ja sairaalan siivooja kymmenen punnan arvosta jokaista ansaitsemaansa puntaa kohti. Eli näin nykykapitalismissa työ tekijäänsä palkkapäivänä kiittää.
Veronmaksajat maksavat pätkätyösuhteet
Talouskuripolitiikka nipistää sosiaali- ja terveysalan rahoitusta, mikä näkyy määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden yleistymisenä. Työelämän ulkopuolelle jääneet halutaan takaisin töihin millä hinnalla tahansa. Seurauksena on ollut vuokratyöt, alipalkatut palvelutyöt sekä pakotettu yksityisyrittäjyys. Yritykset ottavat tällaisen politiikan vastaan avosylin, koska se tarkoittaa niille halpaa työvoimaa ja suurempia voittoja.
Kuoppa ja Tanskanen huomauttavat, että tämän ”kasvun” hinnan maksamme me veronmaksajat. Vuonna 2017 yhteiskunta kompensoi 500 miljoonalla eurolla palkkaköyhien riittämättömiä tuloja.
Kaupan alan työntekijöiden yhteiskunnalta saamat tulonsiirrot vastaavat kymmentä prosenttia yritysten tekemästä tuloksesta. Pätkätyöhön ohjaaminen on suora tulonsiirto veronmaksajilta yrityksille. Mitä kaikkea valtio ja kunnat voisivat tällä kauppaketjujen pohjattomiin taskuihin menevellä puolella miljardilla eurolla tehdä kansalaisten eteen?
Talouselämän ekonomistipapistoa kirjoittajat vertaavat keskiajan latinaksi saarnaaviin pappeihin:
– Talouskeskustelumme ytimessä on välittää jumalallista sanomaa jumalallisella kielellä: kasvattakaa taloutta, täyttäkää kapitalismilla maa, antakaa rahan ohjata. Se on modernia munkkilatinaa, jota solkottaa pitkälti yksimielinen taloustieteilijöiden kuoro, nykyajan papisto, joita kuuntelemme hartaalla kunnioituksella. Kuitenkaan emme oikein ymmärrä, mitä raha edes on, vaikka se määrää elämämme reunaehtoja. Me käytämme rahaa, säästämme rahaa, ja moni kuluttaa valtaosan päivästä koettaessaan ansaita rahaa. Koulukirjat ja arkijärki määrittelevät rahan vaihdon välineeksi, arvon mitaksi ja arvon säilyttäjäksi. Tällaiset määritelmät eivät kuitenkaan vastaa kysymykseen, mitä raha on. Ne kertovat vain sen, mitä sillä tehdään.
Koituuko palkka-ale kapitalismin perikadoksi?
Liberaalidemokratia keskittyy kansalaisten yksityisten intressien ja valtion väliseen suhteeseen. Rahoitus ja reaalinen tuotanto jätetään kokonaan demokraattisen päätäntävallan ulkopuolelle, kansalaisten tavoittamattomiin.
Samalla ihmisen luontosuhde yksityistetään. Jokaisella on oikeus käyttää, nauttia ja tuhota luonnonvarantoja tarpeidensa ja mielihalujensa mukaan. Onhan ihminen luomakunnan herra ja kruunu.
Kapitalismin suuri illuusio -teoksen tekijät osoittavat, että uusliberalismin luomat taloudelliset illuusiot johtavat harhaan länsimaiden taloudenpitoa. Se jättää huomioimatta muun muassa maanalaisen talouden eli huume- ja mafiatalouden sekä veroparatiisien vääristävät vaikutukset yhteiskuntien taloudenpidossa.
Kaikkien yhteiskuntien ja valtioiden rakenteellisena ja sosiaalisena pohjana on edelleen palkkatyö. Palkkatyöjärjestelmän rapautumista uusliberalistisessa talouspolitiikassa ei huomioida muuten kuin hurraamalla jatkuvalle palkka-alelle eli kapitalismin perikadolle.
Uusliberalistinen talousajattelu ei tunne sivistyksen talousteoriaa ja sen taloustieteellinen ajattelutapa on arkiajattelulle vierasta. Ihmisten maailman sosiopsykologiset prosessit etenevät paljon hitaammin kuin tekniikan maailman pellepelottomien suurpääoman kanssa operoimat prosessit.
Näissä kaikissa probleemeissa on tulevaisuudessa kylliksi ristiriitoja ratkottavaksi. – Siihen nähden, että kapitalismin pitäisi olla luonnollinen ja järkevä tapa järjestää talouttamme, sen ylläpitäminen vaatii varsin suuria ponnisteluja: jatkuvaa kontrollia taloudellisesta keskustelusta, väkivaltaa, mielikuvituksemme näivettämistä ja muiden vaihtoehtojen hautaamista. Valistustyö on eittämättä onnistunut. Ihmiset ovat hyväksyneet kylmänä faktana sen, että meidän nyt vain pitää maksaa elämisestä planeetalla, jonne olemme sattuneet syntymään. Talouttamme ei ole järjestetty kaikkia, vaan ainoastaan varakkaimpia varten, kirjassa todetaan.
Kauniiksi lopuksi todettakoon, että sveitsiläispankkien raportin mukaan maailman tämän hetken varallisuus jokaista yhtä aikuista maailman asukasta kohden laskettuna on vajaat satatuhatta dollaria.
Yli 50 miljoonaa dollaria omistavia henkilöitä on maailmassa noin 370 000, eli hieman vähemmän kuin koko Pirkanmaalla on asukkaita.
Kapitalistinen vapaus omistaa ja kaapata yhteisomaisuutta on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset syntyvät maailmaan vailla oikeutta pysyä hengissä ilman rahaa.
Maailman ihmisistä 99 prosenttia käyttää koko loppuelämänsä ansaitakseen rahaa, jotta voisi elää.