Tämän päivän talousongelmat sadan vuoden takaa nähtynä

Kaikenmaailman taloustemmellysten ja rahapuheen keskellä oli tervehdyttävää lukea kaksi taloustieteellistä klassikkoa: Friedrich Pollockin Valtiokapitalismi ja Joan Robinsonin Johdatus työllisyyden teoriaan. Vihdoinkin nämä teokset on saatavissa myös suomeksi.

Teokset herättivät kysymään, onko mikään muu tieteenala rappeuttanut yhteiskuntia niin perusteellisesti kuin uusliberalististen talousoppien varjolla tehty talouspolitiikka viimeisen 50 vuoden aikana. 

Tosin tämä kristallipallosta ennustaminen ja vanhojen uskomusten palauttaminen ei täytä tieteen kriteerejä miltään osin. Se on vain huonoa teologiaa. Sopii kysyä, mitä muuta maailman yli kolmessatoista tuhannessa kauppakorkeakoulussa opetetaan ja opitaan kuin älyllistä vilpillisyyttä?

Uusliberalismi on ollut samantapainen hanke palauttaa 1800-lukulainen kapitalismi kuin oli vuosien 1815–48 pyhä allianssi, jolloin feodalismi yritettiin palauttaa Napoleonin sotien jaloista takaisin kukoistukseensa

Näitä samantapaisia merkillisyyksiä pohdiskelivat kirjoissaan lähes sata vuotta sitten myös saksalainen taloustieteilijä Friedrich Pollock (1894–1970) ja englantilainen taloustieteilijä Joan Robinson (1903–83). 

Pollock kirjoitti vuosina 1932–41 neljä taloustieteellistä artikkelia, joissa hän käsitteli kapitalismin tilannetta suuren laman aikana ja mahdollista siirtymistä suunnitelmatalouteen valtiokapitalismin keinoin. Vuonna 1941 Pollock tarkasteli myös kansallissosialismin uutta järjestystä ja sen selviytymismahdollisuuksia kansainvälisen markkintalouden puristuksessa. 

Joan Robinson toimi 1930-luvun alussa Cambridge Circus -ryhmässä, joka avusti taloustietelijä J.M. Keynesiä (1883–1946) hänen pääteoksensa General Theory of Employment, Interest and Money (Työllisyys, korko ja raha, ilm. 1936) valmistelussa. 

Robinsonin vuonna 1937 julkaistu Johdatus työllisyyden teoriaan esitteli Keynesin teorian ydinkohdat laajalle yleisölle. Vastoin klassisen talousteorian mantraa, Robinson tähdensi, että ihmisten tarpeista ei synny kysyntää, ellei heillä ole rahaa, millä maksaa haluamiaan tuotteita. Vaikka ihminen tarvitsisi kuinka paljon tavaroita ruokkiakseen, vaatettaakseen ja viihdyttäkseen itseään, yksikään yrittäjä ei ole kiinnostunut tuottamaan tavaroita noihin tarpeisiin, ellei ihmisillä ole varaa niitä ostaa. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä tavaroita ja palveluita tuotetaan vain siksi, että ne saataisiin myytyä voitolla.

Haaskausta ja tehottomuutta

Vuoden 1932 tilannetta Friedrich Pollock kuvasi traagiseksi:

– Samaan aikaan kun viestintä- ja kuljetustekniikka mahdollistavat täysin avautuneen maailmantalouden, väkevät voimat pyrkivät irrottamaan yksittäiset talousalueet toisistaan ja rajoittamaan kansainvälisen tavaranvaihdon vain ehdottomasti välttämättömään.

Pollock totesi, että vastoin hyväntahtoisia odotuksia, talousjärjestelmä ei palaudu ennalleen ensimmäistä maailmansotaa edeltävään ihannetilaan pelkästään hinta- ja korkosääntelyn avulla.

Pollockin mukaan haaskaus ja tehottomuus varjostivat jatkuvasti talousjärjestelmän aikaisempia saavutuksia ja tekivät ne useimmiten turhiksi:

– Ongelmia ei aiheuta voitto, jonka aarteenetsijä ottaa, vaan se tuhlaus ja haitta, jonka hän aiheuttaa yrittäessään saada aarteen haltuunsa. Yltäkylläisessä, hyvin järjestetyssä taloudessa voisimme luultavasti kestää voitontavoittelijoiden ja poissaolevien omistajien ostovoimalle aiheuttaman rahakadon. Mikään järjestelmä ei kuitenkaan kestä jatkuvan voitontavoittelun aiheuttamaa keskeisten voimien kuppaamista. Jos voisimme poistaa rahan tekemiseen liittyvän kieroilun, voisimme poistaa köyhyyden ja kaksinkertaistaa elintason käytännössä yhdessä yössä.

Vuonna 1933 Pollock tähdensi, että lokakuussa 1929 New Yorkin pörssiromahduksesta alkaneen laman jälkien paikkailussa hätäisesti kokoon kyhätyt tukitoimet ja -paketit eivät koskeneet kriisin alkusyitä. Valtioiden sisäänpäin kääntyminen johti vain nationalistiseen pullisteluun ja pahensi koko vuosikymmenen ajan kansainvälisiä jännitteitä pahentaen samalla talouden kriisiä. Lopulta se purkautui toiseen maailmansotaan.

Valitaan tauti hoitokeinojen sijasta

Joan Robinson pohdiskeli 1930-luvun talouskriisiä ja kysyi: 

– Jos on mahdollista ymmärtää tekijät talouden kukoistuksen taustalla, miksemme ryhdy heti ylläpitämään kukoistavaa taloutta?”

Hän vastasi, että taloudellisessa todellisuudessa ei ole sellaista politiikkaa, joka toimisi yhtä aikaa kaikkien parhaaksi:

– Aina löytyy niitä, jotka valitsevat mieluummin taudin kuin minkä tahansa siihen tarjolla olevan hoidon. Ja hoitomuodoistakin kiistellään, vaikka diagnoosista olisi päästy yhteisymmärrykseen. Ongelman ymmärtäminen ei vielä kerro, miten ongelma pitäisi ratkaista.

Pääsyy, miksi oikeisto kiihkeästi vastusti 1930-luvulla valtion elvytyspaketteja, oli Robinson mukaan se, että oikeistolaiset pelkäsivät, että jos ihmiset huomaavat valtion väliintulon tepsivän työttömyyteen, he saattavat alkaa uskoa, että valtio voi markkinoihin puuttumalla tehdä paljon muutakin hyvää:

– Kaikki tämä eripura syntyy jo yksinkertaisesta julkisia työllistämishankkeita koskevasta kysymyksestä. Mitä sitten seuraakaan, kun siirrytään esimerkiksi kysymyksiin tuloerojen kaventamisesta?

Tämä osoitti, että kapitalismi on sosiaalinen keksintö, joka ei siedä rinnallaan kilpailevia sosiaalisia keksintöjä. Se ei neuvottele vaihtoehtoisista tavoista järjestää taloutta. Robinson tähdensi, että kapitalismin perusvaiva oli tuotantoresurssien vajaakäyttö. Silti taloustiede keskittyi vain taudin oireisiin eikä sen todellisiin syihin. 

Hän kuvasi hyvin tutun tuntuisesti, miten osa työttömyydestä selitetään usein sillä, että jotkut eivät ole ”työllistämiskelpoisia.” Työvoiman liikkuvuuden tavoin tämäkin oli suhteellinen kysymys. Sellaiset työntekijät, jotka eivät olleet kovin tuotteliaita tai luotettavia tai joilla oli vahva poliittinen vakaumus, olivat keskivertotyöntekijää heikommassa asemassa. Matalasuhdanteen aikana heistä tuli helposti ”työllistämiskelvottomia:”

– Heti kun taloudessa tapahtuu käänne parempaan, työnantajien vaatimukset tuotteliaisuudelle ja säyseydelle vääjäämättä höllentyvät. Korkeasuhdanteen huipulla he palkkaavat kernaasti kenet hyvänsä. Näin ollen ”työllistämiskelpoisuus” (kuten liikkuvuuskin) paranee sillä, että työvoiman kysyntä on riittävän vahvaa.

Valtiokapitalismia ja epätäydellistä kilpailua

Suomentaja Jussi Ahokas toteaa, että kuten 90 vuotta sitten, edelleen rahapolitiikan ohjaus jää talousjärjestelmässämme voimattomaksi talouden vakauttamisen työkaluksi. Inflaation pelko on pesiytynyt keskuspankkiirien, talouspoliitisen virkakunnan ja talouspolitiikasta päättävien mieliin:

– Tästä syystä rahapolitiikka nojaa aina välttämättä enemmän inflaation kuin työttömyyden ja resurssien alikäytön torjumiseen. Paljon se ei ole tällä saralla muuttunut 1930-luvun jälkeen.

Vuonna 1941 Pollock hahmotteli valtiokapitalismia, joka oli eräänlainen esipuhe sodan jälkeisten hyvinvointivaltioiden rakentamiselle. Pollockin pääväite oli, että liberaalikapitalismi oli kyvytön vastaamaan modernin maailman kriiseihin. Hänen hahmottelemansa valtiokapitalismi oli valtiollisesti ohjattu talousmalli, joka ”ei ollut sosialismia”, sillä sen poliittinen funktio oli pelastaa kapitalismin vakiinnuttama luokkasuhde. Tuolloin hänen analyysiaan ohjasi natsi-Saksan talouspolitiikan tarkastelu. Hän huomioi myös globaalin tilanteen ja Yhdysvaltojen ”new dealin.” Teoreettista pohjaa hänen teksteilleen loi myös hänen tekemänsä väitöstyö Neuvostoliiton suunnitelmataloudesta.

Ajankohtaiseksi Pollockin kirjan tekee edelleen hänen kritiikkinsä autoritääristä politiikkaa ja talouskuria kohtaan. Suomentaja Taneli Viitahuhdan kirjoittamat jälkisanat avaavat kirjan syntyä ja paljastavat yhtymäkohtia 2020-luvun kapitalismin kriiseihin.

Joan Robinson oli ensimmäisiä laajemmin tunnettuja naisekonomisteja. Hän oli erittäin laaja-alainen taloustietelijä ja maanläheinen teoreetikko. Hänet muistetaan epätäydellisen kilpailun sekä modernin kasvuteorian kehittäjänä. Hänen teoksellaan on paljon annettavaa tämän päivän makrotalouspoliittisen keskustelun ymmärtämiseen. Mikä on muuttunut, mikä pysynyt samana, jopa taantunut 90 vuoden takaisesta tilanteesta.

Robinsonin väitteen, että säästäminen ei luo investointeja, soisi kaikuvan myös Orpon hallituksen ministerien huulilla.

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa